Avainsana: seikkailut

Tilaa itsellesi tuoreimmat tällä avainsanalla kuvaillut merkinnät

Felix Krull on vetäytynyt kirjoittamaan muistelmiaan vaiherikkaan elämänsä varrelta. Omiin oloihinsa vetäytyneenä hänellä on aikaa tehdä seikkaperäistä selontekoa elämänsä tapahtumista ja vaikutelmista. Hän kertoo rehellisesti hieman epärehellisyyteen taipuvaisesta haaveilevaisesta veijarinluonteestaan, joka on ajanut hänet monenlaisiin seikkailuihin aina maailmanympärimatkaa ja kuritushuonetta myöten. Felix on ovela, sopeutuvainen ja sulavakäytöksinen. Näillä avuilla hän valloittaa koko Euroopan ja siinä samalla toki myös muistelmiensa lukijan.

Felix Krull syntyy varakkaaseen viinitehtailijaperheeseen Saksan maaseudulla noin vuonna 1875. Lapsuudessaan hän pääsee nauttimaan hilpeästä joskin hieman paheellisesta pikkuporvarillisesta elämästä kodissaan. Hänen isänsä tekee kuitenkin vararikon, ja nuori Felix lähtee kumminsa suosituksesta Pariisiin, josta mielenkiintoisten yhteensattumien jälkeen alkaakin matka maailman ympäri aivan toisena henkilönä. Tarina kuitenkin päättyy kesken jo Lissaboniin, maailmanympärimatkan ensimmäiseen etappiin.

Thomas Mann aloitti Huijari Felix Krullin tunnustusten kirjoittamisen jo vuonna 1911, mutta teos julkaistiin vasta vuonna 1954 - vuotta ennen tekijän kuolemaa - ja edelleen keskeneräisenä. Sinänsä on sääli, että Mannin jo vihjauksin hahmottelema tarinan koko kaari ei tule kerrotuksi. Luultavasti kokonaisena teos olisi ollut ainakin Taikavuoren paksuinen järkäle. Kuitenkin jo tällaisenaan nuoren Felixin vaiheista ehtii nauttimaan vallan mukavasti. Edelleen Thomas Mannin hersyvän ironista ja häpeilemätöntä tekstiä lukee hymyssä suin, eivätkä välillä käsistä karkaavat pitkät ja mutkikkaat virkerakenteet juurikaan vaurioita kokonaisvaikutelmaa, pikemminkin ovat osa hauskuutta sinänsä.

Thomas Mann oli ilmiömäisen taitava sanankäyttäjä. Kaunopuheiset lörpöttelyt ja huijauskirjeet epätosista vaikutelmista ovat kirjan parasta antia. Huijari Felix Krullin tunnustuksissa Mann on huomattavasti kepeämpi ja hauskempi kuin esimerkiksi aiemmin arvioimassani Tohtori Faustuksessa. Asiaakin on kuitenkin taas mukana. Felix Krullin ihailu "ylevämpiä" ja "syntyjään arvokkaampia" ihmisiä kohtaan (joihin hän ilman muuta siekailematta laskee itsensä mukaan) on kuvattu lempeän humoristisesti, mutta samalla ajatuksia herättävästi. Parhaimmillaan lähes vedet silmistä naurattava teos onnistuu siinä missä moni muu ei - luomaan täyden taideteoksen jo keskeneräisenäkin.

Avainsanat: 1800-luku, aate, aateli, Frankfurt, huijarit, Lissabon, nuoruus, Pariisi, porvaristo, seikkailut

Tämä on pieni, kummallinen kirja, pienoisromaani oikeastaan. Balkan saapuu cocktailjuhliin ja kertoo käyneensä silmässä. Siellä hän näki isäntäväen pojan, Dennisin, kerjäämässä. Seuraa pienoinen aviokriisi ja perheen isä, herra F., lähtee Balkanin kanssa matkalle kohti silmää hakemaan Dennisiä takaisin. Ja kuinkas sitten kävikään...

This Shape We're In ei liikoja selittele. Päähenkilöt asuvat "muodon", jonkinlaisen vartalon, sisällä, mutta siinä ei ole mitään ihmeellistä. Se vain on niin. Matka kulkee elimistössä paikasta toiseen, kenties tavanomaisia latuja, mutta ympäristö luo tarinalle oman surrealistisen valonsa.

Vaan mikäs siinä. Lethemin proosa on iskevää, herra F:n pakonomainen mutta nokkela vitsinvääntö huvittaa ja ennen kaikkea, tarina saa lopussa kaikelle outoudelle niin iskevän selityksen, että pienestä yhdellä kertaa luettavasta jutusta jää varsin hyvä mieli.

Avainsanat: outous, seikkailut, surrealismi

Roosa on seitsemännellä luokalla, eikä elämä hymyile: isä on kuollut, eikä äitiä kiinnosta juuri muu kuin uusi miesystävä. Koulunkäynti sujuu miten sujuu. Samaan aikaan toisaalla on saari, jossa on omenapuu, jossa asuvat Punakaneli ja Omenaruusu. Vesi nousee ja saari hukkuu, uhaten omenapuun olemassaoloa. Pois on päästävä, tuumii Punakaneli, vaan Omenaruusu ei halua lähteä.

Kadonneet kyyneleet on kiehtova fantasiasatu, jota Roosan osuus tarinasta ankkuroi nykymaailmaan. Pääosassa on kuitenkin Punakanelin suuri seikkailu, jossa kuljetaan toisaalta tutunoloisia latuja, toisaalta hyvinkin omaperäisissä sävyissä. Punakaneli ei ole aivan tavanomaisin sankarihahmo, vaikka kohtalo kuinka sovittelisi arvokasta sankarinviittaa niskaan.

Kirja on kaikinpuolin kaunis. Kansikuva etenkin on nätti kuin mikä, tähän kirjaan tekee mieli tarttua ja tutustua lähemmin. Kuva tuntuu tavoittavan kirjan tunnelmaa hyvin. Tarina on nopealukuinen, mutta tuntuu sen verran monitasoiselta, että siitä voisi lisälukemisella saada enemmänkin irti. Kadonneet kyyneleet onkin ainakin näin aikuisen lukijan näkökulmasta oikein fiksu ja viihdyttävä nuortenkirja (ja vahva ehdokas Kuvastaja-voittajaksi, sanokaa minun sanoneen).

Avainsanat: fantasia, koulunkäynti, mielenterveyshäiriöt, nuoret, sadut, seikkailut

Fritz Leiber on miekka ja magia -kirjallisuuden avaintekijöitä ja keksi itse asiassa genrelle nimen vuonna 1961. Leiberin merkittävintä kirjallista perintöä ovat Fafhrdin ja Harmaan hiirestäjän seikkailut Lankhmarissa. Ensimmäinen kertomus kaksikosta (Two Sought Adventure) ilmestyi jo vuonna 1939 ja Leiberin viimeinen merkittävä teos The Knight and Knave of Swords vuodelta 1991 päättää kaksikon seikkailut.

Tämä kokoelma, englanninkieliseltä nimeltään Swords and Deviltry, sisältää kolme pitkää novellia ja pienen johdannon. Nämä tarinat ovat Fafhrdin ja Harmaan hiirestäjän seikkailujen lähtökohdat: Lumentulon naisissa Fafhrd jättää kotinsa ja suuntaa kohti Lankhmaria, Pahuuden maljassa puskavelhon oppilaasta Hiirestä tulee Harmaa hiirestäjä ja Kohtalokkaita kohtaamisia Lankhmarissa esittää kaksikon kohtaamisen ja ensimmäisen yhteisen seikkailun Lankhmarissa.

Leiberin tyyli on monin paikoin kliseistä, mutta se sallittakoon miehelle, joka on keksinyt ison osan kyseisistä kliseistä. Seikkailut ovat vauhdikkaita, tilanteet humoristisia ja päähenkilöparivaljakko viihdyttävä. Tahtoo siis sanoa, että homma toimii. Miekka ja magia -fantasian ystäville Fafhrdin ja Harmaan hiirestäjän seikkailut ovat pakollista luettavaa, muutenkin kuin niiden monille kirjailijoille antamien vaikutteiden vuoksi.

Jälleen kerran nappikäännös Vaskikirjoilta.

Avainsanat: fantasia, Lankhmar, miekka ja magia, novellit, seikkailut

Pendragonin legenda on unkarilainen romaani 1930-luvulta, mutta mitään erityisen unkarilaista siinä ei päähenkilöä lukuunottamatta ole. Unkarilainen harrastelijatutkija János Bátky tapaa Lontoossa vuonna 1933 omalaatuisen jaarli Pendragonin ja saa kutsun tutustumaan tämän ainutlaatuiseen kirjastoon. Bátky saa kuitenkin kokea, ettei Pendragonien kanssa ole aina helppoa: häntä uhkaillaan käsittämättömistä syistä ja Pendragonin kartanossa tapahtuu kummallisia asioita. Antisankarihahmo Bátky on tapahtumissa ulkopuolinen, mutta joutuu vedetyksi mukaan melkoisiin kähmintöihin.

Tarinassa on goottilaisen kauhukertomuksen sävyjä. Pendragonin jaarli on synkkä gentlemanni ja suvun historiassa on legendaarisia hahmoja: Ruusuristin ritareilla on tarinassa merkittävä osa. Kustantaja mainostaa Pendragonin legendaa Da Vinci -koodina 60 vuotta ennen Da Vinci -koodia ja vaikka tämä onkin mainospuhetta, romaanit edustavat kieltämättä samaa genreä.

Pendragonin legenda oli viehättävä tarina. Ei kannata odottaa suurta kirjallisuutta, mutta juoni oli nokkela, Bátky kertakaikkisen herkullinen päähenkilö ja kirjassa oli hyvää tunnelmaa. Itse nautin myös romaanin vanhanaikaisesta ilmapiiristä, teoksen suomentaja on onnistunut mielestäni erittäin hyvin oikeanlaisen tunnelman tavoittamisessa. Pendragonin legenda on oivallinen kauhun ja okkultismin sävyttämä mysteeri.

Avainsanat: 1930-luku, Englanti, kauhu, mysteerit, okkultismi, Ruusuristi, seikkailut, Wales

Tämä kirja on oikea vanhan ajan seikkailukertomus: mukana on miekanheilutusta, nokkelaa sanailua, huumoria, jännitystä ja ennen kaikkea romantiikkaa, suorastaan tosirakkautta. Kirjan henkilöhahmot ampuvat kliseisyydessään yli ja vetävät överiksi tuon tuosta, mutta kepeänä viihteenä tämä varsin suositun elokuvankin tuottanut kirja toimii hienosti.

Kirjaan liittyy myös hauska metafiktioulottuvuus - William Goldmanhan ei suinkaan ole kirjoittanut kirjaa, vaan vain lyhentänyt sen S. Morgensternin alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Kirjan ehkä huvittavinta antia ovatkin pätkät, joissa Goldman selittää lyhennelmiään ja ihmettelee Morgensternin outouksia.

Ei Princess Bride niin iki-ihana ole kuin kirjan (ja elokuvan) fanitusasteen perusteella olisin odottanut, mutta tarinassa on paikoin varsin herkullisia käänteitä ja kirja suorastaan tihkuu maukkaita lausahduksia.

Avainsanat: fantasia, huumori, miekkailu, romanssit, seikkailut

Kuvittele, jos lempikirjasi henkilöt heräisivät henkiin - niin käy Mustesydämessä. Kirjan päähenkilön, 12-vuotiaan Meggien, isällä on tällainen kyky. Kun hän lukee kirjaa ääneen, kirjan henkilöt muuttuvat eläviksi. Valitettavasti kaikki kirjojen henkilöt eivät ole yhtä mukavia. Mo lukee henkiin Capricornin, Mustesydän-kirjan pahiksen kätyreineen ja joutuu kärsimään siitä. Kaiken lisäksi Meggien äiti joutuu Mustesydämeen.

Kirjan alussa historia palaa kolkuttelemaan Mustesydämestä kotoisin olevan Tomusormen muodossa. Mo ja Meggie joutuvat lähtemään pakomatkalle, mutta kohtaamista Capricornin kanssa ei voi välttää. Capricorn haluaa luonnollisesti valloittaa koko maailman, mutta tarvitsee avukseen vielä yhden kumppaninsa Mustesydämen sivuilta...

Kirjojen ja tarinoiden ystävälle Mustesydän on erinomaista viihdettä. Kirja on suunnattu nuoremmille lukijoille, mutta viehättää hyvän tarinan ystävää iästä riippumatta. Mustesydän on maailmanmenestys, koska se on hyvä.

Avainsanat: fantasia, kirjat, seikkailut

Locke Lamora johtaa venetsian tyylisessä kaupunkivaltiossa mellastavaa herrasmiesvarkaiden ryhmää. Rosvojoukko on taitava - niin taitava, ettei kukaan muu koko kaupungissa edes tiedä, kuinka taitava. Salamyhkäisyys on tarpeen, sillä Locke Lamora uhmaa kaikkia kaupungin sisäisiä sopimuksia, sekä laillisia että päivänvaloa kestämättömiä.

Takakansitekstit suitsuttavat herrasmiesvarkaiden seikkailujen olevan jotain aivan ennennäkemättömän hurjan hurmaavaa. No, eivät ne ole. Viihdyttäviä ja mielenkiintoisia ja monimutkaisia kyllä. Asiasisältö, ajatuksia herättävä osuus ja juoni ovat minkä tahansa tusinafantasiatarun tasolla. Jatko-osiakin on kirjailija jo kuulemma tehtailemassa. Kun muodostaa ennakko-odotuksensa näiden tietojen pohjalta, viihtyy kirjan parissa helposti.

Mitenkään erityisen huono kirja tämä ei nimittäin ole, jos puhdasta viihdettä on vailla. Vaikka latteat superhahmot ja jatkuvat takaumat häiritsisivätkin, niin vähintäänkin rikas, kekseliäs ja eritteiden nimiä paljon käyttävä kiroilusanasto pitää mielenkiinnon yllä.

Avainsanat: fantasia, rikolliset, seikkailut, veijariromaanit

Pikkupentuna näin animaation pahasta jättiläisestä, ja seikkaili siinä tarinassa jokin tiikeri Luukas ja vihreä kääpiökin. Tarinaan tutustuminen aikuisiällä kirjallisessa muodossa antaa tarinaan hyvin erilaisen näkökulman...

Oikeasti on kyse tarinasta Tiikeri Luukkaasta, joka lähtee etsimään itseään, löytää matkalla itsestään uusia puolia ja oppii, että pahat tyypit eivät ole pahoja ihan silkkaa ilkeyttään, vaan kyllä siihen jokin syy löytyy.

Lopussa kaikki ovat ystäviä, paitsi että ihan silkka tyhjänpäiväisyys saa palkkansa.

Tuntui lapsena hirveän epäuskottavalta. Pahiksetko ymmärtäisivät tekonsa ja katuisivat? Vielä parikymmentä vuotta myöhemminkin epäilyttää.

Tarina on silti kerrottu aika lutuisan salaviisaasti. Lisäksi tuollaisen sadun ahmii tätä nykyä aamupalaksi.

Avainsanat: 300, kasvukertomukset, pahuus, paluu lapsuuteen, rohkeus, seikkailut

Casanova vaelsi Euroopassa ristiin rastiin ja jätti jälkeensä vanan voitettuja ja hävittyjä omaisuuksia, uhkayrityksiä, ystäviä ja rakastajattaria. Näistä elämänsä ylä- ja alamäistä hän kertoo omien sanojensa mukaan täysin peittelemättömästi muistelmistaan.

Mielikuva Casanovasta on pelkistynyt hänen maineeseensa naistenmiehenä. Hän oli kuitenkin paljon muutakin. Hänellä oli kirkollinen koulutus, hän oli tahdikas seurapiiriperhonen, älykäs salatieteiden harjoittaja, itsekeskeinen ja omahyväinen filosofi, antelias ja hyväsydäminen onnenonkija, vaistoonsa luottava liikemies, helppo ystävystymään, rohkea seikkailuissaan mutta pelokas sitoutumaan, sekä tietenkin armottoman herkkä rakastumaan totisesti kauniisiin naisiin. Hurjat seikkailut itsessään ja tapa, jolla hän niistä kertoo, saavat epäilemään, että nykypäivänä hänen luonteelleen annettaisiin jonkin psykiatrisen poikkeustilan koodi.

Sisällöllisesti kirja on todella mielenkiintoinen. Paitsi, että se on kurkistus todella erikoisen ihmisen elämään, se kertoo paljon 1700-luvun seurapiirien ja kaupunkien elämästä, tavoista ja moraalista. Suomennetussa ensimmäisessä, nuoruusvuosista kertovassa osassa keskitytään enemmän rakkaussuhteisiin, toisessa osassa tapahtumat ovat monipuolisempia ja Casanova jopa ehkä vakavoituu hieman. Tekstinä muistelmat on kuitenkin kehno kirja. Casanova harmittelee, ettei tarinankerronnassa kirjoitettu teksti ole kerronnallisesti suullisen esityksen veroinen, ja on siinä oikeassa, ainakin silloin, kun kirjoitetaan kuten puhuttaisiin.

Muistelmia ei harmillisesti ole suomennettu loppuun asti. Kesken loppuu alkuperäinen käsikirjoituskin, ja muillakin kielillä sitä on lyhennelty ja kääntäjät ovat jopa keksineet itse väliin tekstiä. Muutenkin käsikirjoitus on seikkaillut melkein yhtä paljon kuin Casanova itse. Englanninkielisen, muutellun version voi ensi hätään lukea loppuunsa asti vaikka netistä.

Avainsanat: 1700-luku, Giacomo Casanova, henkilökuvat, seikkailut