Avainsana: science fiction

Tilaa itsellesi tuoreimmat tällä avainsanalla kuvaillut merkinnät

Mistäköhän aloittaisin? Apina ja Uusikuu on hämmentävä kirja. Samaan soppaan on heitetty monenlaisia aineksia, mutta päämakuina nautitaan kovaksikeitettyä dekkaria ja surrealistista scifi-tunnelmaa, maustettuna vahvoilla kirjallisuusviittauksilla Moby Dickiin, Ihmemaa Oziin, Peter Paniin ja ties minne.

Ei tätä sekoitusta kannata liikaa purkaakaan, se on nautittava itse. Polveilevan juonen seuraaminen on haaste, johon on ilo tarttua. Ainekset ovat riittävän tuttuja, jotta niistä muotoutuva kokonaisuus ei karkaa käsistä. Päähenkilö, yksityisetsivänä toimiva Hanuman-apina, tuntuu suorastaan leikittelevän dekkarielementeillä toimittaessaan tehtäväänsä, viehättävän Luna-neitokaisen suojelemista mielipuoliselta murhaajalta.

Luonnollisesti matkan varrella trenssitakit lepattavat, veri roiskuu, tango- ja jazzjengit ottavat toisistaan mittaan, ystävät petetään, uusia löydetään ja romantiikkaakin on luvassa. Tapahtumat sijoittuvat Dystopoliin kaupunkiin, joka on tyylipuhdas luomus kaikkine salaisuuksineen.

14-vuotiaana esikoisteoksensa Etsijän kirjoittanut Hyvönen on pitkän tauon jälkeen kirjoittanut vaikuttavan kirjan, joka saa ainakin minut odottamaan mielenkiinnolla, mitä Hyvönen seuraavaksi saa aikaiseksi. Apina ja Uusikuu on riemastuttavan omaperäistä ja genrerajoista vapaata mielikuvituksen juhlaa. Tätä lisää!

Avainsanat: apinat, dekkarit, film noir, romantiikka, science fiction

Nova Swing ei ole varsinaisesti jatko-osa Valolle, sillä se ei jatka edeltäjänsä juonta. Tarinat kuitenkin sijoittuvat samaan maailmaan: myös Nova Swingissä taivaalla hohtaa mystinen Kefahuchin Vuo. Saudade-planeetalla Vuo on esillä konkreettisemminkin, sillä palasia siitä on pudonnut planeetalle synnyttäen mystisen tapahtumapaikan.

Vic Serotonin on matkaopas, joka vie turisteja pällistelemään tapahtumapaikan epäluotettavaa todellisuutta ja käy kauppaa alueelta löytyneillä artefakteilla. Muun ajan Vic hengaa Liv Hulan Black Cat White Cat -baarissa (jonka ohi marssii säännöllisesti valtaisia laumoja mustia ja valkoisia kissoja). Poliisin artefaktijaoston etsivä Lens Aschemann, vanhan Einsteinin näköinen mies, on sattuneista syistä myös kiinnostunut Vicistä.

Film noirille ominaista henkilögalleriaa futuristisessa ympäristössä pyörittävä teos on monin tavoin tuttua M. John Harrisonia: kieli on koukeroista ja maalailevaa, juoni vaikeaselkoinen, tarina kaunis. Saudade on portugalia ja suomentuu lähinnä kai kaihoksi, ja tietty kaihoisuus onkin olennainen osa kirjan tunnelmaa. Tapahtumapaikka on läheistä sukua Stalkerin Vyöhykkeelle.

Nova Swing on hämmentävä kirja, joka ei vastaa jokaiseen herättämäänsä kysymykseen. Sen lukeminen on retki omaperäiseen maailmaan, jossa tapahtuu kummallisia asioita. M. John Harrison on jälleen kerran onnistunut luomaan lumoavan kirjan.

Avainsanat: film noir, onnellisuus, science fiction

M.G. Soikkeli on suomalaisten scifi-novellien lukijalle tuttu nimi: Soikkeli on menestynyt vuosi toisensa perään Portin kirjoituskilpailussa. Sen sijaan vuoden parhaalle science fiction- tai fantasianovellille myönnettävää Atorox-palkintoa Soikkeli ei ole koskaan voittanut ja näidenkin novellien perusteella on helppo arvata miksi: Soikkelin tyyli on sen verran periksiantamaton ja omaperäinen, että raadit pitävät, mutta äänestyksissä sillä ei pärjää.

En itsekään ole Soikkelin novellien ylin ystävä - muistan joskus kummastelleeni Portin raadin valintoja Soikkelin voitettua - mutta on pakko tunnustaa, että Soikkeli kirjoittaa vahvaa ja tiukkaa tieteiskirjallisuutta. Sellaista ei liikaa tehdä tässä maassa.

Marsin ikävä kerää yksiin kansiin viisi Soikkelin novellia: neljä aiemmin julkaistua pitkänovellia ja lyhyemmän ennen julkaisemattoman niminovellin. Pitkänovellit seikkailevat erilaisissa sfääreissä: Gallen-Kallela-koodi on nimensä mukaisesti piruilua Da Vinci -koodille (mutta muutakin kuin pelkkää parodiaa), Vanhan maailman vakoojat ekologista habitaattiscifiä, Auschwitz On-line kyberpunk-henkistä virtuaalielämää ja Kolme miestä kiinalaisessa sukupuolta ja seksuaalisuutta vinosti katselevaa queer-scifiä. Marsin ikävä on pieni novelli eräästä matkasta Marsiin: novellin jippo on se, että tarina kerrotaan lopusta alkuun, mikä antaa novellille mukavasti potkua.

Lukemisen arvoista tavaraa, siis, ja kokonaisuutena näyttävä paketti erityyppistä tieteiskirjallisuutta. Valikoima vakuuttaa Soikkelin taidoista. Kustantaja, niin ikään Portin sivuilta tuttu Harri Erkki, ylistää alkupuheessa Soikkelia ja pakko on myöntää, että perää puheissa on. Harmillisesti kunnioitus ei näy lopputuotteessa: kirja on valitettavan amatöörimäisen näköinen. Teksti on pientä ja rivinväli niukka, mutta mikä pahinta, kappaleita ei ole erotettu toisistaan sisennyksillä. Pikku juttu, mutta ei selvästikään merkityksetön, sillä nyt tekstin lukeminen on tarpeettoman raskasta. Kirjasta jää vähän huolimaton jälkimaku.

Avainsanat: kyberpunk, novellit, science fiction, sukupuolet

Suomen Mensa ry. järjesti jäsenilleen pienoisnovellien kirjoituskilpailun 40-vuotisjuhliensa yhteydessä vuonna 2006. Kilpailun satoa on koottu nyt yksien kansien väliin. Sata kertaa sadalla sanalla koostuu nimensä mukaan sadasta täsmälleen sadan sanan mittaisesta tarinasta (eli raapaleesta - suomenkielinen nimitys on Johanna Sinisalon keksimä) tyylilajien vaihdellessa fantasiasta ja scifistä rakkauskertomuksiin ja arkipäivän havaintoihin

Yhteistä kaikille kirjan raapaleille on kyky kertoa tiiviistä rakenteestaan huolimatta kokonainen tarina, jossa on kunnollinen alku ja loppu ryyditettynä usein yllättävällä tai hauskalla käänteellä. Kirjoittajat, kokeneista konkareista ensi kertaa kertojankynään tarttuneisiin, onnistuvat mainiosti tehtävässään. Tuloksena on hauska, ajatuksia herättävä pikku kirjanen, jonka maailmasta antama kuva on sopivalla tavalla kiero ja kummallinen.

Avainsanat: lyhytproosa, Mensa, raapale, science fiction

Kirjoilla on erilaisia vahvuuksia. Toisissa on jännittävä juoni, toisissa kiehtovat henkilöt, toisissa kauniisti kuvailtu tunnelma. The Speed of Darkin juoni ei tempaa mukaansa: kirja alkaa hitaasti, eikä juoni lopussakaan saavuta sellaisia kierroksia, että sen vuoksi kirjaa erityisesti suosittelisin.

Onneksi on muutakin. The Speed of Darkilla on puolellaan erittäin vahva päähenkilö. Lou Arrendale on autisti, jolle tarjotaan mahdollisuus uuteen kokeelliseen parannuskeinoon, joka veisi Loun autismin pois. Asiasta tekee monipuolisemman se, että Lou on autismistaan huolimatta itse asiassa itsenäinen ja hyvin toimeentuleva: hänellä on työ, jossa hän on autisminsa vuoksi erittäin pätevä ja hänellä on ystäviä ja elämä muutenkin järjestyksessä.

Kirja kerrotaan pääasiassa Loun näkökulmasta ja se tarjoaakin oivallisen kurkistuksen autistin maailmaan. Elizabeth Moonin oma poika on autisti, joten kokemusta aiheesta riittää. Arvioiden mukaan kirja on varsin totuudenmukainen kuvatessaan Loun ja muiden autistien näkökulmaa. Yhtenä vaarana tällaisissa kirjoissa on romantisoida autismia liikaa, mutta vaikka Loulla kadehdittavia ominaisuuksia onkin, ei autismin kanssa eläminen helppoakaan ole.

Kirjan perusajatuksia on kysymys “millaista on olla normaali?” Loulle opetetaan normaalia käytöstä, mutta entäs kun terveet ihmiset toimivat kuin autisti? Moon sortuu alleviivaamaan jokusen kerran liikaa sitä, kuinka normaalien ihmisten käytös ei aina ole normaalia, mutta noin yleensä ottaen Loun päässä pyörivät kysymykset ovat hyviä ja herättävät lukijassakin ajatuksia.

Kirjan loppuun mennessä ymmärsin kyllä, miksi teos voittanut Nebulan. Moon on science fiction -kirjailija, mutta tässä kirjassa tieteiselementit ovat vähissä ja kustantajakin on luokitellut kirjan yleisesti kaunokirjallisuudeksi. On se silti scifiä: tarina sijoittuu lähitulevaisuuteen ja käyttää nykyistä kehittyneempää lääketiedettä ja teknologiaa sujuvasti. Toisaalta se kaikki on epäolennaista ja on hyvä, ettei kirjaa liikaa leimata scifiksi, sillä The Speed of Dark tarjoaa kyllä pohdittavaa kaikille ihmisluonnosta kiinnostuneille.

Avainsanat: autismi, erilaisuuden hyväksyminen, ihmisluonto, lääketiede, science fiction, työpaikat

Elonmerkkien takakansiteksti ei tunnu oikein kuvailevan samaa kirjaa, jonka minä luin. En kyllä haluaisi olla laatimassa tälle kirjalle takakantta, sillä Elonmerkit ei taivu yksinkertaisiin kuvauksiin. Pohjimmiltaan kirja kertoo kolmesta henkilöstä ja heidän unelmistaan.

Päähenkilö Mick Rose pyristelee edestakaisin, tavoitellen Isobelin rakkautta. Isobel, jonka Mick löysi lentokentän kahvilasta, haluaa lentää. Choe, Mickin äkkipikainen ja lyhytjänteinen liikekumppani haluaisi olla isompi tekijä, kunnon gangsteri.

Näistä henkilöistä rakennellaan melkoista draamaa. Suhteet soutavat ja huopaavat edestakaisin koko kirjan ajan. Choe räiskyy, Isobel oikkuilee, Mick yrittää siinä välissä selvitä jotenkuten. Kirjan vahvuus ei ole juoni, vaan tunnelma ja henkilökuvaus. Pääkolmikko on mieleenjäävä ja Harrisonin tapa kuvata Englantia on jotenkin ihmeellisen nuhjuinen.

Elonmerkit on sukua Eilisen mystiselle sydämelle. Kirjoilla on paljon yhteistä, samankaltainen tunnelma ja jotakuinkin yhtä hämärä juoni, ja englanniksi ne onkin julkaistu yhteisniteenä. Jos pitää toisesta, viihtynee toisenkin parissa.

Scifi-leima kannessa on hitusen kyseenalainen. Tätä ei tarvitsisi leimata genrekirjallisuudeksi, sillä tarinan scifielementit ovat erittäin minimalistisia - todellisuuden rajoissa pysytään jokseenkin kiltisti. Toisaalta kenties tämä käy genrerajojen laajentamisesta? Joka tapauksessa tieteiskirjallisuutta säikkyvien ei kannata tätä kirjaa pelätä; muista syistä voi toki olla varuillaan.

Avainsanat: biotekniikka, Englanti, ihmissuhteet, outous, science fiction

Kahdentoista novellin kokoelmasta osa on aiemmin julkaistuja mm. sci-fi- ja fantasiajulkaisuissa, osa on uusia. Kaikki eivät ole spekulatiivista fiktiota. Yhteistä kaikille on notkea sanankäyttö ja ovelat juonenkäänteet.

Antologian ensimmäisen, “Eilinen”-osan novellissa Huomiseen, Erzbeth! ollaan reaalimaailmassa ja hyvin konkreettiseksi luodussa sodan ja pakenemisen tunnelmassa. Tarina on kokoelman vakavimpia. Ihme-novellissa liikemies pyhiinvaeltaa joulun syntysijoille ja tilittää marmattaen matkan vaivoja. Polveileva, muodollisuutta uhkuva lauseilu kuvaa herkullisesti matkamiehen sieluntilaa. Ääriviivattomasta kehkeytyy kauhutarina, sieltähän hahmottuu Viiltäjä-Jack.

“Tänään”-osan Kaatomestareissa maa on veden vallassa, vesi kun ei juokse ylämäkeen jääräpäisimmänkään isännän pihasta. Novelli on huumorin tyylinäyte. Novellissa Kirjailija joka ei koskaan julkaissut mitään Koskinen nauraa kollegalleen mutta viimeksi ja parhaiten kirjallisuustutkijalle. Novellissa Paholainen, jossa nimihenkilö saapuu Matin ja Liisan tupaan perheriitaa lietsomaan, mennään fantasian puolelle. Vai liekö tuo arkirealismia, Piru kaikkitietävänä kertojana?

“Huomenna”-novellit ovat tulevaisuusfantasioita. Paimentamisen sietämätön keveys on dystopia, jonka rappeutuvassa maisemassa heikot ja epävakaat tapaukset poistetaan yhteisöstä. Muissa tämän osan novelleissa on huumoria, ainakin hirtehistä. Sydänystävässä tekniikka ottaa vallan käyttäjästään… vai sittenkin toisin päin? Lehmän paluu on monitahoista parodiaa. Avaruudesta palaavaa Pyhää Lehmää palvotaan papillisin menoin, ja lehmä lähinnä paskantaa. Uneton vankilassa kuvaa tylyn panopticonin ja kohtalokkaan väärinkäsityksen.

Hyvä idea koota samoihin kansiin jo julkaistujakin novelleja, jotta ne saavat lisää ja erilaista lukijakuntaa kuin lehdissä. Kannattaa lukea - jos et pidä yhdestä, pidät varmasti monesta.

Avainsanat: fantasia, novellit, science fiction

Iron Sunrise jatkaa siitä, mihin Singularity Sky jäi. Kirjan juoni ei kuitenkaan ole suoraa jatkoa, vaan teokset voi lukea itsenäisesti. Molemmat sijoittuvat kuitenkin samaan maailmaan ja kummankin pääosissa häärii YK-agentti Rachel Mansour.

Maailmanrauhaa uhataan taas. Uusi Moskova -planeetta tuhotaan brutaalisti ja ilman varoitusta. Henkiinjääneet moskovalaiset täräyttävät vastaiskunsa kohti Uutta Dresdeniä, naapuriplaneettaa, jonka kanssa Moskovalla oli kauppakiistaa. Harmi vain, että dresdeniläiset ovat täysin viattomia.

Onneksi tähtienväliset joukkotuhoaseet ovat suhteellisen hidasliikkeisiä, joten Rachel Mansourilla on aikaa selvittää, kuka oikeasti oli vastuussa Moskovan tuhosta ja huolehtia, että ohjukset eivät pistä myös Uutta Dresdeniä maan tasalle.

Rachel ei ole kuitenkaan yksin asialla. Moskovalainen teiniangstaaja Wednesday, joka tietää jotain mitä ei pitäisi ja sotabloggaaja Frank, jolla on palava halu ottaa asioista selvää liittyvät tapahtumiin omalla tasollaan ja taustalla vaikuttaa myös jo Singularity Skystä tuttu taustahahmo Eschaton, mystinen jumalankaltainen tekoäly, joka ei suvaitse syy-seuraus-loukkauksia omassa valokartiossaan.

Tuloksena on vauhdikas jännäri, jossa riittää yllättäviä käänteitä. Alussa rakennellaan jännitteitä ja kartoitetaan taustoja, mutta sitten Stross alkaa vetää irrallisia lankoja yhteen ja juonet keskittyvät yhteen paikkaan. Lopussa - yllättävänkin lopussa, oikeastaan - saadaan kunnon rytinääkin aikaiseksi.

Avainsanat: avaruusmatkailu, journalismi, pakomatkat, risteilyalukset, science fiction, trilleri

Taivaalta pudonnut eläintarha on enimmäkseen sama kirja kuin Missä junat kääntyvät. Alkuperäisestä valikoimasta puuttuu yksi novelli (Perheterapiaa) ja mukana on pari uutta, mukaanlukien varsin maukas esipuhe.

Aivan identtisestä teoksesta ei siis ole kyse ja novellit ovat lisäksi kulkeneet kustannustoimittajan kriittisen katseen alta ennen toista julkaisuaan. Se on varmasti tehnyt teksteille hyvää, eikä ilmestyminen hieman isomman kustantamon kauniina kovakantisena kirjana varmastikaan haittaa novellien päätymistä lukijoiden käsiin. Priimaa ne edelleen ovat, kuten palkintovoittajilta sopii tietysti odottaa.

Kaikenkaikkiaan Jääskeläinen on ehdottomasti kiinnostavimpia kotimaisia kirjailijoita tällä hetkellä ja itse ainakin odotan suurella mielenkiinnolla seuraavaa romaania. Sitä odotellessa tämä kokoelma lievittää ikävää. Jos novellit eivät ole valmiiksi tuttuja, suosittelen ehdottomasti tutustumaan ja vaikka olisivatkin, paluu vanhojen ystävien pariin tekee aina hyvää.

Avainsanat: fantasia, novellit, outous, science fiction, todellisuuden luonne, unet

Historianopettaja Tertuliano Maximo Afonso on hieman masentunut ja piristykseksi hän menee vuokraamaan kollegansa kehotuksesta tietyn elokuvan. Miehen elämä muuttuu kerralla ja lopullisesti, kun hän huomaa elokuvan pienessä sivuroolissa kaksoisolentonsa.

Miehellä on rakastava nainen ja hyvä työpaikka, mutta siitä huolimatta elämän keskipisteeksi nousee nopeasti täysin yhdennäköinen näyttelijä. Saramago kertoo tarinansa tuttuun tyyliin perusteellisesti, hieman ironisesti, mutta samalla hyvin lämminhenkisesti.

Pikkuhiljaa muutkin henkilöt nousevat suurempaan rooliin ja väistämätön alkaa lähestyä. Kirjan loppua kohden vauhti kiihtyy kertomuksen muuttuessa melkeinpä trillerimäiseksi. Loppuratkaisu on huikea ja yllätyksellinen, enkä halua paljastaa siitä mitään. Suosittelen lukemaan itse.

Avainsanat: fantasia, novellit, outous, science fiction, todellisuuden luonne, unet