Avainsana: aikamatkat

RSS-syöte avainsanalle aikamatkat Tilaa itsellesi tuoreimmat tällä avainsanalla kuvaillut merkinnät


Anssi Asunta: Kolmas aikakirja

Kansi: Kolmas aikakirja

Messinansalmen pohjasta löytyy vuonna 2035 roomalainen kaleeri, jonka lastina on Israelin kansan liitonarkku. Saalis on melkoinen, mutta eniten yllättyy NASAn tutkija Andy Coppola, joka tunnistaa liitonarkun NASAn kehittelemäksi fuusiomoottoriksi. Ei siinä mitään, mutta kun kaleeri on takuuvarmasti ollut merenpohjassa vuodesta 70 ja NASAn huippusalainen fuusiomoottori on vasta tekeillä.

Asunta kelaa salamannopeasti läpi alustavia tapahtumia, joista verkkaisempi kirjoittaja olisi lätissyt parisataa sivua ja pääsee ripeästi varsinaiseen asiaan. Kirja on melkoinen seikkailu, joka asettaa Raamatun historian keskeisimmät myytit aivan uuteen valoon. 20 vuotta hauduteltu esikoisteos on paikoin hitusen kömpelö, mutta vauhtiin päästyään jyrää vastustamattomasti. Luin itse kirjan noin päivässä, kun oli vain pakko.

Kirjailija itse ei ole scifin ystävä enkä usko, että Kolmannen aikakirjan scifielementit ketään erityisemmin vieraannuta. Kirja on päinvastoin kiehtova ja kutkuttava ajatusleikki, perinteiseen laadukkaiden aikamatkatarinoiden tapaan. Suosittelen!

Avainsanat: , , , ,

J. Pekka Mäkelä: 391

Kansi: 391Sairaskodin työntekijä tunnistaa 1980-luvulla työkaverinsa vanhasta valokuvasta, joka esittää toisen maailmansodan aikaan kadonnutta rintamavalokuvaajaa. Työkaveri vain ei ole vanhentunut yhtään 40 vuodessa…

Hiljaisen yövuoron aikana työkaveri kertoo tarinansa, joka on melkoinen aikamatka. Tulevaisuudesta tullut retkikunta on matkustanut Aleksandriaan vuoteen 391 varastamaan kirjaston kokoelmat ennen kuin ne tuhoutuvat, kirjan päähenkilö joutui vain sattumalta matkaan.

Tyylikkäästi kerrottu romaani liikkuu kahden aikakauden välillä sujuvasti. On mukava lukea hyvää suomalaista scifiä, J. Pekka Mäkelä on kahdellaan kirjallaan todistanut taitonsa. Myös tällä kirjalla on tutustumisen arvoinen kotisivu.

Avainsanat: , , ,

Stephen Baxter: Manifold: Time

Kansi: Manifold: TimeBaxterin Manifold-trilogia on Robert Wilsonin Schrödinger’s Cat Trilogyn kaltainen multiversumisarja: kolme kirjaa, joissa esiintyvät samat tai samankaltaiset henkilöt eri rinnakkaistodellisuuksissa. Manifold-trilogia on kuitenkin tiukkaa, kovaa science fictionia, jolla on vankka perusta tieteessä.

Time käsittelee nimensä mukaisesti aikaa, nykyhetkestä aina suureen jäähtymiseen asti ja ennen muuta ihmiskunnan osuutta asioissa. Päähenkilö häärää NASAsta pois potkittu Reid Malenfant, jonka tavoitteena on viedä ihmiskunta yhden miehen voimin avaruuteen uhkaavan maailmanlopun alta. Vaan kuinkas käykään, kun maailmaan alkaa putkahtaa superälykkäitä lapsia ja Malenfant saa viestin tulevaisuudesta?

Kirja on kiehtova ja täynnä mielenkiintoista fysiikkaa (ei kannata odottaa pysyvänsä kärryillä joka hetki). Vauhtia ja toimintaakin riittää, samoin yllättäviä käänteitä. Kovan scifin ystäville Time on varma valinta.

Avainsanat: , , , , , , ,

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo

Kansi: Aikamatkustajan vaimoHenry ja Clare ovat pariskunta. Clarella ja Henryllä on avioituessaan kahdeksan vuotta ikäeroa; kun he tapasivat ensimmäisen kerran, Clare oli kuusi ja Henry 36. Asia selittyy Henryn aikasiirtymähäiriöllä, joka paiskoo Henryä aikakaudesta toiseen, yleensä juuri silloin kun ei pitäisi.

Kirja kertoo Henryn ja Claren tarinan jonkinlaisessa kronologisessa järjestyksessä etenevissä palasissa. Sirpaleisesta luonteestaan huolimatta kirjan juonta kuljettaa vahvasti kasvava pahaenteisyys, joka pakottaa lukijan kiiruhtamaan loppuun. Tarina tempaisee mukaansa tehokkaasti. Aikamatkustajan vaimo oli ilo lukea.

Avainsanat: , , ,

Jack London: Pakkopaita / Tähtivaeltaja

Tämä kirja on julkaistu kahdella eri nimellä, vaikka yhdestä ja samasta kirjasta on kyse. Jack London tunnetaan parhaiten erämaakuvauksistaan, mutta fantasiakaan ei ollut hänelle vierasta. Kirjan päähenkilö on elinkautista tuomiota kärsivä mies, jota vankilassa usein kuritetaan sitomalla hänet pakkopaitaan. Tällöin hän oppii ihmeellisen taidon irtautua ruumiistaan, jolloin hän elää uudelleen aikaisemmat elämänsä ja inkarnaationsa.

Romaanin tapahtumat koostuvat useasta pienestä episodista. Välillä ollaan nykyajassa vankilassa, välillä menneisyydessä päähenkilön aikaisemmissa elämissä, jotka sijoittuvat niin kirjoitetun historian aikaisiin tapahtumiin kuin ihmiskunnan etäiseen aamuhämärään. Kokonaisuus pysyy hallitusti kasassa, ja lopputuloksena on kiehtova ja monipuolinen lukuelämys, joka sekä jännittää että liikuttaa lukijaa.

Avainsanat: , , ,

Mark Twain: Jenkki kuningas Arthurin hovissa

Kansi: Jenkki kuningas Arthurin hovissaUseasti olen miettinyt (enkä edes niin kauhean pienenä), miten hienoa olisi palata menneisyyteen ylivertaisine tietoineen fysiikasta, biologiasta ja lääketieteestä vaikka näin alkajaisiksi, ja olla kaikkia muita parempi. Vuonna 1889 samaa mietti jo Mark Twain.

Laitetaan yksi itsevarma aikansa yleistiedon hallitseva jenkki joutumaan kuningas Arthurin hoviin. Annetaan hänen tehdä mitä lystää. Ainoa uskottavuutta syövä seikka on, että vaikka minä tiedän, ja jenkki tietää, että juna kulkee kiskoilla ja sähke lennätinjohdoissa, olemme kumpikin auttamattomia maallikoita, mitä tulee junanrakentamiseen tai sähköjohdon vetämiseen. Mutta kukapa kunnon viihteeltä uskottavuutta kaipaa; sitä varten on puoli yhdeksän uutiset.

Sitäkin olen pohtinut, mitä menneisyyden peukoloinnista seuraisi. Monien muiden kuvittelijoiden tapaan minä ja Twain olemme sitä mieltä, että katastrofi. Tosin Twain ei lähde arvioimaan nykyisyyden, tai ehkä rinnakkaistodellisuutemme nykypäivien tilaa, vaan tyytyy täystuhoon jo silloisessa ajassa.

Mutta suurin ongelma aikamatkailussa taitaisi olla, miten päästä varmasti takaisin vessapaperin ja lämmitettyjen sisätilojen aikakauteen. Jenkkikin taisi lopulta kyllästyä kehittymättömän maailman dominoimiseen ja yrittää saada itsensä takaisin teollisuudenkatkuiselle 1800-luvulle.

Avainsanat: , ,