Avainsana: biotekniikka

Tilaa itsellesi tuoreimmat tällä avainsanalla kuvaillut merkinnät

Elonmerkkien takakansiteksti ei tunnu oikein kuvailevan samaa kirjaa, jonka minä luin. En kyllä haluaisi olla laatimassa tälle kirjalle takakantta, sillä Elonmerkit ei taivu yksinkertaisiin kuvauksiin. Pohjimmiltaan kirja kertoo kolmesta henkilöstä ja heidän unelmistaan.

Päähenkilö Mick Rose pyristelee edestakaisin, tavoitellen Isobelin rakkautta. Isobel, jonka Mick löysi lentokentän kahvilasta, haluaa lentää. Choe, Mickin äkkipikainen ja lyhytjänteinen liikekumppani haluaisi olla isompi tekijä, kunnon gangsteri.

Näistä henkilöistä rakennellaan melkoista draamaa. Suhteet soutavat ja huopaavat edestakaisin koko kirjan ajan. Choe räiskyy, Isobel oikkuilee, Mick yrittää siinä välissä selvitä jotenkuten. Kirjan vahvuus ei ole juoni, vaan tunnelma ja henkilökuvaus. Pääkolmikko on mieleenjäävä ja Harrisonin tapa kuvata Englantia on jotenkin ihmeellisen nuhjuinen.

Elonmerkit on sukua Eilisen mystiselle sydämelle. Kirjoilla on paljon yhteistä, samankaltainen tunnelma ja jotakuinkin yhtä hämärä juoni, ja englanniksi ne onkin julkaistu yhteisniteenä. Jos pitää toisesta, viihtynee toisenkin parissa.

Scifi-leima kannessa on hitusen kyseenalainen. Tätä ei tarvitsisi leimata genrekirjallisuudeksi, sillä tarinan scifielementit ovat erittäin minimalistisia - todellisuuden rajoissa pysytään jokseenkin kiltisti. Toisaalta kenties tämä käy genrerajojen laajentamisesta? Joka tapauksessa tieteiskirjallisuutta säikkyvien ei kannata tätä kirjaa pelätä; muista syistä voi toki olla varuillaan.

Avainsanat: biotekniikka, Englanti, ihmissuhteet, outous, science fiction

Ihmiskunta on tuhon oma: 2000 vuotta vanha lipas paljastaa sisältään ikävänpuoleisen ruttoviruksen, joka leviää maanosasta toiseen tappaen kaiken väestön. Amerikkaan virus ehtii tietenkin viimeiseksi, joten jotain voi olla vielä tehtävissä. Ihmiskunnan viimeinen linnake kilpistyy Los Alamosin huippulaboratorioihin, joissa tiedemiehet ja -naiset yrittävät kloonata virukselle vastustuskykyisen ihmisen vuodelta nolla. Ongelmia odotetusti seuraa, kun käpälöidään Jeesuksen oletetulta kuolinpaikalta kotoisin olevia luita.

Kirja vaatii lukijalta melkoista uskoa ja omaksumista, juonen uskottavuus kun on välillä pahasti koetuksella. Lisää huomautettavaa löytyy henkilöistä, joiden motiivit jäävät toisinaan epäselviksi. Myös teoksen maailmankuva hämmästyttää: Etelä-Amerikkaa ei mainittu tekstissä kertaakaan ja Eurooppakin ohitettiin parilla lauseella.

Hyvääkin sanottavaa toki on: kirja on aiheeltaan varsin kiinnostava "mitä jos"-ajatusleikki ja käsittelee ajankohtaisia teemoja ajatuksia herättävästi. Itseäni kiehtoi ehkä eniten uskonnollinen tematiikka ja uskonnollisen hurmoksen synty ja seuraukset. Puutteistaan huolimatta Vuosi nolla on siis varsin mukaansatempaavaa luettavaa.

Avainsanat: biotekniikka, ihmiskunnan tuho, Jeesus, uskonto, virukset