Avainsana: jättiläiset

RSS-syöte avainsanalle jättiläiset Tilaa itsellesi tuoreimmat tällä avainsanalla kuvaillut merkinnät


Riikka Ala-Harja: Jättiläinen

Kansi: Jättiläinen

Kirja kertoo kajaanilaisesta teinipoika Tanelista. Miehellä on mittaa 227 senttiä, mutta miehuuskoetta yhä puuttuu. Kaikkinaisen näytön paikka tuntuu tarjoutuvan nuorisoteatteriohjaaja Monan avulla. Mona hehkuttaa Tanelin näyttelijänlahjoja ja pyytää hänet mukaansa New Yorkiin teatteriguru Larryn kurssille. Voi pojat!

Kirjan alkupuoli on niin yksioikoisen maskuliinista puhetta ns. siitä ja sen puutteesta, että lukija alkaa odottaa, mikä tässä oikein on se juttu. Tanelin kanssa elämän suurta käännekohtaa odotellessa molemmille, Tanelille ja lukijalle, käy selväksi, että elämässä tapahtuu enimmäkseen pieniä asioita. Nekin vievät eteenpäin. Kajaanilainen kappalaisen poika kasvaa ulos terveydenhoitajaäidin ompelemista kamppeista. Valmiita housuja ei New York silti pojalle tarjoa.

Teos kohtelee yhteisön yliseksualisoitumista liioittelun ja satiirin ottein. Kurkistus teatterin kulisseihin on ilkikurinen. Taneli on kuitenkin hellyttävä hahmo, ja Monaakin kirjoittaja kohtelee inhimillisesti. New York on hauskasti hallussa. Kirja on nopeasti luettu ja siitä jää hyvä mieli. Ja jos oma nuoruus alkaa olla ohi, voi melkein todeta että onneksi niin.

Avainsanat: , , , , ,

Jonathan Swift: Gulliverin retket

Kansi: Gulliverin retketMitä tulee Gulliverin retkistä mieleen? Varmaankin kuva Gulliverista makaamassa maassa, sidottuna köysillä. Matka kääpiöiden maahan, Lilliputiin, lienee teoksen tunnetuin osa. Toinen matka jättiläisten maahan seuraa perässä. Kirjan jälkimmäinen puolisko, matkat lentävään Laputan kaupunkiin ja älykkäiden hevosten, Houyhnhnmien maahan on vähemmän tunnettu - vaan suotta!

Kääpiöiden ja jättiläisten maat ovat eheitä, toimivia kokonaisuuksia, kolmas matka Laputaan taas kirjan selkeästi heikointa antia. Kirjan paras osa on kuitenkin mielestäni viimeinen matka. Aikaisemmat matkat ovat fantastisuudensa kätköissä terävää satiiria aikakauden oloista (vaikka niitä lastenkirjoinakin on luettu). Houyhnhnmien maassa Swiftin misantropia puhkeaa täyteen kukkaansa. Ihmisrotu ei saa armon hiventäkään, kun kaikin puolin ylempien Houyhnhnmien hyveitä ja ihmisten paheita vertaillaan.

Swift on terävä satiirikko ja oivallinen kirjailija. Suosittelen tutustumaan Gulliverin matkoihin kääpiöitä ja jättiläisiä perusteellisemmin.

Avainsanat: , , , , ,

Francois Rabelais: Pantagruel : Dipsodien kuningas

Kansi: PantagruelKorkeakirjalliset klassikkoteokset voivat olla hyvinkin kiinnostavia. Munkki Rabelaisin renessanssin aikaan 1500-luvulla kirjoittama Pantagruel on oivallinen esimerkki kirjasta, jonka huumoria vuosisatojen pölykerrokset eivät ole tukehduttaneet.

Pantagruel on takakansitekstin mukaan pistävää satiiria aikansa ilmiöitä ja instituutioita kohtaan - se jääköön niille, jotka ajasta jotain tietävät. Sitä voi huoletta lukea myös kepeänä viihteenä kaikessa groteskiudessaan.

Suomentajalle hatunnosto, sillä Rabelaisin teksti on tuskin ollut mitenkään helppoa käännettävää. Paikoin onkin turvauduttu omaan sepustamiseen, mikä onkin ollut oikea ratkaisu. Kirjaimelliset merkitykset eivät ehkä välity, mutta teksti on sujuvaa ja huumori hauskaa, vaikka kenties outoa.

Avainsanat: , , ,