Kini : kaikki arvostelut

Pudotus on Matti Laineen esikoisteos. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää ja kaikenmoisia kiemuroita ja koukeroita niin, että oikein hämmästyttää kuinka kaikki on saatu kirjaan mahtumaan, vaikka sivuja on vain 223.

Kirja tempaisee heti alusta asti mukaan niin juonellisesti kuin helpon luettavuuden takia. Lyhyitä kappaleita ja paljon replikointia ja siinä se.

Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Helsinkiin, mutta muuallakin Suomessa käydään. Rosvoja ja poliiseja vilisee niin, että välillä ei tiedä, kuka on hyvä ja kuka paha.

Kaiken kaikkiaan pidin tästä kirjasta todella paljon ja odottelen lisää!

Avainsanat: dekkarit, Helsinki, jännityskirjallisuus, kaupungit, kavallukset, lapsuuden ystävät, ministerit, murhat, rikoskumppanuus, venäläiset

Ursula Auer käsittää kirjailijapariskunnan Pentti Kirstilän ja Anja Angelin.

Murhia Mankalassa on salapoliisiromaani, johon minun oli tartuttava kahdesta varsin hyvästä syystä. Ensinnäkin olen asunut Mankalassa eli maisemat ja miljöö olivat tuttuja ja oli kivaa lukea ja antaa mielikuvituksen piirtää tuttuja kasvoja kirjan henkilöille. Toinen syy oli se, että kirjassa mainitaan Kouvolan Dekkaripäivät.

Murhia tässä kirjassa siten tapahtuukin. Ei ole vain yhtä ruumista, jonka murhaajaa etsittäisiin, vaan ruumiita napsahtelee niin, että välillä ihan hengästyttää. Onkin jännittävää miettiä, kenen vuoro on seuraavaksi ja ketä loppujen lopuksi jää henkiin. Niin, ja kuka on kaiken takana... Miten kaikki päättyy, sitä ei pysty arvaamaan ja se onkin hyvän dekkarin tunnuspiirre.

Se, että kirjaa on kirjoittanut kaksi ihmistä, panee välillä miettimään, että kummankohan tekstiä milloinkin luki. Välillä oli jokseenkin varma, että Anjan ja välillä Pentin... tai sitten se oli juuri päinvastoin.

Avainsanat: Iitti, jännityskirjallisuus, käsikirjoitukset, kilpailut, kiroukset, maatilat, perinnöt, romaanit, salaisuudet, salapoliisikirjallisuus, suvut

Luin peräjälkeen kaksi Seppo Jokisen komisario Koskisen seikkailuja. Yleensä en lue samalta kirjailijalta kahta kirjaa peräkkäin, mutta nyt vain jäin niin nakeliin. Ensin luin sen ihan ensimmäisen Koskinen ja siimamies (1996), sen jälkeen viimeisimmän Kuka sellaista tekisi (2008). Järjestyksellä ei ole mitään väliä, sillä kaikki Komisario Koskisen jutut ovat itsenäisiä tarinoita... paitsi, jos jotenkin haluaa pysyä kärryillä Koskisen naisjutuista. Tapahtumat sijoittuvat Tampereelle, eli jos Tampere on tuttu, niin kirjat avautuvat silloin vieläkin paremmin.

Seppo Jokinen on tämän valtakunnan suosituimpia dekkaristeja. Hänestä pitävät niin naiset kuin miehet. Naiset melkeinpä väistämättä ihastuvat komisario Koskiseen, jolla tuntuu olevan sydän paikallaan ja aina heikomman puolella. Poliisimies, joka on henkeen ja vereen antautunut työlleen, niin että väkisinkin yksityiselämä kärsii. Miehet taas pitävät poliisimiesten keskeisistä nahinoista ja ovathan ne kirjat pääosin miesten maailmaa.

Tarinat sitten ovat niin tätä päivää, että osuu ja uppoaa joka kerta. Juuri kun olin itse miettinyt ja tuskaillut kotikaupunkini laitapuolen kulkijoita, niin Kuka sellaista tekisi palautti miettimään asiaa toiseltakin kantilta.

Seppo Jokisen kaikki dekkarit ovat taattua lahjatavaraa kelle tahansa. Sillä, on sanottava, etten ole kuullut kenenkään niitä moittivan. Ensimmäisen ja viimeisen väliin mahtuvat dekkarit:

• Koskinen ja raadonsyöjä, Karisto 1997
• Koskinen ja pudotuspeli, Karisto 1998
• Koskinen ja taikashow, Karisto 1999
• Koskinen ja kreikkalainen kolmio, Karisto 2000
• Hukan enkelit, Karisto 2001
• Piripolkka, Karisto 2002
• Vilpittömässä mielessä, Karisto 2003
• Suurta pahaa, Karisto 2004
• Sana sanaa vastaan, Karisto 2005
• Hiirileikki, Karisto 2006
• Viha on paha vieras, Karisto 2007

Avainsanat: dekkarit, jännityskirjallisuus, lähiöt, murha, poliisikirjallisuus, rikoskirjallisuus, Tampere

Aurora Karamzin eli 1808-1902 ja oli aikansa seurapiirikaunottaria. Hän oli keisarinnan hovineitona, mutta harjoitti suuressa määrin hyväntekeväisyyttä. Parhaiten hänet tunnetaan Diakonissalaitoksen perustajana.

Aurorasta on useampikin kirja, mutta jos ei ole lukenut yhtäkään, niin tämä on oivallinen kirja tutustua häneen. Jos taas on lukenut niitä muita, on tämä kirja lähinnä kertausta, vaikka ei sekään ole ollenkaan huono asia.

Kirja on varsin helppolukuinen katsaus Aurora Karamzinin elämään, lähinnä äitinä. Hänelle ei siunaantunut kuin yksi oma lapsi, mutta sisarten lapsia oli senkin edestä. Lisäksi oli vieraita lapsia, sillä Aurora oli perustamassa myös lastenkotia.

Muita Aurora Karamzinista kertovia kirjoja ovat Ingrid Qvarnströmin Tarunhohteinen elämä (1939), Eeva Hurskaisen Aurora Karamzin: Pietarin hovista köyhien auttajaksi (2002) ja Aurora Karamzin: aristokratian elämää (2006), joka on Espoon kaupunginmuseon tutkimuksia.

Avainsanat: 1800-luku, äitiys, Aurora Karamzin, elämäkerrat, naisen asema, yhteiskunnalliset vaikuttajat

Italialainen novellikokoelma oli aivan ihana. Kuulin vain, että tämä opus voisi olla hyvä ja otin syötin, eikä tarvinut katua. Kaikki 19 tarinaa olivat niin elämänmakuisia ja edelleen niin ajanmukaisia. Osasta tarinoita on tehty näytelmiä ja jopa elokuvia. Siinä vinkki hyvästä novellista, jos se poikii elokuvan!

Kirjassa sokerina pohjalla oli kääntäjän (Leena Rantanen) pienimuotoinen elämänkerta Luigi Pirandellosta (1867-1936). Erittäin hyvin kerrottu kirjailijan elämänvaiheita ja viittauksia novelleihin. Novellit avautuivat ikään kuin uudestaan, kun niihin sai taustatietoja.

Kaikille Italian ystäville ja novellifaneille. Tämän kirjan novellit ja niistä aiheutuva fiilis jäävät mieleen pitkäksi aikaa.

Avainsanat: Italia, kaupungit, maaseutu, novellit, Sisilia

Tämä kirja herätti mielenkiintoni nasevalla nimellä. Minusta siinä vain on jotain niin vekkulia. Mitään en ollut kuullut koko kirjasta. Aloitin sen lukemisen suurella mielenkiinnolla ja pian ymmärsin lukevani elämänkertaa. Päähenkilö on Ilari ja loput ovat Ilarin naisia.

Ilari on kirjoittanut kirjan ja odottaa siitä kovasti edes jonkinmoista palautetta.Pakosti tuli mieleen, että odottaako Ilkka Kylävaara nyt kaiken aikaa jonkinlaisia arvosteluja tästä kirjasta.

Naisia on aika lailla, niin, ettei laskuissa pysy. Välillä jopa voisi pitkästyä, jollei kieli olisi niin kivan värikästä. Kirjassa ei mässäillä rakastelukohtauksilla, mutta muutamia niitä löytyy ja erityisen herkän hauskasti on eräs akti kuvattu sivuilla 45-46. Pidin siitä niin, että palasin siihen muutaman kerran.

Voisin tätä kirjaa suositella niin miehille kuin naisillekkin. Minä naisena en suivaantunut mitenkään, sillä kyllä niitä Ilarin kaltaisia miehiä maailmaan mahtuu. Mielenkiintoista oli nyt kurkistaa sellaisen miehen sielun elämään.

Avainsanat: ihmissuhteet, ironia, keski-ikä, kulttuuriala, miehet, mieskirjallisuus, naissankarit, satiiri, taiteilijaromaanit

Tähän kirjaan tartuin ihan vaan kauniin kannen ja nimen vuoksi. Se oli kyllä hitusen hämäävää, sillä vasta kotona minulle selvisi, että minulla on käsissäni Äidin pikku pyövelin tekijän uusin tuotanto. En ole sitä lukenut, mutta tämän lukaisin.

Kysehän on novellikokoelmasta ja vaikka nimi on kaunis, niin tarinat eivät ole mitään niita tavanomaisia lovestooreja, vaan ihan kaikkea muuta. Osa aika karmaiseviakin, mutta kieli on niin nautittavaa, että lukukokemuksena tätä kirjaa voi jälleen ilolla suositella.

Kirjan parisuhteet ovat niin herkullisen piinaavia, kamalia ja hirveitä, että nyt minun on pakko kyllä saada käsiini myös se Äidin pikku pyöveli.

Avainsanat: avioliitto, ihmissuhteet, novellit, parisuhde

Terveisin äiti -kirjavinkin minä sain tyttäreltäni. Hän oli lukenut siitä nuortenlehdistä. Kun tyttäreni oli kirjan lukenut, yhdessä illassa, minun oli pakko tarttua myös siihen. Luin kirjan yhdeltä istumalta.

Terveisin äiti kertoo äidin ja tyttären tarinan, jääkaapin oveen kirjoitettujen lappujen avulla. Ensin tulee mieleen, että miksi niin, mutta on asioita, joista vaan on helpompi kirjoittaa lapulle kuin sanoa naamatusten. Toiseksi, kirja on niin ollen helppolukuinen, koska joka sivulla on vain yksi viesti. Silti se ei ole helppo. Kirja nostaa pintaan ajatuksia ja ainakin minun kohdallani kyyneleitä...

Olen iloinen tästä kirjasta. Siksi, että se on saavuttanut nuoria lukijoita ja heidän kauttaan vanhempiakin. Minun on ihan pakko suositella tätä kirjaa naisille, kaikenikäisille, mutta myös miehille, että jos heille tätä kautta avautuisi jotain naisten maailmasta.

Avainsanat: äidit, äiti-tytärsuhde, ihmissuhteet, kirjeromaanit, perhe, perheromaanit, työ, tyttäret, vanhemmuus, yksinhuoltajuus

Tämän kirjan saatuaan käsiinsä, ei voi olla pahalla tuulella. Nauroin katketakseni monta monituista kertaa. Nenonen on Haminan lahja Suomen kansalle. Suosittelen tätä kirjaa vain huumorintajuisille, sillä tosikoille tätä ei varmaankaan ole tarkoitettu tai ainahan sitä voi kokeilla.

Kirja on pakinakokoelma. Kootut tarinat ovat jo kertaalleen julkaistu mm. Kymen Sanomissa. Pakinoillaan Nenonen ottaa kantaa ihan mihin tahansa ja tyyli on niin valtaisan hupaisa, että pakko lukea heti seuraava.

Yhdyn kirjan takakannen tekstiin: "Nämä eivät selittelemällä parane, on luettava, ärsyynnyttävä, huokaistava ja naurettava. Jos se pilkkaa muita, niin itseäänkin."

Joten, ei kun tuumasta toimeen!

Avainsanat: huumori, pakinat

Katja Kallio kuuluu ehdottomasti suosikkeihini. Tämä tuorein kirja Karilla ei karahda karille, vaan takaa miellyttävän lukunautinnon. Poikkeaa Kallion edellisistä teoksista sillä, että tämä on huomattavasti vakavampi.

Päähenkilö on Katariina, joka asuu miehensä Ollin ja tyttärensä Elinan kanssa Suomenlinnassa.Kirja alkaa kun Katariina saa tiedon, että hänen isänsä Kari on kuollut. Katariina ei ole tavannut isää sen jälkeen, kun isä lähti, Katariinan ollessa 2v. Kun isän kuolema tuo esiin sisaruksia, se tuo uusia tunteita, joita kirjassa käydään läpi.

Luin kirjan palasina, kun en olisi millään raaskinut lukea yhtä soittoa. Sen ei olisi halunut vaan loppuvan, sillä jotenkin kirjan fiilis oli niin mukaansa tempaava.

Avainsanat: henkilökuvaus, ihmissuhteet, isättömyys, kuolema, parisuhde, perheromaanit, sisarukset, suru