Avainsana: Suomi

Tilaa itsellesi tuoreimmat tällä avainsanalla kuvaillut merkinnät

Tämä kirja saattaa herättää luokkatietoisuutta. Jonkinlainen virallinen ajatus tietysti kuuluu, että Suomessa kaikki ovat samaa iloista keskiluokkaa, eikä Suomi ole luokkayhteiskunta. Ei kuitenkaan tarvita kuin hieman omien kokemusten ja oman luokka-aseman pohtimista, niin huomaa, että pinnan alta löytyy luokkayhteiskunta. Toki itsekin olen monessa mielessä nimenomaan hyvin keskiluokkainen ja keskiluokkaisesta perheestä kotoisin, mutta toisaalta keskiluokkaisuus näyttäytyy nimenomaan eron tekemisenä työväenluokkaan ja ylempiin luokkiin — joihin en missään nimessä kuulu.

Katriina Järvinen (työläisperheen akateemiselle uralle päätynyt tytär) ja Laura Kolbe (selkeästi keskiluokkaisempi tausta) ovat kirjoittaneet kiehtovan kirjan, jonka esseetyyppiset artikkelit käsittelevät luokkaa ja "luokkaretkeilyä", kuten alkuperältään ruotsalainen työväenluokan sosiaalista nousua kuvaava termi kuuluu. Järvinen ja Kolbe ovat haastatelleet joukkoa 30–50-vuotiaita erilaisista luokkataustoista tulevia ja luokkakysymystä valotetaan näiden ihmisten kokemusten kautta.

Luokka ja köyhyys ovat asioita, joista Suomessa ei juuri puhuta. Kenties olisi syytä? Kehitys vaikuttaisi Järvisen ja Kolben mukaan olevan menossa siihen suuntaan, että luokkaerot taas korostuvat. Esimerkiksi työttömyys periytyy, eikä työväestön lapsien ole yhtä helppo saada akateemista koulutusta, vaikka korkeakoulutus toistaiseksi maksutonta onkin.

Hyvin henkilökohtaisella tasolla liikkuva kirja on hauska ja ajatuksia ja keskustelua herättävä. Pidin erityisesti Katriina Järvisen osuuksista; niissä työväenluokasta akateemiseen maailmaan noussut luokkaretkeilijä kertoo kokemuksistaan avoimesti, tukien omia havaintojaan haastattelumateriaaleilla.

Avainsanat: antropologia, luokkayhteiskunta, sosiologia, sukupolvet, Suomi, tietokirjallisuus, yhteiskunta

Kuvittaja Salla Savolainen halusi päivittää näkemyksensä siitä, miltä suomalainen koti 2000-luvulla näyttää. Yhdessä Riina Katajavuoren kanssa Savolainen vieraili kodeissa katsomassa, millaista lapsiperheiden elämä on. Rehelliset ja kaunistelemattomat kuvat avaavat oven lapsiperheiden maailmaan.

Kuvien seuraksi Riina Katajavuori on kirjoittanut kuvien lasten ajatuksia ja siivuja lasten maailmasta ja leikeistä. Kodit ovat täynnä tavaraa, mutta lapsilla on yhä mielikuvituksensa ja leikit, joihin ei tarvita kuin satunnaista ulkoa löytynyttä romua. Mennään jo kotiin on mieltälämmittävä kirja.

Avainsanat: 2000-luku, asuminen, koti, lapset, perhe, Suomi

Mauri Kunnas, kohtaa voittajasi. Uusin Tatu ja Patu -kirja on yksinkertaisesti fantastinen. Opettavainen ja kattava Suomi-katsaus on yhtä aikaa moderni ja perinteikäs. Selkeä, hauska kuvitus pursuaa pieniä humoristisia yksityiskohtia, tarkoille pikkusilmille riittää katseltavaa.

Meillä muksu on vielä liian pieni Tatulle ja Patulle, mutta isä ja äiti haalivat kaikki kirjat hyllyyn jo omaksi ilokseen. Aikuisillekin on melkoista hupia etsiä kuvista tonttuja ja Suomi-klassikoita. Tämä kirja on aikuiselle Tatuista ja Patuista luultavasti antoisin, kun voi ihastella kuinka kaikki on juuri oikean näköistä. Tällä kirjalla olisi kätevää esitellä suomalaisuuden syvintä olemusta ulkomaalaisillekin.

Moderni klassikko!

Avainsanat: antropologia, historia, lastenkirjat, sarjakuvat, Suomi

Tartuin musiikin kirjaan tai teokseen, mikä kertoo lahjakkaan musiikintekijän tilityksen. Kirja oli erittäin mielenkiintoinen, jollei huomioi sitä, kuinka parjaaminen toistuu. Tulee mieleen, että kirjoittajalle kirjoittaminen on ollut vain sitä tilitystä, kuinka huonolle kohtelulle hän on joutunut.

Muuten, kirjaa voi silti suositella sen kielellisen jouhevuuden takia. Sitä on erittäin helppo lukea, sillä se vaan kulkee eteenpäin ja on nopealukuista. Kirja etenee suorastaan hengästyttävällä vauhdilla.

Avainsanat: muistelmat, Neuvostoliitto, säveltäjät, Suomi, viihdemusiikki

Sinisalo on lahjakas sanankäyttäjä. Kokemus erilaisista kirjoitustöistä mainosalalta ja tv-työstä auttaa varmasti. Sankareissa kokemus näkyy tekstin monimuotoisuutena. Romaania värittävät edeltäjänsä tapaan katkelmat erityyppisistä lehdistä ja kirjoista, mielipidekirjoitukset ja uutistekstit. Eri lajit Sinisalo hallitsee sujuvasti, kenties lievästi karrikoidut tyylit erottuvat toisistaan. Erityisesti on mainittava kirjassa olennaiset laulutekstit, joiden perusteella Sinisalolle kehtaa suositella rock-lyyrikonkin uraa!

Kirja tuo Kalevalan sankarit nyky-Suomeen. Aihe on mielenkiintoinen ja toimiva. Kirjan päähenkilö, rocktähti Rex on Väinämöis-hahmo, jonka toverina häärii rumpali Ile Aerosmith, arkisemmalta nimeltään Seppo Ilmarinen. Muissa osissa nähdään Joukahaista, Lemminkäistä, Kullervoa, Ainoa, Pohjolan emäntää... Monet Kalevalasta tutut kohtaukset toistetaan hieman eri muodossa ja onpa kirjassa Sampokin jahdattavaksi.

Aivan suoraa Kalevala-ryöstöä Sankarit ei kuitenkaan ole. Lemminkäisen mallilla rakennettu urheilusankari Kauko "Mahti" Saarelainen sisältää huomattavan paljon Matti Nykästä (esimerkiksi managerin nimeltä Jake Tierra). Tapahtumissa viitataan muutenkin suomalaisia viime aikoina liikuttaneisiin ilmiöihin. Myyrmannin pommi-isku, Nokian menestys, Mestarit areenalla...

Kokonaisuus on sujuvasti kirjoitettu. Kirja on hieman episodimainen, vaikka Rex suurimman osan aikaa keskipisteessä onkin. Alussa riittää ihmettelemistä henkilöissä, lopussa saa seurata henkeään pidätellen jännittävää juonta. Kokonaisuus on erinomaisen miellyttävä.

Avainsanat: ajankuva, Kalevala, rock-musiikki, salaliitot, Suomi

Ryöstetty pyhimys (1995) on jännitystarina 1300-luvun kynnykseltä. Kristinusko on istutettu Suomeen, mutta syrjäseuduilla vanhat jumalat ovat yhä vahvoja. Kruunun keskittyessä sotimaan Novgorodia vastaan kirkko hallitsee Turkua omien nihtiensä turvin. Kauppa taas on saksojen käsissä.

Kun paavi julistaa piispa Henrik -vainajan pyhäksi, odotetaan pyhiinvaeltajien vilkastuttavan kauppaa niin, että Turusta kasvaisi oikea kaupunki. Mutta moni hamuaa pyhimyksen luita itselleen, sillä Euroopassa niistä saisi hyvän hinnan.

Juonitteluun sotkeutuu suomalainen kaupinalku Nicholas Grisefoth, joka on saanut liikanimensä epämuodostuneesta, siansorkkaa muistuttavasta jalastaan. Niilo ei jumalista ja legendoista perusta, mutta tavaran arvon hän ymmärtää. Asemiehekseen hän saa hulivilin saksalaisen musikantin Detmarin.

Osoittelevasti päähenkilö on nimetty kauppiaiden suojeluspyhimyksen mukaan. Hänen lemmikkikorppinsa, syöpäläisiä välipalakseen noukkiva Bonifatius, taas on paavin kaima. Pikkunokkelaa nimistöä täydentää Niilon kasvatusäiti Jomala-Freija kuin pyrkien kiteyttämään aikakauden jumalten ja kielten kirjoa.

Ruusuvuoren lyhyistä, suoraviivaisista virkkeistä ja haparoivasta vapaasta pilkutuksesta ei synny vanhan kielen vaikutelmaa. "Ajanmukaista" kieltä saavat edustaa sinne tänne ripotellut vanhanaikaiset sanat, pari kiemuraista kirjettä ja muutama kalevalainen runo.

Hupaisaa on, että Detmarin "onnahtelevalla kansankielellä" sepittämä pilkkalaulu yhtenään rikkoo kalevalamittaa, kun taas suomalaishahmojen runoissa on kaikkiaan vain yksi poikkeama. Lieneekö epäsuhta harkittu vai puolivahinko? Suomalaisten säkeet näyttäisivät poimitun Kalevalasta tai vanhoista loitsuista, jotka jo luonnostaan ovat ehtaa kalevalamittaa, Detmarin runo taas lienee kirjailijan oma luomus.

Ryöstetty pyhimys punoo kansanperinteellä ryyditetystä historiasta nykyaikaisen seikkailun. Hauskimmillaan se on vertauttaessaan laskelmoivat kristityt mutkattoman itsekkäisiin pakanoihin: tästä risteymästähän syntyi se, mitä nykyään pidämme suomalaisuutena.

Avainsanat: Henrik-piispa, historia, juonittelu, keskiaika, seikkailut, Suomi