Avainsana: köyhyys

Tilaa itsellesi tuoreimmat tällä avainsanalla kuvaillut merkinnät

Kolumbialainen nobelisti Gabriel García Márquez on tunnetuimpia nykykirjailijoita. Kukapa everstille kirjoittaisi, joka on kirjoitettu vuonna 1957 ja julkaistu alunperin vuonna 1961, on eräs hänen varhaistuotantonsa pienistä helmistä. Se kertoo vanhasta vallankumoussoturista ja hänen astmaa potevasta vaimostaan, heidän elämästään köyhyydessä pienessä kyläpahasessa, jonne laiva tuo postin kerran viikossa. Eversti odottaa päätöstä hänelle luvatusta eläkkeestä. Odottaa ja odottaa, kuten on tehnyt jo 15 vuotta. Joka perjantai hän menee postikonttoriin, katsoo postinlajittelua ja toivoo, että kirje viimein tulisi. Everstin ja vaimon poika on kuollut taas erään vallankumouksen pyörteissä. Pojalta on jäänyt tappelukukko, jonka varaan eversti ja vaimo pyrkivät rakentavaan tulevaisuuttaan. Kunhan tammikuu tulee, voidaan kukko viedä tappeluun ja tienata paljon rahaa. Siihen asti pärjätään jotenkin muuten.

García Márquezin tarinan tenho on jossain muualla kuin nokkelassa sanailussa tai nopeissa ja yllättävissä juonenkäänteissä. Hänen ilmaisunsa on hyvin pelkistettyä ja tarkkaan harkittua. García Márquez pystyy vain muutamalla hyvin valikoidulla sanalla ilmaisemaan enemmän kuin moni muu kokonaisissa kirjoissa. Hyvin hienovaraisesti, pienillä ja jopa arkisilla eleillä luodaan tarkka kuva everstistä, ikuisesta hieman surumielisestä optimistista, jota ei lannista köyhyys, sairaus eikä nälkä. Aina on huominen - huomenna, ensi viikolla, ensi vuonna eläke myönnetään, kukko on läänin paras kukko, voittaa varmasti, ja kaikki on taas hyvin. Kukapa everstille kirjoittaisi on kaunis pieni kirja, jonka lukeminen jättää hieman alakuloisen, mutta jotenkin kovin hyvän olon. Suosittelen kaikille - nautinnollinen lukukokemus!

Avainsanat: eläke, Etelä-Amerikka, köyhyys, nälkä, vallankumoukset, vanhuus

Kirjan kannessa on kiviseinää vasten nojaava likainen pikkupoika, joka hymyilee. Se kertoo myös itse kirjasta paljon. Köyhän perheen arki Irlannissa on hyvin karua, mutta pilkettä silmäkulmassa riittää ja se voi jopa auttaa läpi vaikeuksien.

Seitsemännen portaan enkeli on tavallaan kirjailija Frank McCourtin elämäntarina. Se kertoo pojan lapsuudesta, joka vie Brooklynista Irlannin Limerickiin ja lopulta takaisin Amerikkaan. Frank ei saa mitään ilmaiseksi tai helpolla, mutta on sinnikäs selviytyjä. Isän ryypätessä talousrahat hän hoitaa perheelle ruokaa omilla keinoillaan.

Tarina on kerrottu värikkäästi ja McCourtin perheen kivikova arki on helppo nähdä kuvina edessään. Se kuvaa myös erinomaisesti Irlannin oloja sekä ihmisten suhtautumista muuhun maailmaan, etenkin Englantiin ja Amerikkaan.

Avainsanat: ajankuva, ihmisluonto, Irlanti, kasvu, katolisuus, köyhyys, lapsuus, St Patrick, uskonto

Tarjoilua Floridassa, jynssäystä Mainessa, myyntiä Minnesotassa. Amerikassa, tuossa onnen ja mahdollisuuksien kultamaassa osa kansasta elää köyhyysrajan alapuolella, vaikka käy täysipäiväisesti työssä, joskus kahdessakin. Mistä johtuu? Kirjoittaja pestautui itse matalapalkkaisiin töihin ja yritti tulla toimeen köyhyyden ehdoilla.

Sosiaaliturva on ihan kiva juttu.

Avainsanat: köyhyys, Yhdysvallat

Tartuin kirjaan hieman epäluuloisin tuntein. Odotin raskasta luettavaa, mutta Rikos ja rangaistus ei ollutkaan mikään läpeensä kuiva tiiliskivi. Hitaanlaisesti se etenee, paljon puhetta varsin vähistä asioista saadaan aikaiseksi, mutta tapahtumat ja päähenkilö Rodion Raskolnikovin hengenelämä vetävät lopulta puoleensa.

Kirjan juonesta mainittakoon sen verran, että nimensä mukaisesti kirjassa tehdään rikos, josta seuraa rangaistus (monessakin mielessä). Teos on luonteeltaan psykologinen; paljon aikaa käytetään Raskolnikovin ajatusmaailman parissa, sekä ennen että jälkeen rikoksen. Raskolnikovista on siis syytä pitää, tai edes kiinnostua.

Mikäpä siinä. Venäläinen luonteenlaatu ja 1800-luvun Pietarin elämä jaksoi kiinnostaa ainakin minua tämän kirjan verran. Voin kyllä suositella kirjaa muillekin - kyllä klassikotkin voivat olla lukemisen arvoisia!

Avainsanat: 1800-luku, epätoivo, hulluus, köyhyys, Pietari, rikokset, Venäjä

Orwell kielsi aikoinaan ehdottomasti ottamasta uusia painoksia tästä teoksestaan. Se oli kuulemma yksinkertaisesti huono kirja. Olen kyllä eri mieltä. Orwell kielsi painon myös joiltain muilta kirjoiltaan, ja oli lopullisesti tyytyväinen vain Eläinten vallankumoukseen, ja jälleen minun on oltava itse kirjailijan kanssa eri mieltä kirjojensa luettavuudesta. Emme luultavasti olisi tulleet keskenämme toimeen, jos olisimme joutuneet kohtaamaan (heh-heh). Onneksi ilmeisesti tekijänoikeuksien voimassaoloaika kului vähän aikaa sitten umpeen (kirjailija kuoli 1950).

Tuonenkielo symboloi päähenkilölle, köyhyysrajalla vapaaehtoisesti elävälle nuorelle miehelle sitä keskiluokkaista taantumusta, yhteiskunnan odotuksiin ja rahan valtaan alistumista, jota hän ei koskaan aio joutua kokemaan. Hän työskentelee pitkää päivää kirjalainaamossa ja kirjoittaa yhtä porvarillisuudenvastaista runoa (josta tulee kyllä aivan loistava). Hän taistelee henkisesti vapautuakseen rahan mahdista ja banaalista kotielämästä, mutta tulee ristiriitaisesti aina vain ahdistuneemmaksi torjuessaan rahan, mukavuudet ja rakkauden. Ihanan kieroa. Toisaalta antaa surullisen kuvan ihmisluonteen mahdollisuuksista.

Avainsanat: ironia, köyhyys, pakkomielteet, porvarillisuus, raha, rakkaus