Avainsana: avaruusmatkailu

RSS-syöte avainsanalle avaruusmatkailu Tilaa itsellesi tuoreimmat tällä avainsanalla kuvaillut merkinnät


Charles Stross: Iron Sunrise

Kansi: Iron SunriseIron Sunrise jatkaa siitä, mihin Singularity Sky jäi. Kirjan juoni ei kuitenkaan ole suoraa jatkoa, vaan teokset voi lukea itsenäisesti. Molemmat sijoittuvat kuitenkin samaan maailmaan ja kummankin pääosissa häärii YK-agentti Rachel Mansour.

Maailmanrauhaa uhataan taas. Uusi Moskova -planeetta tuhotaan brutaalisti ja ilman varoitusta. Henkiinjääneet moskovalaiset täräyttävät vastaiskunsa kohti Uutta Dresdeniä, naapuriplaneettaa, jonka kanssa Moskovalla oli kauppakiistaa. Harmi vain, että dresdeniläiset ovat täysin viattomia.

Onneksi tähtienväliset joukkotuhoaseet ovat suhteellisen hidasliikkeisiä, joten Rachel Mansourilla on aikaa selvittää, kuka oikeasti oli vastuussa Moskovan tuhosta ja huolehtia, että ohjukset eivät pistä myös Uutta Dresdeniä maan tasalle.

Rachel ei ole kuitenkaan yksin asialla. Moskovalainen teiniangstaaja Wednesday, joka tietää jotain mitä ei pitäisi ja sotabloggaaja Frank, jolla on palava halu ottaa asioista selvää liittyvät tapahtumiin omalla tasollaan ja taustalla vaikuttaa myös jo Singularity Skystä tuttu taustahahmo Eschaton, mystinen jumalankaltainen tekoäly, joka ei suvaitse syy-seuraus-loukkauksia omassa valokartiossaan.

Tuloksena on vauhdikas jännäri, jossa riittää yllättäviä käänteitä. Alussa rakennellaan jännitteitä ja kartoitetaan taustoja, mutta sitten Stross alkaa vetää irrallisia lankoja yhteen ja juonet keskittyvät yhteen paikkaan. Lopussa - yllättävänkin lopussa, oikeastaan - saadaan kunnon rytinääkin aikaiseksi.

Avainsanat: , , , , ,

Stephen Baxter: Manifold: Origin

Kansi: Manifold: Origin

Manifold-sarjan (aiemmat osat Time ja Space) kolmas osa on sarjan tapaan raskassoutuinen tutkielma Fermin paradoksista. Tällä kertaa Reid Malenfant ja ystävät kohtaavat mystisen punaisen kuun, joka ilmestyy tyhjästä normaalin kuun tilalle. Malenfantin vaimo joutuu punaiseen kuuhun, joten Malenfantin on järjestettävä kuulento pelastaakseen vaimonsa.

Kuu on asuinkelpoinen ja asuttu: sitä asuttavat erilaiset hominidit eli ihmisen esi-isät. Eri ryhmien elämää tarkastellaan sellaisenaan ja ihmisten näkökulmasta. Heimojen parissa vietetään aikaa hartaudella, joka saattaa aiheuttaa pitkästymistä. Tämä ei muutenkaan ole kirja, joka kannattaisi vinhan juonen vuoksi lukea. Suhtauduin itse kirjaan hieman vastustellen aluksi, mutta ajan mittaan kirja kuitenkin imaisi mukaansa ja lopulta osoittautui hyvinkin lukemisen arvoikseksi.

Avainsanat: , , , , ,

Ken MacLeod: Newton’s Wake

Kansi: Newton's Wake

Vauhdikas avaruusooppera alkaa Carlylen klaanin taisteluarkeologien rynnäköllä tutkimaan kilometrin korkuista timanttirakennelmaa tuntemattomalla planeetalla. Planeetta paljastuu eristyksiin joutuneen ihmiskunnan osasen asuttamaksi, eikä yksinkertaiseksi luultu tehtävä olekaan aivan pikkujuttu.

Newton's Wake pursuaa futuristista teknologiaa ja vauhdikasta toimintaa. Oopperaa sävyttää hyvä huumori ja mielenkiintoiset henkilöt, ja onpa seassa hitunen pohdiskelevaakin otetta. Maailmassa, jossa ihmismielen voi tarvittaessa varmuuskopioida tietokoneelle, on aivan uudenlaisia filosofisia kysymyksiä. Millaisen kirjeen itse kirjoittaisit kopiosta palautettavalle itsellesi, jos tietäisit kuolevasi kohta?

Newton's Wake on kaikin puolin tyylikäs paketti avaruusoopperan ystäville, juonen vauhti kantaa lähes koko teoksen verran ja loppukin menee samalla potkulla vaikka vähän jo alkaakin tökkiä.

Avainsanat: , , ,

Richard Paul Russo: Unto Leviathan

Kansi: Unto Leviathan

Sukupolvialus Argonos on vaeltanut avaruuden halki vuosisatojen ajan etsien elämänmerkkejä. Edellisestä planeettakosketuksesta on jo vuosikausia aikaa, kun tunnistamaton signaali houkuttelee aluksen tuntemattomalle planeetalle. Planeetalta löytyy jälkiä siirtokunnasta, mutta ei asukkaita - ainakaan elävänä.

Tämä on vasta alkua. Tarina käy vain mielenkiintoisemmaksi, mutta en kerro enempää, sillä en halua paljastaa liikaa juonesta. Jännäriksi Unto Leviathanissa on runsaasti rauhallisia hetkiä, mutta syvällä avaruudessa kauhua kuuluukin rakennella tyhjyydestä ja autiudesta.

Teos on julkaistu alunperin Yhdysvalloissa nimellä Ship of Fools. Unto Leviathan on Orbitin julkaisema brittipainos.

Avainsanat: , , , ,

Charles Stross: Accelerando

Kansi: Accelerando

Cory Doctorow kohtaa Stephen Baxterin! Accelerandossa yhdistyy Doctorow'n optimistinen transhumanismi Baxterin Manifold-sarjan kosmiseen skaalaan. Yhdeksän luvun aikana seurataan Macxin suvun kolmen sukupolven vaiheita ihmiskunnan levitessä maapallolta asuttamaan Jupiterin ja Saturnuksen kiertoratoja.

Kirjan luvut ovat suhteellisen irtonaisia, välissä tapahtuu melkoisia aikahyppyjä. Rakenne selittyy kirjan taustalla, luvut on alunperin julkaistu omina novelleinaan. On tarinalla sentään yhtenäinen kaari, mutta mukaansatempaavaa juonta hakeville Glasshouse on parempi valinta. Accelerando on kuitenkin kerännyt valtavasti kehuja, eikä suotta. Se on todellinen idearäjähdys, joka ampuu täyslaidallisia transhumanistista hulluutta ja singulariteetin sykettä. Kirjalla on vikansa, mutta siinä on sittenkin klassikon ainesta samaan tapaan kuin William Gibsonin parhaissa teoksissa.

Kirja on jännittävä kaikessa teknologisessa kehityksessään. Accelerandon matka hieman nykyaikaa kehittyneemmästä maailmasta singulariteetin syntymisen läpi postsingulariteettiin on huikeaa visiointia. Accelerando Technical Companion tulee varmasti tarpeeseen useimmille. Accelerandon kotisivuilta kirjan voi imuroida ilmaiseksi useissa elektronisissa formaateissa.

Avainsanat: , , , ,

M. John Harrison: Light (Valo)

Kansi: Light

M. John Harrison on taitava kirjailija, muun muassa Tähtivaeltaja-palkinnon vuoden 2004 parhaasta scifikirjasta saanut Light eli Valo todistaa siitä koko olemuksellaan. Kirja on kolmisäikeinen avaruusooppera, jossa tapahtuu suuria, käsittämättömiä asioita kiehtovassa maailmankaikkeudessa.

Yksi säikeistä sijoittuu meidän aikaamme. Michael Kearney on tutkija, pakkomielteidensä takaa-ajama sarjamurhaaja ja kaikin puolin varsin värikäs hahmo. Tulevaisuuden säikeissä seurataan Seria Mauta, mystisen K-aluksen ihmisyydestään luopunutta kapteenia ja virtuaalitodellisuuteen koukkuun jäänyttä entistä huippupilottia Ed Chianesea.

Irralliset säikeet kiedotaan lopuksi yhteen tyylikkääksi kokonaisuudeksi, matkan varrella saa nauttia hämmästyttävistä maisemista, erikoisista tapahtumista ja kauniista kielenkäytöstä. Eilisen mystinen sydän tulee mieleen, varsinkin Kearneyn osuuksista, mutta Light on onneksi astetta tolkullisempi.

Avainsanat: , ,

Enki Bilal: Mémoires d’outre-espace

Kansi: Mémoires d'outre-espace

Enki Bilalin pienet scifi-sarjakuvanovellit vuosilta 1974-1977 vievät mukavasti mennessään muihin maailmoihin. Joka tarinassa kohdataan vihamielisiä planeettoja, epäluuloisia kulttuureita ja koomisia loppuja. Tapahtumien keskelle saapastelevat itsetärkeät Maan asukkaat joutuvatkin aina yhtä suureksi yllätyksekseen mustan ja makaaberin huumorin uhreiksi. Bilalin yksityiskohtainen, fantasioiva käsiala miellyttää silmää.

Ranskaa vielä yllekirjoittanuttakin huonommin osaaville on olemassa myös englanninkielinen käännös Memories From Outer Space.

Avainsanat: , , , , ,

Stephen Baxter: Manifold: Space

Kansi: Manifold: SpaceManifold-sarja on suurten ideoiden kirjallisuutta. Baxter ei pelkää eeppistä mittakaavaa ja suuria visioita. Tällä kertaa maan asukkaat kohtaavat ulkoavaruuden elämää omassa naapurustossaan - millainen on ensimmäinen yhteys, ja mitä sen jälkeen tapahtuu?

Kirja oli paikoin ehkä hitusen hidassoutuinen, joidenkin episodien kohdalla viivyttiin turhankin pitkään. Baxterin rohkeutta on kuitenkin ihailtava ja kirjaan on onnistuneesti mahdutettu varsin mittava valikoima tieteellisesti varsin kestäviä ideoita. Fermin paradoksista ja ihmiskunnan tulevaisuutta koskevista visioista kiinnostuneille Manifold: Space on mainio valinta.

Avainsanat: , , , ,

Stephen Webb: Jos maailmankaikkeus kuhisee elämää… missä kaikki ovat?

Kansi: Missä kaikki ovatTavattoman pitkän alaotsikkonsa mukaisesti tämä kirja tarjoilee 50 vastausta Fermin paradoksiin. Fyysikko Enrico Fermin lausahduksesta nimensä saanut paradoksi viittaa siihen, että jos maailmankaikkeus on täynnä kehittyneitä elämänmuotoja, miksi emme ole vielä havainneet niistä jälkeäkään?

Tästä kirjasta löytyy 50 vastausta, jaoteltuna kolmeen ryhmään: "he ovat täällä jo", "elämää on, mutta me emme voi kommunikoida sen kanssa" ja "olemme yksin". Koska aihepiiri pitää sisällään paljon epävarmuutta ja tiedonpuutetta, selkeitä vastauksia ei anneta, mutta sitäkin enemmän hataria todennäköisyysarvioita, summittaisia tuntumia ja silkkaa arvailua.

Mikäli maapallon ulkopuolisen elämän olemassaolon kysymys kiehtoo, tästä kirjasta saa paljon pureskeltavaa melko helposti sulavassa muodossa. Kannattaa myös huomata Stephen Baxterin Manifold-sarja (Time, Space ja Origin), joka tarkastelee Fermin paradoksia kaunokirjallisuuden keinoin.

Avainsanat: , , , , , ,

J. Pekka Mäkelä: Alshain

Kansi: AlshainAlshain on kaukana Altairin lähistöllä sijaitseva tähti. Tässä romaanissa ihmiskunta on levittäytynyt niinkin kauas. Alshainia kiertävän samannimisen planeetan ihmisilläkin on jo värikäs historiansa kapinoineen ja vallankumouksineen. Ihmiset elävät elämiään.

Tämä kirja tarkastelee viittä eri elämää viiden eri kertojan kautta. Maasta saapunut siirtolainen, vammautuneen miehen puoliso, vanha mies, työtoveriensa murhia setvivä poliisi ja nuori merentutkija saavat kukin vuoronsa tarinassa, joka kertoo mitä tapahtuu, kun tähtialus putoaa Alshainille.

Erikoinen kerrontaratkaisu toimii ja piristää kirjaa. Tarina on mielenkiintoinen ja Alshain kiehtova paikka. Ihmiset ovat samanlaisia, vaikka planeetta onkin erilainen... J. Pekka Mäkelän Alshain-sivut ovat muuten mielenkiintoista luettavaa kirjasta kiinnostuneille.

Avainsanat: , , ,