Avainsana: fantasia

Tilaa itsellesi tuoreimmat tällä avainsanalla kuvaillut merkinnät

Nonna-tytön tarina alkoi Sysilouhien sukua -kirjasta. Nonna on päätynyt Hiidenkynnen Jäänoidan suojatiksi. Tällä kertaa tarina ei pyöri täysin Nonnan ympärillä: pohjoisessa Noridiumissa alkaa valtataistelu, kun Routahallin kuningas kuolee. Kuninkaan tytär Freya on nuori, eikä raavaiden sotaherrojen mielestä sovi valtaistuimelle.

Varsinkin julma Sysipään Ingolf vastustaa Freyan valtaa ja juonii vallankaappausta yhdessä  Synkhallin pimeyden voimien kanssa. Nonna, joka on alkanut päästä käsiksi noitavoimiinsa, ystävystyy Freyan kanssa ja joutuu luonnollisesti tapahtumien keskipisteeseen ja pääsee sankariksi, halusi tai ei.

Siinä missä Sysilouhien sukua oli kiehtova maailma, jossa kuljetettiin melko tavanomaista tarinaa, tässä toisessa osassa on ehdottomasti kiinnostavampi juoni. Tarina pääsee kunnolla siivilleen. Takakansi sanoo Varjoissa vaeltajan olevan itsenäinen jatko-osa, mutta se ei kyllä pidä paikkaansa, sen verran kiinteästi tarina edellisestä osasta jatkuu - Sysilouhien sukua kannattaa siis ehdottomasti lukea ennen tätä.

Juonen langat vedetään siististi pakettiin, eikä mitään selkeää juonikuviota jää varsinaisesti kesken, mutta Nonnan kohtalo ja maailman suuret linjat kiinnostavat yhä sen verran, että sarjan lukemista on ehdottomasti jatkettava.

Avainsanat: fantasia, fantasiamaailmat, juonittelu, magia, noidat, talvi, viikingit

Tomas ja Peter, isä ja poika, ovat kiertäviä puunhakkaajia. He saapuvat epämääräisesti itäeurooppalaiseen Chustin kylään ja asettuvat taas kerran aloilleen. Rauhassa he eivät kuitenkaan saa olla, sillä kylässä alkaa tapahtua epämiellyttäviä asioita. Puunhakkaaja Radu löydetään hirrestä roikkumasta; kuolema julistetaan itsemurhaksi, vaikka Radun rinta oli murskattu ja sydän lävistetty.

Alkaa synkkä talvi ja synkät tapahtumat. Veri virtaa, ennen kuin kevääseen on selvitty. Miekkani laulaa on mielenkiintoinen vampyyritarina, jossa ei ole jälkeäkään kreivi Draculan hienostelusta. Sedgwick on sen sijaan nojannut varhaisiin itäeurooppalaisiin vampyyritarinoihin, joiden sävy on toisenlainen.  Vaikka vampyyrit ovatkin aiheena tavattoman kulunut, Sedgwick on onnistunut luomaan jotain omaperäistä.

Miekkani laulaa on nuortenkirja ja sellaisena mainio. Hiukan jää kuitenkin harmittamaan, sillä samoista aineksista olisi kyllä kirjoittanut paremmankin kirjan. Nyt tarina etenee hieman liian helposti ja kirjan loppupuoli jopa lässähtää hieman. Juoni on mukaansatempaava ja kirjaa ei malta laskea käsistään, mutta en malta olla miettimättä, kuinka kirja olisi parantunut, jos juoni olisi hieman mutkikkaampi ja tarina vielä synkempi ja ankarampi.

Avainsanat: fantasia, kauhu, metsät, vampyyrit

Tämäkin on erinomainen kirja, joka on jostain syystä piilotettu lastenosastolle. Kirjailija itse suosittelee tarinoita yli 12-vuotiaille. Onhan näissä nuoria päähenkilöitä ja monissa kasvutarinan tuntua, mutta kyllä aikuinenkin lukija saa näistä tarinoista paljon irti.

Kirja on jaettu kahteen osaan: kertomuksiin muualta ja täältä. Muualta-kertomukset ovat selvemmin fantasiaa, ne sijoittuvat meidän maailmastamme eroavaan fantasiamaailmaan ja niissä on selkeästi yliluonnollisia elementtejä. Täältä-tarinat sijoittuvat meidän maailmaamme, mutta niissäkin on ihmeen tuntua.

Sari Peltoniemi on erinomainen kirjailija, näissä pienissä tarinoissa on paljon hyvää ja kaunista. Viimeisenä oleva niminovelli on erityisen koskettava kertomus. Suosittelen lämpimästi, käykää ihmeessä etsimässä tämä pieni helmi kirjaston lastenosastolta.

Avainsanat: fantasia, kasvukertomukset, novellit

Temeraire-lohikäärmeen ja kapteeni Will Laurencen tarina jatkuu siitä, mihin se Kuninkaan lohikäärmeessä jäi. Kun selvisi, että Temeraire on todella harvinainen kiinalainen lohikäärme, tapahtumat saavat synkän käänteen: kiinalaiset vaativat Temerairea palautettavaksi Kiinaan. Laurencea tällainen ajatus ei luonnollisestikaan miellytä, eikä Temerairekaan lämpene Willistä eroamiselle.

Kun Britannian hallitus ei vastustele, matkalle Kiinaan on lähdettävä. Tilanne vaikuttaa pahalta. Lukija toki tietää, ettei matkalla ihan mahdottoman kamalasti voi käydä, kun kirjasarja jatkuu vielä muutamalla kirjalla, mutta siinäpähän saa jännittää, kuinka pitkin matkaa vaikeammaksi käyvästä tilanteesta selvitään.

Kirjasta suuri osa vietetään merellä - merimatka Kiinaan lohikäärmeenkuljetuslaivalla kestää kuukausia, eikä matkasta selvitä ilman monenlaisia sattumuksia. Toimintaa riittää, mutta myös ajateltavaa: Temeraire osoittautuu jälleen kerran fiksuksi lohikäärmeeksi ja tapa, jolla lohikäärmeitä Kiinassa kohdellaan, herättää Temerairessa hieman kiusallisiakin kysymyksiä.

Sarja saa siis arvoistaan jatkoa. Poliittinen juonittelu on viehättävää, kiinalaisen eksotiikan kuvaus värikästä ja tapahtumissakin tarpeeksi potkua. Joku voi ehkä kokea pitkällisen merimatkailun vähän tylsäksi, toisaalta tarina kulkee vähemmän tuttuja latuja kuin sarjan aloitusosa. Joka tapauksessa pakkohan Temerairen tarinan seuraamista on jatkaa tämänkin jälkeen!

Avainsanat: 1800-luku, fantasia, juonittelu, Kiina, lohikäärmeet, merimatkat, purjehdus

Joskus kannattaa katsella kirjastossa lastenosastolle, sillä sinne piilotetaan hyviä kirjoja. Sysilouhien sukua, Lumen ja jään maa -fantasiasarjan ensimmäinen osa, on sellainen. Ilkka Auerin esikoisteos on tyylikäs nuortenkirja, joka miellyttää varmasti myös aikuisia fantasiakirjallisuuden ystäviä.

Sysilouhien sukua kertoo 11-vuotiaasta Nonnasta, joka joutuu lemmikkijääkarhunsa kanssa melkoisen seikkailun keskelle. On ensimmäinen kesäpäivä, kuten monina vuosina aikaisemmin, mutta Nonnaa pelottaa: kesäksi onnea tuovia kukkia on paljon vähemmän kuin edellisenä vuonna. Ennusmerkit pitävät paikkansa, sillä Nonnan perhettä kohtaa suuri epäonni.

Tästä alkaa huikea seikkailu pohjoisessa. Kirja sijoittuu Auerin luomaan fantasiamaailmaan, joka muistuttaa lähinnä viikinkiaikaa. Nimistö on epämääräisesti germaanista viikinkilainaa ja maailma lumen ja jään hallitsema. Kirjan hyinen talvisuus miellytti minua kovin. Auerin roolipelitausta ei varsinaisesti yllätä; Lumen ja jään maa -roolipeli olisikin looginen jatko kirjasarjalle.

Juoneltaan Sysilouhien suku ei suuria yllätyksiä tarjoa, ainakaan fantasiakirjallisuudet perusteet tuntevalle lukijalle. Nonnan matka vaatimattomasta pikkutytöstä suuren kohtalon toteuttajaksi pitää kuitenkin otteessaan. Kyseessä on selkeästi nuortenkirja: lapsipäähenkilö, hillitysti väkivaltaa, ei seksiä tai edes romantiikkaa (mutta ystävyyssuhteita ja vanhemmanrakkautta), pahimmissakin vastoinkäymisissä on apu lähellä… Hyvä ja paha eivät kuitenkaan ole niin mustavalkoisia kuin tämänkaltaisissa kirjoissa yleensä.

Sysilouhien sukua pärjää kuitenkin raikkaudellaan ulkomaisille kilpailijoille mallikelpoisesti, ja suosittelisin tätä kyllä oitis nuorille (ja vähän vanhemmillekin) fantasian ystäville. Itsekin taidan lainailla kirjastosta sarjan muut osat, varsinkin kun tämä ensimmäinen osa on juoneltaan lähinnä vasta tulevan pohjustusta - tämä on vasta Nonnan tarinan alku.

Avainsanat: fantasia, fantasiamaailmat, jääkarhut, lapset, lohikäärmeet, magia, talvi, viikingit

Roosa on seitsemännellä luokalla, eikä elämä hymyile: isä on kuollut, eikä äitiä kiinnosta juuri muu kuin uusi miesystävä. Koulunkäynti sujuu miten sujuu. Samaan aikaan toisaalla on saari, jossa on omenapuu, jossa asuvat Punakaneli ja Omenaruusu. Vesi nousee ja saari hukkuu, uhaten omenapuun olemassaoloa. Pois on päästävä, tuumii Punakaneli, vaan Omenaruusu ei halua lähteä.

Kadonneet kyyneleet on kiehtova fantasiasatu, jota Roosan osuus tarinasta ankkuroi nykymaailmaan. Pääosassa on kuitenkin Punakanelin suuri seikkailu, jossa kuljetaan toisaalta tutunoloisia latuja, toisaalta hyvinkin omaperäisissä sävyissä. Punakaneli ei ole aivan tavanomaisin sankarihahmo, vaikka kohtalo kuinka sovittelisi arvokasta sankarinviittaa niskaan.

Kirja on kaikinpuolin kaunis. Kansikuva etenkin on nätti kuin mikä, tähän kirjaan tekee mieli tarttua ja tutustua lähemmin. Kuva tuntuu tavoittavan kirjan tunnelmaa hyvin. Tarina on nopealukuinen, mutta tuntuu sen verran monitasoiselta, että siitä voisi lisälukemisella saada enemmänkin irti. Kadonneet kyyneleet onkin ainakin näin aikuisen lukijan näkökulmasta oikein fiksu ja viihdyttävä nuortenkirja (ja vahva ehdokas Kuvastaja-voittajaksi, sanokaa minun sanoneen).

Avainsanat: fantasia, koulunkäynti, mielenterveyshäiriöt, nuoret, sadut, seikkailut

Hirvi lienee nuortenkirjallisuutta, kun se kirjastossa taitaa löytyä useimmiten lastenosastolta. Se on kuitenkin sillä tavalla hyvää nuortenkirjallisuutta, että se viihdyttää myös varttuneempaakin lukijaa.

Hirvi kertoo prinsessa Ursulan tarinan. Ursula tulee raskaaksi sopimattomalla tavalla ja hänet karkotetaan linnastaan kauas metsän kätköön. Ursula saa mökissä pojan, joka tuntuu ymmärtävän metsän väkeä paremmin kuin ihmisiä. Pojan nimeksi tulee Hirvi.

Kirja kertoo Ursulan ja Hirven elämästä metsässä parantajani. Valinnoista, valintojen hinnoista, ystävyydestä. Tarinaa kirjaa jälkikäteen Lepakko, ja tarinan kertomisen lomassa Lepakko ja Ursula kommentoivat tarinaa jälkiviisaina.

Hirvi on miellyttävä, lämmin kirja, julmista sävyistään huolimatta. Se on hyvää, omaperäistä fantasiaa, jonka juuret ovat syvällä sadussa.

Avainsanat: fantasia, metsät, noidat, prinsessat, sadut

Nokian nuoriso-ohjaaja on valtavirtakirjallisuudeksi miellyttävän nyrjähtänyt tapaus. Siitä hyvästä se palkittiinkin Kuvastajalla. Lähitulevaisuuteen sijoittuva teos kertoo Nokialla kehitysyksikön pomona työskentelevästä Marcosta. Marco on Berliinissä asuva yksinhuoltajaisä, joka pyristelee stressin alaisena: pitkään kehitetty hanke on saavuttamassa päämääränsä.

Kirja alkaa dramaattisesti: Marco herää keskellä yötä, kun olohuoneen lattialla kierii irti leikattu naisen pää. Yliluonnolliset tapahtumat saavat tästä alkunsa, ja Nokian nuoriso-ohjaajasta kehittyykin oikein mainio kummitustarina, jossa hitusen hajamielinen naiskummitus vaeltelee ympäriinsä Berliiniä rakastaan etsien. Marcon nelivuotias on luonnollisesti reseptori, joka voi kummituksen nähdä.

Samaan aikaan toisaalla, Ruotsin siirtomaassa Delawaressa 1600-luvulla, nuori nainen tuomitaan mestattavaksi noituudesta. Vaan eiköhän tähänkin tarinaan joku kiekura kätkeydy…

Ruusuvuoren teksti soljuu eteenpäin mukavasti, luonnollisesti. Kertojat ajattelevat, jahkaavat, tuntuvat ylipäätään eläviltä. Aivan koko aikaa teksti ei imaissut mukaansa samalla teholla, mutta tarina kuitenkin kantoi loppuun asti ja hyvä niin, sillä loppu oli miellyttävä. Kirjassa on maukasta satiiriakin, Nokia-ulottuvuuden kautta. Ihmisille tarpeita tuottavaa viihdeteollisuuttahan tässä tökitään, eri suunnilta ja jotakuinkin osuvastikin.

Lukemisen arvoinen kirja siis, ja on aina mukavaa, että erilaiset fantasiaelementit löytävät tiensä kirjallisuuteen, jota ei sinänsä fantasiana kaupitella.

Avainsanat: Berliini, fantasia, kummitukset, Nokia, rakkaus, satiiri

Kirja, jonka suosiota ei olisi ollut helppo ennustaa. Ruohometsän kansa kertoo Sandlefordin villikaniiniyhdyskunnan elämästä ja selviytymisestä jatkuvien vaarojen alla. Vaikka kirjan voisi luokitella fantasia-genreen, niin se ei ratsasta missään määrin hurjilla yliluonnollisilla tapahtumilla. Paljon aikaa vietetään myös koloissa maan alla.

Kaniinien erilaiset luonteenpiirteet nousevat hienosti esiin. Viisas ja empaattinen Pähkinä nousee pääosiin ja muodostaa kiivasluonteisen Isopään kanssa vahvan johtokaksikon. Kaniinien keskinäiset kanssakäymiset sekä kohtaamiset ihmisen kanssa ovat kuvattu luonnollisesti ja onnistuneesti.

Eläimen näkökulmasta kirjoittaminen ei ole helppoa, mutta Adams onnistuu pitämään paketin kasassa erinomaisesti. Kirjan tempaistessa mukaansa ei enää edes mieti, onko kyse ihmisistä vai ei. Kun päästää mielikuvituksensa valloilleen, voi kuvitella itsensäkin kaniiniksi muiden joukkoon.

Sympaattinen, vauhdikas, opettavainen ja El-ahrairahin tarinoiden kautta mystinenkin. Ruohometsän kansaa kuvatessa eivät adjektiivit lopu.

Avainsanat: eläimet, fantasia, pakomatkat, selviytyminen, yhteiskunta

Fritz Leiber on miekka ja magia -kirjallisuuden avaintekijöitä ja keksi itse asiassa genrelle nimen vuonna 1961. Leiberin merkittävintä kirjallista perintöä ovat Fafhrdin ja Harmaan hiirestäjän seikkailut Lankhmarissa. Ensimmäinen kertomus kaksikosta (Two Sought Adventure) ilmestyi jo vuonna 1939 ja Leiberin viimeinen merkittävä teos The Knight and Knave of Swords vuodelta 1991 päättää kaksikon seikkailut.

Tämä kokoelma, englanninkieliseltä nimeltään Swords and Deviltry, sisältää kolme pitkää novellia ja pienen johdannon. Nämä tarinat ovat Fafhrdin ja Harmaan hiirestäjän seikkailujen lähtökohdat: Lumentulon naisissa Fafhrd jättää kotinsa ja suuntaa kohti Lankhmaria, Pahuuden maljassa puskavelhon oppilaasta Hiirestä tulee Harmaa hiirestäjä ja Kohtalokkaita kohtaamisia Lankhmarissa esittää kaksikon kohtaamisen ja ensimmäisen yhteisen seikkailun Lankhmarissa.

Leiberin tyyli on monin paikoin kliseistä, mutta se sallittakoon miehelle, joka on keksinyt ison osan kyseisistä kliseistä. Seikkailut ovat vauhdikkaita, tilanteet humoristisia ja päähenkilöparivaljakko viihdyttävä. Tahtoo siis sanoa, että homma toimii. Miekka ja magia -fantasian ystäville Fafhrdin ja Harmaan hiirestäjän seikkailut ovat pakollista luettavaa, muutenkin kuin niiden monille kirjailijoille antamien vaikutteiden vuoksi.

Jälleen kerran nappikäännös Vaskikirjoilta.

Avainsanat: fantasia, Lankhmar, miekka ja magia, novellit, seikkailut