Johanna : kaikki arvostelut

Mainetta niittänyt esikoiskirja kertoo pääosin kahdesta Englannissa asuvasta siirtolaisperheestä, joita kirjan alussa ei yhdistä muu kuin aviomiesten välinen ystävyys. Smith kuitenkin punoo melkoisen juonirakennelman henkilöiden ympärille, kuvaten mm. kulttuurien yhteentörmäystä, maahanmuuttajaperheessä kasvamisen ongelmia, menneisyyden painolastia, biotieteitä, uskonnollisuutta ja fanaattista aktivismia.

Smithin vahvuutena on äärimmäisen elävä ja todentuntuinen henkilökuvaus. Henkilöt ovat inhimillisiä ja ihastuttavan moniulotteisia, sellaisia joista voi pitää vaikkei henkilön toimia henkilökohtaisesti hyväksyisikään. Henkilöitä on paljon ja kerronnan näkökulma vaihtelee, mutta tarina ei silti tunnu sekavalta. Hauska ja oivaltava kirjoitustyyli jättää lukijalle omaa tulkinnanvaraa ja tekee tekstin lukemisesta nautinnollista. Ainakin englanninkielinen alkuteos sai minut hykertelemään useasti.

White Teeth, suomeksi ilmestynyt nimellä Valkoiset hampaat, on suositeltavaa luettavaa kaikille englantilaisuudesta ja monikulttuurisuudesta kiinnostuneille. Näiden henkilöiden juurikanavat ulottuvat syvälle.

Avainsanat: englantilaisuus, menneisyys, siirtolaisuus, uskonnollisuus

Ihmiskunta on tuhon oma: 2000 vuotta vanha lipas paljastaa sisältään ikävänpuoleisen ruttoviruksen, joka leviää maanosasta toiseen tappaen kaiken väestön. Amerikkaan virus ehtii tietenkin viimeiseksi, joten jotain voi olla vielä tehtävissä. Ihmiskunnan viimeinen linnake kilpistyy Los Alamosin huippulaboratorioihin, joissa tiedemiehet ja -naiset yrittävät kloonata virukselle vastustuskykyisen ihmisen vuodelta nolla. Ongelmia odotetusti seuraa, kun käpälöidään Jeesuksen oletetulta kuolinpaikalta kotoisin olevia luita.

Kirja vaatii lukijalta melkoista uskoa ja omaksumista, juonen uskottavuus kun on välillä pahasti koetuksella. Lisää huomautettavaa löytyy henkilöistä, joiden motiivit jäävät toisinaan epäselviksi. Myös teoksen maailmankuva hämmästyttää: Etelä-Amerikkaa ei mainittu tekstissä kertaakaan ja Eurooppakin ohitettiin parilla lauseella.

Hyvääkin sanottavaa toki on: kirja on aiheeltaan varsin kiinnostava "mitä jos"-ajatusleikki ja käsittelee ajankohtaisia teemoja ajatuksia herättävästi. Itseäni kiehtoi ehkä eniten uskonnollinen tematiikka ja uskonnollisen hurmoksen synty ja seuraukset. Puutteistaan huolimatta Vuosi nolla on siis varsin mukaansatempaavaa luettavaa.

Avainsanat: biotekniikka, ihmiskunnan tuho, Jeesus, uskonto, virukset

Kirjan päähenkilö Richard Papen aloittaa opiskelun Hampdenin syrjäcollegessa Vermontissa. Onni potkii Richardia: hän pääsee mukaan pieneen muinaiskreikkaa opiskelevien sisäpiiriin. Ystävystyttyään viiden omalaatuisen opiskelijatoverinsa kanssa hän saa kuulla heidän oudoista puuhistaan ja veriteosta, johon he eräänä yönä syyllistyivät. Toinenkin on vaarassa tapahtua: yksi ystävyksistä uhkaa paljastaa muut. Sanomattakin lienee selvää, että Richard joutuu vedetyksi mukaan soppaan, joka huonoin metaforin ilmaistuna kiehuu yli.

Kirja kuvaa taitavasti paitsi surmatyön kaltaiseen äärimmäiseen ratkaisuun johtavia tapahtumia, myös teon jälkeistä aikaa. Syyllisyys, kiinnijäämisen pelko ja ryhmän sisäinen hajoaminen tuodaan uskottavalla ja kiinnostavalla tavalla esiin. Myös henkilöt ovat persoonallisia ja eläviä, joskin paikoin hieman alleviivatun erikoisia.

Takakannesta löytyy muuten hauska pieni yksityiskohta: John Grishamin hehkutus siitä, kuinka hän ei ole sitten Vuorovetten prinssin nauttinut mistään kirjasta näin paljon. Omalla kohdallani tuo aiheutti pientä epäröintiä, Grisham ja Vuorovetten prinssi kun eivät korviini valtavan laadukkaalta kirjallisuudelta kalskahda (väärässä voin tietysti olla, sen myönnän - kumpaankaan en ole tarkemmin tutustunut). Tästä tahattoman luotaantyöntävästä seikasta huolimatta Jumalat juhlivat öisin kannattaa ehdottomasti napata hyllystä mukaansa, se edustaa mukaansatempaavaa kerrontaa parhaimmillaan.

Avainsanat: jännitys, klassiset kielet, salaseurat

Viiltäjä-Jackin legenda herää henkiin tämän tummasävyisen sarjakuvaeepoksen sivuilla. Sarjakuva, tai pikemminkin graafinen romaani, on kuitenkin paljon muutakin: teos uppoutuu niin historiaan ja mytologiaan kuin sarjamurhaajaan psyykeen. Käsikirjoittaja Alan Moore sekoittaa samaan soppaan faktaa, fiktiota ja arvailuja, ja onnistuu nostamaan Viiltäjä-Jackin mysteerin suorastaan huikeisiin mittasuhteisiin. Samalla valotetaan vuosisadan vaihteen murrosta (eihän suotta ole sanottu, että Viiltäjä-Jack synnytti 1900-luvun) ja sensaatiolehdistön syntyä. Perinteisestä sarjakuvasta ei siis ole kysymys; lukiessa on syytä pitää etusormea kirjan viiteosion kohdalla, muuten kärryillä on mahdoton pysyä.

Eddie Campbellin loistavan synkeä (sanaleikki annettakoon anteeksi kuvitus loihtii pikkutarkasti esiin 1800-luvun lopun Lontoon. Kuulemma henkilöhahmoista voi jopa tunnistaa esikuvat.

Avainsanat: 1800-luku, Lontoo, salaliitot, sarjakuvat, Viiltäjä-Jack