Mikko : kaikki arvostelut

Kirjavinkkien päätoimittajana ja aktiivisimpana arvostelijana hääräilen minä, Mikko Saari, noin kolmekymppinen yhteiskuntatieteiden maisteri ja koti-isä Tampereelta. Olen valmistumiseni jälkeen luonut uraa lähinnä sivutoimisena lautapelikääntäjänä ja tietokirjailijana, mutta kirjastotyö siintää yhä haaveissa. Unelmatyössäni voisin vaikka ylläpitää kirjaston blogia.

Luen paljon. Erityisesti harrastan science fictionia ja populaaritiedettä, mutta olen myös suuresti mieltynyt maagiseen realismiin ja reaalifantasiaan - realismiin pyrkiminen on kirjallisuudessa virheellinen pyrkimys, hyvä tarina ottaa kerronnassaan realismin suhteen vapauksia siellä missä niitä tarvitaan. Viime aikoina olen löytänyt taas fantasian ja keksinyt, että hyvääkin fantasiaa löytyy loputtomien kirjasarjojen joukosta.

Kirjojen lisäksi harrastan lautapelaamista ja päätoimitan Lautapelaaja.netiä. Olen myös viehättynyt perinteisistä korttipeleistä ja tarot-korteilla pelaamisesta.

Tämä Mari K. Niemen toimittama teos kokoaa erilaisia kieltäytymisen muotoja: kirja käsittelee ateismia, raittiusliikettä ja seksistä, vallasta ja sosiaaliturvasta kieltäytymistä, freeganismia ja veganismia ja huippu-urheilijoita ja teknologiakielteisyyttä. Kieltäytymistä on monenlaista, mutta eri asioista kieltäytymiseen liittyy samankaltaisia piirteitä, eikä kaikki kieltäytyminen ole asketismia tai nuorison uhoa.

Artikkelit tarkastelevat aiheitaan historian ja nykypäivän näkökulmista. Kirjoittajavat ovat yliopistoväkeä, joten artikkelien luonne on jokseenkin akateeminen. Osa oli selkeästi kiinnostavampia kuin toiset, mutta tämä lienee osin makukysymyskin: toiset aiheet kiinnostavat enemmän. Kokonaisuus oli joka tapauksessa mainio katsaus kieltäytymiseen, jos ei anna tekstien akateemisuuden haitata.

Avainsanat: historia, kieltäytyminen, kulttuurihistoria, tietokirjallisuus

Samana iltana kun Elias Rosvik jättää viidennen rakastajattarensa, hänen teini-ikäinen tyttärensä katoaa. Jäljelle jää vain viimeinen kuva keltaisesta sadetakista sateen kasteleman tuulilasin läpi. Menestyneen liikemiehen ura jää sivuseikaksi, kun arki romahtaa.

Eliaksen viides rakastajatar Maaria on psykologi, joka saa vastaanotolleen asiakkaakseen Maunun, hiljaisen pojan, josta on tullut kummallisen väkivaltainen. Pojasta ei vain saa otetta: jotain selvästi puuttuu, mutta mitä - onko kyse hyväksikäyttötapauksesta, rikkinäisistä perheoloista vai jostain aivan muusta?

Kirja pyörittelee tapahtumia eri näkökulmista, puheenvuoron saavat Elias, Maaria, Maunu ja Iiris. Itsevalaisevat on kertomus arjen kulisseista, lasten maailman rajoista ja nuoruuden uhmakkuudesta, pimeässä loistavista kaloista, mystisestä kalakultista. Kirjassa tapahtuu kummallisia asioita ja siinä on selviä kauhuromaanin piirteitä. Mysteeri jää kuitenkin mysteeriksi, dekkarityylistä ratkaisua ei tarjota.

Itsevalaisevat oli kiehtova tapaus, sopivalla tavalla outo tarina, jonka lähtökohdat ovat kuitenkin varsin arkisia ja todellisia.

Avainsanat: kalat, katoaminen, kauhu, kultit, nuoret

Tämä on fantastinen kirja. 1970-luvulta peräisin oleva opas esittelee yli 100 peliä ja leikkiä eri puolilta maailmaa. Mukana on kaikenlaisia pelejä: gon ja shakin kaltaisia vakavia strategiapelejä, mutta myös lastenpelejä ja ulkoleikkejä, kuten rosvo ja poliisi ja vanteenpyöritys.

Kaikkia käsitellään kuitenkin samalla hartaudella. Kirjan alkuperäinen nimi on Games of the World : How to Make Them - How to Play Them - How They Came to Be on taas kerran kuvaavampi. Jokaiseen peliin on nimittäin sääntöjen lisäksi valmistusohjeet. Osa on lapsille sopivia askarteluprojekteja, osa todellisia käsityön taidonnäytteitä. Gon kohdalla esimerkiksi neuvotaan rakentamaan oikea kunnon pöytämallinen goban.

Erityisen paljon minua viehättää kirjan kuvitus. Mukana on paljon kuvia pelaajista: englantilaisia lanttilautapelin pelaajia pubissaan, japanilaisia työmiehiä go-laudan äärellä, kiinalaislapsia xiangqin parissa, neuvostoliittolaisia pioneerinuorukaisia itse rakentamansa pöytähockeypelin kimpussa - siis aivan fantastista pelikulttuuria. Pelien kirja on hyvin viehättävä teos.

Näin vanhaa teosta ei enää aivan helposti saa käsiinsä, mutta kirjastosta löytynee. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan!

Avainsanat: käsityöt, lautapelit, leikkiminen, oppaat, pelit, tietokirjallisuus

Ruotsalainen kauhusensaatio Låt den rätta komma in on kääntynyt suomeksi. Tukholmalaisessa Blackebergin lähiössä 1980-luvun alussa elämä on tavanomaisen uneliasta kansankodin rauhaa, kunnes lähimetsässä tapahtuu häijy rituaalimurha: puussa roikkuu kuiviin valutettu teinipoika.

Murha säväyttää 12-vuotiasta Oskaria, joka fantasioi kostavansa kiusaajilleen. Murhaakin kiinnostavampaa on kuitenkin outo naapurintyttö Eli. Eli on outo tapaus: tyttöä näkee vain iltahämärän jälkeen, hän pukeutuu oudosti, haisee kummalliselle eikä tunne Rubikin kuution kaltaisia itsestäänselvyyksiä.

Ystävät hämärän jälkeen on komea ja verinen kauhutarina, jossa vampyyrilegendojen seksuaalisuutta naitetaan pedofiliaan, väkivallanteot ovat kaikessa kekseliäisyydessään yksityiskohtaisia ja veri roiskuu niin, että heikompia hirvittää. Siinä sivussa kirja on herkkä rakkaustarina, koulukiusatun pojan kasvukertomus ja kuvaus lähiöelämästä sen varjopuolia kiertelemättä. Kirja on yhtä rikkinäisten kotien ja epäonnistuneiden kasvattajien kavalkaadia.

Fantastinen teos, siis. Lindqvist onnistuu herättämään lukijassa niin myötätuntoa kuin vastenmielisyyttä. Kirjan henkilöt ovat taitavasti rakennettuja ja hyvin todellisia, kirjan yliluonnollisista ulottuvuuksista huolimatta. Oskariin ainakin on helppo samaistua, mikäli on koskaan tullut koulukiusatuksi. Kirja on paksu, mutta niin se vain oli pakko lukea mahdollisimman nopeasti. Juoni veti mukaansa todella tehokkaasti. Tätä kirjaa on helppo suositella kauhusta kiinnostuneille.

Avainsanat: 1980-luku, kasvukertomukset, kauhu, koulukiusaaminen, rakkaus, Ruotsi, Tukholma, vampyyrit

Läntisen rannan aikakirjojen kolmatta osaa olenkin jo odotellut. Muistamisen taito ei petä odotuksia. Tarina on itsenäinen, eikä liity juoneltaan edellisiin (Näkemisen lahja ja Sanan mahti) käytännössä ollenkaan.  Maailma on kuitenkin sama.

Muistamisen taito on orja Gavirin kyky muistaa asioita, joita ei ole vielä tapahtunut. Kun Gavir "muistaa", että Etran kaupunkivaltion kaduilla marssii vihreiden lippujen alla kulkeva vieras armeija, Arcamandin talon orjien sopuisa elämä kokee pahan kolauksen ja lopulta Gavirista tulee maita kiertelevä karkulainen.

Teoksen englanninkielinen nimi Powers on sekä ytimekkäämpi että moniulotteisempi kuin suomennos. Vallasta ja voimista on kyse, monella eri tavalla. Orjuus on kirjassa vahva teema, samoin tasa-arvo ja luottamus, eli Le Guinin perinteisten teemojen ympärillä pyöritään, liikaa osoittelematta ja alleviivaamatta.

Läntisen rannan aikakirjat on ainakin markkinoinnin näkökulmasta nuortenkirjasarja, mutta tämä kolmas osa on huomattavasti vähemmän nuortenkirja kuin aikaisemmat kaksi. Aikuinenkin lukija nauttii tästä lämpimästi kerrotusta, mielenkiintoisesta tarinasta. Muistamisen taito onkin mielestäni selkeästi sarjan paras osa.

Kirjan takakansi kannattaa muuten jättää lukematta, mikäli nauttii hiljalleen avautuvista tapahtumista, sen verran laajasti se kirjan juonta tiivistää.

Avainsanat: fantasia, Läntinen ranta, orjuus, tasa-arvo, yliluonnolliset kyvyt

Ilkka Auer kertoo nettisivuillaan Hyisen haudan olevan se tarina, josta koko Lumen ja jään maa sai aikoinaan alkunsa. Siksi tähän Nonnan tarinan kolmanteen osaan oli erityisen kiinnostavaa tarttua. Nonnasta on tullut myrkrida, varjoissa vaeltaja, eli voimakas varjoja hallitse noita. Varjojen hallitseminen ei kuitenkaan riitä, vaan Nonnan pitää saada haltuunsa valta pakkaseen ja jäähän.

Kaukana etelässä, Nawyrissä, puhutaan ennustuksesta, jonka mukaan Jäänoita tulee ja tuhoaa Nawyrin. Erinäiset tahot näkevät Nonnassa ennustuksen toteuttajan, josta seuraa luonnollisesti Nonnalle koko joukko varsin häijyjä vihollisia, jotka näkisivät Jäänoidan mieluiten kuolleena.

Nonna oppii uusia taitoja, vahvistuu noitana aikaisempaa voimakkaammaksi ja joutuu hyvin jännittäviin seikkailuihin. Tarina jatkuu kiinnostavana, eikä tätä kirjaa ole helppo laskea käsistään. Auerin kirjailijanlahjoista voidaan keskustella, mutta Hyisen haudan juoni on mielenkiintoinen ja talven kuvaus edelleen kaunista. Suomalaista fantasiaa parhaimmillaan, siis.

Avainsanat: fantasia, lohikäärmeet, magia, noidat, talvi

Tom Sloper on tuttu nimi kenelle tahansa, joka on etsinyt netistä mahjong-tietoutta, sillä Sloperin Mah-jong Zone -nettisivu on kattavin englanninkielinen mahjong-sivusto. Sloperin nimi tuokin kirjalle välitöntä arvovaltaa.

Nimi antaa jo viitettä, mitä on luvassa: punainen lohikäärme on tietysti Kiina ja länsituuli viittaa Yhdysvaltoihin. Alaotsikko The Winning Guide to Official Chinese & American Mah-Jongg kertoo tarkasti, mistä on kyse. Kirjassa on lyhyt kuvaus mahjongin historiasta ja sitten sukelletaan asiaan: 90 sivua yhdysvaltalaista mah-jonggia ja 90 sivua uusia kiinalaisen kilpamahjongin sääntöjä. Kummankin pelin kohdalla käsitellään myös strategiaa, pääasiassa alkeistasolla.

Amerikkalainen mah-jongg on mahjong-maailman kummajainen ja suomalaiselle lukijalle tämä osuus kirjasta on lähinnä kuriositeetti, jota ilmankin tulisi toimeen. Uudesta kilpamahjongista ei sen sijaan ole montaakaan kirjaa olemassa, joten se osa kirjasta on ehdottomasti tutustumisen arvoinen mahjong-harrastajalle - kilpasäännöt ovat hyvät, pidän itse niistä kovasti.

Sloperin tyyli on tuttu nettisivuilta, tosin kirjassa Sloper on huomattavasti nettisivujaan asiallisempi - hyvä niin. Kummankin pelin kohdalla säännöt on kahteen kertaan, ensin tiiviin virallisesti ja sitten laajemmilla selityksillä varustettuna. Minusta se on mukava ratkaisu, vaikka siitä toistoa tuleekin. Kirjan arvo onkin lukemiston sijasta oppaana, joka sujautetaan kassiin mukaan kun lähdetään pelaamaan mahjongia ja josta tarkistetaan ratkaisu pelin aikana herääviin ongelmiin.

Jotakuinkin ainoana virallista kiinalaista kilpamahjongia käsittelevänä teoksena The Red Dragon & the West Wind on joka tapauksessa lähes korvaamaton.

Avainsanat: mahjong, oppaat, pelit, tietokirjallisuus

Hollantilaisen Jelte Repin mahjong-ylistys Het Groete Mahjong Boek on kääntynyt englanniksi hollantia ymmärtämättömän yleisön iloksi. Suuri mahjong-kirja on mielenkiintoista luettavaa kaikille pelistä kiinnostuneille, oli lukijalla aikaisempaa mahjong-kokemusta tai ei. Kirja on kaunis esine, runsaasti kuvitettu ja tyylikkäästi taitettu.

Sisältökin on tasokasta. Rep esittelee ensin mahjongin perussäännöt, joihin on helppo verrata eri muunnelmia. Sen jälkeen Rep lähtee maailmanympärimatkalle kuvaillen mahjongin pelaamista eri puolilla maailmaa: historiallisessa Kiinassa, Yhdysvalloissa, Japanissa, nyky-Kiinassa, Iso-Britanniassa, Hollannissa, Ranskassa, Saksassa ja Italiassa.

Paikalliset muunnelmat tulevat tutuiksi, vaikka kaikkea ei aivan yhtä syvällisesti käsitelläkään. Jos haluaa oppia jonkun tietyn muunnelman erityisen hyvin, kannattaa metsästää joku nimenomaan kyseistä mahjongin lajia käsittelevä kirja tai nettisivu, mutta Repin kirjasta saa hyvän kuvan siitä, millä tavoin mahjongia eri maissa pelataan ja näilläkin ohjeilla voi kyllä hyvin kokeilla eri pelitapoja.

Aloittelijalle kirja on siis erittäin hyvä yleiskatsaus mahjongiin, kokenut pelaaja taas nauttii eri sääntövaihtoehtojen selkeästä kuvauksesta ja kirjan runsaasti kuvamateriaalista ja pikkutiedon määrästä. Tuloksena on siis kaikin puolin miellyttävä teos.

Avainsanat: mahjong, oppaat, pelit, tietokirjallisuus

Mahjong on hieno kiinalainen peli, joka eksoottinen, mutta tutumpi kuin uskoisi: peli on nimittäin rommin, ginirommin ja Rummikubin kaltaisten pelien lähisukulainen. Myös pelivälineet, mahjong-tiilet, ovat monille tutut Mahjong-, Taipei- tai Shanghai-nimellä kulkevista pasianssipeleistä.

Peli on kuitenkin monille vieras ja helppoudestaan huolimatta haastava opeteltava. Netistä löytyy paljon informaatiota, oikeastaan liikaakin, joten hyvä yhteen asiaan keskittyvä kirja auttaa saamaan tiedon sekasorrosta tolkkua. Whitneyn käsikirja on hyvä valinta. Kyseessä on perinteikäs opus, sillä kirjan ensimmäinen laitos ilmestyi jo 1960-luvulla.

Perinteisyys tarkoittaa tässä myös vanhanaikaisuutta: kirja käsittelee vanhaa japanilaista mahjongia, joka oli 60-luvulla vielä ajankohtainen, mutta jota ei enää nykypäivänä Japanissa juuri pelata. Se ei tässä tapauksessa oikeastaan haittaa, sillä klassinen japanilainen mahjong on yksinkertaisempana aloittelijoille modernia parempi valinta. Valitsin itsekin omaan Tarotista texas hold'emiin -kirjaani monista mahjong-säännöistä samat japanilaiset säännöt (ja hongkongilaisen vanhan tyylin).

Whitney esittelee pelin perussäännöt selkeästi, tarjoilee runsaan valikoiman erilaisia vaihtoehtoisia sääntöjä, kuvaa pelaamisen käytäntöjä ja selittää pisteenlaskun huolella. Lopussa on lisäksi varsin hyvä strategiaosuus, jonka ohjeilla saa vähän otetta siihen, miksi tuuripeliltä tuntuva mahjong on oikeasti vaativa taitopeli. Kirja on lisäksi kaunis ja tyylikäs.

Avainsanat: mahjong, oppaat, pelit, tietokirjallisuus

Steve Ericksonia pitäisi suomentaa. Joku kunnianhimoinen suomentaja saisi Ericksonin vahvan runollisesta kielenkäytöstä herkullisen haasteen itselleen. Rubicon Beach on kolmas lukemani Erickson ja asettuu sopivasti puoliväliin: The Sea Came in at Midnight on edelleen suosikkini, mutta tämä miellytti enemmän kuin Days Between Stations.

Elementit ovat tutunoloisia: unelias ja unenomainen tunnelma, raunioitunut Los Angeles, mystisiä henkilöhahmoja - tällä kertaa nainen, joka ajaa kirjan miehet epätoivoon pelkällä olemassaolollaan. Kirja jakautuu kolmeen irralliseen osaan, jotka kietoutuvat kuitenkin yhteen eri tavoin. Viimeinen kolmannes oli kirjasta heikoin ja olisi ehkä kaivannut lisää tiukkuutta. Siinä missä The Sea Came in at Midnight napsui kasaan voimalla, Rubicon Beachin palapelin kohdalla saa miettiä, ovatko kaikki palat alunperin edes samasta pelistä.

Jos siis kaipaa selkeyttä ja loogisuutta, tämän kirjan kanssa ei pääse alkua pidemmälle. Ericksonia kehutaan omaperäiseksi visionääriksi, mikä tässä tarkoittaa ohueksi käynyttä kosketuspintaa todellisuuteen. Omalla kohdallani Ericksonin kirjat kulkevat rajalla: paljon hämärämpiä juttuja en enää välttämättä jaksaisi lukea, mutta nämä kutkuttavat mielikuvitusta sopivalla tavalla. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, asioita voi vain ottaa vastaan ja pyöritellä mielessään.

Avainsanat: Los Angeles, mysteerit, outous, science fiction