Kirjavinkit » » allegoriat

Jose Saramago: Oikukas kuolema

Elina — Tue, 14 Oct 2008 13:51:09 +0000

Nobelpappa Saramagon 83-vuotiaana kirjoittama kuolemakirja on nautintoa ja kielen juhlaa, niin kuin kaikki muukin satiirikon tuotanto. Lukijan juoksuttaminen asiasta toiseen on häpeämätöntä ja vitsit paikoin kuin Kilon poliisista ("vasen käsi, joka sekin on ihan oikea"). Lauserönsyt ja anarkistiset välimerkkitavat ovat mestarilla ennallaan, mutta mielikuvitus pukkaa alati uutta entä jos -tarinaa.

Tällä kertaa Saramagon joku-joku-maassa kuolema tekee lakon. Kukaan ei kuole. Ikuinen elämä! Mutta hetken auvon jälkeen ei enää olekaan niin auvoista. Sairaansijat täyttyvät, hoidettavia riittää. Se, joka ikuisen elämän kynnyksellään sattuikin jo olemaan kuolemansairas, ei muuta toivo kuin kuolemaa. Ja pianhan "maphia" kehittää tuottavan liiketoimen kuolevien toimittamisesta rajan taa.

Silloin tuoni päättää kääntää kelkkansa. Ihmiset alkavat kuolla jälleen — ja pikku uudistus: ajankohta ilmoitetaan asianomaiselle kirjallisesti viikkoa aikaisemmin. Ah autuutta! Sairauden uuvuttamat pääsevät toivomaansa lepoon. Hautausala elpyy ja kukoistaa. Mutta myös terve ihminen voi saada oman kuolinviestinsä, kun jokin onnettomuus odottaa häntä viikon päässä. Ei hyvä näinkään.

Outo tapaus — sellisti, joka ei käskystä kuole — muuttaa tuonen mielen ja tarinan luonteen. Painopiste siirtyy kuoleman kanssa tavalla ja toisellakin kamppailleesta yhteisöstä päähenkilö tuoneen, joka on nainen; nimi kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Ja sitten kuvaan tulee tuo sellisti, joka on mies.

Ilkikurisuudessaankin lempeä tarina haastaa miettimään, kannattaneeko pelätä enempää kuolemaa kuin elämääkään.

© Kirjavinkit, 2008. | Arvostelu Kirjavinkkien sivuilla | Yksi kommentti
Avainsanat: allegoriat, kuolema, kuolemattomuus, muusikot, rakkaus, satiirit, yhteiskunta
Muista osallistua kilpailuun!
Oikukas kuolema BookPlus.fi-kirjakaupassa

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Cormac McCarthy: Tie

Elina — Sun, 24 Aug 2008 20:56:17 +0000

Isä ja poika – lapsi vielä – kulkevat maailmanlopun maisemassa nälissään ja kylmissään, vaaterievuissaan, mukanaan vähät kantamiset, kartan palaset, revolveri ja kaksi panosta. Kaupungit ovat raunioina ja maisema tuhkan peittämä, auringonvalo himmennyt, äänet poissa, kasvit ja eläimet kuolleet. Mies ja poika pyrkivät etelään ja meren rantaan. Jostain hylätystä kellarista löytyy silloin tällöin jotain syötävää, vaikka vaeltavat ihmislaumat ovat jo aikaa vieneet kaiken löytämänsä. Nyt on jäljellä enää harvoja ihmisiä, ja jokaista merkkiä heistä on kavahdettava ja piilouduttava, varmuuden vuoksi.

Uuvuttavalla vaelluksella käydään näiden kahden kulkijan keskustelua. Pojalle tämä on ainoa maailma jonka hän tuntee, ja tästä hän rakentaa maailmankuvansa. Ihmettelyn ja ihmisyyden kyky hänessä saa isän uskomaan, että yhä kannattaa ponnistella. Että poika yksin erottaa hänet kuolemasta. Ja että hän on pojalle elämä nyt ja vasta.

McCarthyn entä jos –maailman tunnelma on intensiivinen ja niin todentuntuinen että hirvittää; mieleen tulee esimerkiksi ydinsodan finaali, vaikka kirjassa ei kerrota mistä katastrofista oli kysymys. Runollinen, timantiksi hiottu teksti vailla yhtään turhaa sanaa tekee kuitenkin lukemisen nautittavaksi. Isän ja pojan suhde on upeaa luettavaa. Tarinan kauneus ja viisaus häikäisee viimeistä kappaletta myöten. Tässä kirjassa on kaikki kohdallaan.

Teos sai vuoden 2007 Pulitzer Prize for Fiction -palkinnon.

© Kirjavinkit, 2008. | Arvostelu Kirjavinkkien sivuilla | Yksi kommentti
Avainsanat: allegoriat, ihmiskunnan tuho, maailmanloppu, selviytyminen, toivo, vanhempi-lapsisuhde
Muista osallistua kilpailuun!
Tie BookPlus.fi-kirjakaupassa

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Maarit Verronen: Pimeästä maasta

Laura — Mon, 29 Apr 2002 09:24:13 +0000

Tätä kirjaa et jostain syystä löydä fantasiahyllystä. Verronen kertoo maailmasta, jossa ihminen muokataan fyysisesti muotteihin, jossa ajatukset, teot ja ominaisuudet näkyvät ulkomuodosta. Muottiin pakottaminen tuntuu kovin selvältä vertaukselta omaan maailmaamme. Päähenkilö Ulthyrja Tharabereghist ei sopeudu tiukkaan ja vainoavaan yhteisöönsä tundralla Pimeässä maassa vaan lähtee pois.

Kantavana teemana muottivertaus sinällään on harmittavan tylsä. Jotkut arvostelijat tahtovat nähdä tämän yli hienompiin tulkintoihin, mutta itse en siitä etsinyt sen syvempiä merkityksiä. Maailma on ahdistavan iloton, tai ehkä se johtuu päähenkilön luonteesta. Jotenkin loppuratkaisu kuitenkin helpotti; ei aina kannata juosta jonkin paremman perässä, tyytyväisyys saattaa löytyä lähempää kuin luulisikaan.

© Kirjavinkit, 2002. | Arvostelu Kirjavinkkien sivuilla | Ei kommentteja
Avainsanat: allegoriat, fantasia, hyvän etsintä, kasvukertomukset
Muista osallistua kilpailuun!
Pimeästä maasta BookPlus.fi-kirjakaupassa

Feed enhanced by Better Feed from Ozh