Avainsana: tiede

RSS-syöte avainsanalle tiede Tilaa itsellesi tuoreimmat tällä avainsanalla kuvaillut merkinnät


Justina Robson: Mappa Mundi

Kansi: Mappa mundi

Ihmisen ikuinen halu ymmärtää lajinsa mielen toimintaa ja ehkä jopa hallita sitä saa täyttymyksensä lähitulevaisuudessa, vuonna 2015. Nuori, englantilainen tiedemies Natalie Armstrong on kehittänyt ja testannut vuosikausia omalla kustannuksellaan ohjelmaa, jonka avulla toivoo pystyvänsä kartoittamaan mielenterveyspotilaiden mieliä ja näin auttaakseen heitä. Anomus anomuksen jälkeen valtio kuitenkin kieltää häneltä rahoituksen sekä lisenssit tutkimuksen todellista eteenpäin viemistä varten. Miksi?

Ehkä siksi, että Yhdysvallat on tehnyt omaa tutkimustaan tällä rintamalla, ja tahtoo yhdistää tohtori Armstrongin voimavarat omiin, huippusalaisiin kehitelmiinsä. Mikään ei tietenkään ole näin yksinkertaista, vaan jokaisella psykotieteen viimeisimmistä saavutuksista vihiä saaneella on oma näkemyksensä siitä, mihin tarkoitukseen niitä tulisi käyttää. Myös FBI-agentti Jude Westhorpella, joka saapuu tohtori Armstrongin luo saamaan selvyyttä sisarensa kotikaupungissa tehdyille kokeille.

Robsonin ajatusmallit ovat viihdyttäviä, mutta vaikeita, ainakin minulle. Ehkä se on tarkoituskin, sillä mieltenronkinnan välineet ovat nykytieteen saavuttamattomissa.Sulavan kerronnan ja mielenkiintoisten henkilöiden ansiosta mielenkiinto pysyy yllä pyörryttävien teknojaksojen välillä.

Avainsanat: , , , ,

Simon Singh: Big Bang : maailmankaikkeuden synty - kaikkien aikojen tärkein tieteellinen läpimurto ja miksi se on hyvä tuntea

Kansi: Big BangAlkuräjähdysteoria on yksi ihmiskunnan suurimmista älyllisistä saavutuksista. Simon Singh kertoo tässä kirjassa, miten alkuräjähdysteoria keksittiin ja mitä se tarkoittaa. Samalla Singh tulee opettaneeksi lukijalle runsaasti tieteen historiaa, astronomian ja ydinfysiikan alkuperän ja koko joukon kiinnostavia anekdootteja tieteentekijöistä.

Singh on oivallinen popularisoija, eikä Big Bang ole poikkeus. Jos haluat lukea yhden kirjan alkuräjähdyksestä, tämä on erinomaisen hyvä valinta: kirja on selkeä, havainnollinen ja hyvin kirjoitettu. Astronomian kentällä on vaikuttanut koko joukko hyvin värikkäitä tutkijoita, mikä osaltaan helpottaa viihdyttävän kirjan kirjoittamista.

Avainsanat: , , , , , , , ,

Stephen Jay Gould: Hirmulisko heinäsuovassa

Kansi: Hirmulisko heinäsuovassaStephen Jay Gould kirjoitti yli 300 esseetä Natural History -lehteen, yhden joka kuukausi 27 vuoden ajan. Esseet on julkaistu kymmenosaisena kirjasarjana; Hirmulisko heinäsuovassa on seitsemäs ja ainoa suomennettu osa.

Gould on erinomainen tieteen yleistajuistaja. Hän ei yksinkertaista asioita, vaan kirjoittaa kuin kirjoittaisi kollegoilleen, vähentäen vain vaikeaselkoista ammattikieltä. Tuloksena on tekstejä, jotka haastavat lukijan, mutta tarjoavat tietoa, oivalluksia ja yllättäviä yhteyksiä.

Kirjan tekstien aihepiirit käsittelevät Gouldin omaa erikoisaluetta evoluutiota, mutta paljon myös luonnon- ja tieteenhistoriaa, tilastotiedettä ja vanhaa vihollista kreationismia. Aihepiirit vaihtelevat paljon, vaikka yleiset teemat pysyvätkin. Luonnontieteistä kiinnostuneelle kirja on antoisaa luettavaa, ja on harmi, ettei Gouldin kymmenestä kokoelmasta ole suomennettu muita osia.

Avainsanat: , , , , , ,

Steve Caplin, Simon Rose: Be the Coolest Dad on the Block (Isän käsikirja)

Kansi: Be the Coolest Dad on the BlockTämä pieni kirja lupaa opettaa kaikki temput, pelit, arvoitukset ja vitsit, joilla voi tehdä lapsiin vaikutuksen ja pitää vaativammatkin muksut viihdytettyinä vuosien ajan. Kirja onkin varsin mainio kokoelma erilaisia isällisiä viisauksia: seuraleikkejä, ulkohupia, taikatemppuja, nippelitietoa ja urbaanilegendoja. Kaikkea siis, mitä isä lastensa kanssa kaipaa.

Kirja sopii erittäin hyvin myös äideille.

Avainsanat: , , , ,

Stephen Baxter: Manifold: Time

Kansi: Manifold: TimeBaxterin Manifold-trilogia on Robert Wilsonin Schrödinger's Cat Trilogyn kaltainen multiversumisarja: kolme kirjaa, joissa esiintyvät samat tai samankaltaiset henkilöt eri rinnakkaistodellisuuksissa. Manifold-trilogia on kuitenkin tiukkaa, kovaa science fictionia, jolla on vankka perusta tieteessä.

Time käsittelee nimensä mukaisesti aikaa, nykyhetkestä aina suureen jäähtymiseen asti ja ennen muuta ihmiskunnan osuutta asioissa. Päähenkilö häärää NASAsta pois potkittu Reid Malenfant, jonka tavoitteena on viedä ihmiskunta yhden miehen voimin avaruuteen uhkaavan maailmanlopun alta. Vaan kuinkas käykään, kun maailmaan alkaa putkahtaa superälykkäitä lapsia ja Malenfant saa viestin tulevaisuudesta?

Kirja on kiehtova ja täynnä mielenkiintoista fysiikkaa (ei kannata odottaa pysyvänsä kärryillä joka hetki). Vauhtia ja toimintaakin riittää, samoin yllättäviä käänteitä. Kovan scifin ystäville Time on varma valinta.

Avainsanat: , , , , , , ,

Neal Stephenson: Quicksilver (Baroque Cycle, vol. 1)

Kansi: QuicksilverQuicksilver aloittaa Neal Stephensonin kunnianhimoisen kolmiosaisen barokkisyklin. 1600-luvun lopun Eurooppaan sijoittuvalla kirjalla on kolme päähenkilöä: luonnonfilosofi ja puritaani Daniel Waterhouse, kiertolaisten kuningas Jack Shaftoe ja turkkilaisesta haaremista pelastettu Eliza, joka löytää tiensä Euroopan hovien aitiopaikoille.

Todellisia historiallisia tapahtumia ja henkilöitä - kuten Isaac Newton, Leibniz ja erinäisiä aatelisia ja kuninkaallisia - fiktiivisten elementtien kanssa sekoittava tarina on vauhdikas ja täynnä yllättäviä käänteitä. Sirpaleisesti kerrotut tapahtumat saavat lukijan helposti sekaisin, mutta punainen lanka pysyy mukana. Tarina jättää kutkuttavasti useita juonia auki; seuraavaan osaan, Confusioniin, on pakko jatkaa.

Quicksilver käsittelee paljolti samoja teemoja kuin erinomainen Cryptonomicon: kryptografia ja raha ovat tärkeissä rooleissa. Kirja antaa hyvän kuvan tieteen ja talouden kiivaasta kehityksestä 1600-luvun lopulla ja hovijuonittelujen ystävät nauttivat Versailles'n hovin elämästä, jota Stephenson kuvaa värikkäästi. Kyseessä on siis kaikin puolin erinomainen teos.

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

China Miéville: Scar, The

Kansi: ScarChina Miéville palaa The Scarissa Perdido Street Stationista tuttuun Bas-Lagin maailmaan. Kirja on samanlaista räjähtävää mielikuvituksen lentoa kuin edeltäjänsäkin: Armadan merellinen kaupunki, moskiittokansa, mahdollisuusmiekka... Kirja on täynnä kiinnostavia yksityiskohtia.

Perdido Streetin suurin heikkous oli maailman varjoon jäävä juoni. The Scarin kohdalla Miéville on onnistunut paremmin: juoni on kiehtova, eikä kirjaa malttanut laskea käsistään. Miéville nousi viimeistään tämän kirjan johdosta niiden kirjailijoiden joukkoon, joilta on yksinkertaisesti pakko lukea kaikki, mitä käsiinsä saa.

Tarina ei ole varsinaisesti jatkoa Perdido Street Stationille, vaikka sijoittuukin ajassa sen jälkeen. Jos aikoo lukea molemmat, kannattaa aloittaa Perdido Streetistä, mutta menetys ei ole suuri, vaikka toimisi toisinkin.

Avainsanat: , , , , ,

Neal Stephenson: Cryptonomicon

Kansi: CryptonomiconCryptonomicon on varsin paksu teos, mutta sillä on kerrottavanaan kolme kiinnostavaa tarinaa. Lawrence Waterhouse toimii toisessa maailmansodassa liittoutuneiden salakirjoitusasiantuntijana ratkomassa akselivaltojen salakirjoituksia. Merijalkaväen mies Bobby Shaftoe osallistuu käytännön sotatoimiin Aasiassa, Waterhousen ideoiden käytännön toteutuksena. Nykyaikaan sijoittuvassa tarinassa Waterhousen pojanpoika Randy joutuu mukaan varsin kiinnostaviin bisneshankkeisiin. Alkuun varsin irtonaisilta tuntuvat tarinat kietoutuvat lopulta vahvasti yhteen. Kirjan edetessä lukija saa runsaasti miellyttäviä ahaa-elämyksiä, kun eri henkilöiden yhteydet toisiinsa avautuvat.

Kirjan voimakkain teema on kryptografia, salakoodauksen taide, johon molempien Waterhousejen tarinat kietoutuvat tiukasti. Tietokoneiden historiasta kiinnostuneille kirja tarjoaa myös paljon mielenkiintoista luettavaa; Alan Turing on yksi kirjan sivuhenkilöistä. Muutenkin kirja tarjoaa kiinnostavan, hieman erilaisen näkökulman toiseen maailmansotaan. Historiallisesta otteestaan huolimatta juoni kiitää eteenpäin varsin kiitettävää vauhtia. Paikoitellen etenemistä katkaisee matematiikka tai muu tiede - itse pidin näitä kohtia kiinnostavina siinä missä varsinaista juontakin (hyvä kirja sivistää samalla kun viihdyttää). Ylipäätään Stephenson kirjoittaa juuri niin hyvin kuin yleensäkin: kirja on sujuvaa ja hauskaa luettavaa.

Pidin kirjasta erittäin paljon: Cryptonomicon nousi välittömästi suurimpien suosikkieni joukkoon. Suosittelen ehdottomasti, varsinkin nörteille. Kiinnostus tietokoneita, koodaamista ja kryptografiaa kohtaan lienee jonkinasteinen edellytys kirjasta nauttimiselle. Perustiedoilla kuitenkin pärjää, sen verran rautalangasta Stephenson tekniset yksityiskohdat selittää. Kiehtova mestariteos, kaikin puolin.

Avainsanat: , , , , , , ,

China Miéville: Perdido Street Station

Kansi: Perdido Street StationNew Crobuzon, Perdido Street Stationin tapahtumien ympäristö, on riehakkaan mielikuvituksellinen kaupunki, jota asuttavat ihmisten lisäksi monet muut rodut. Steampunkista kun on kyse, laitteet toimivat höyryllä, tekniikka on putkia, venttiileitä ja reikäkortteja, kaupunkia valaisevat kaasulamput ja köyhyyttä ja kurjuutta riittää.

Tapahtumien keskellä on Yagharek, siipensä rangaistukseksi menettänyt lintuihminen, joka palkkaa tiedemies Grimnebulinin keksimään itselleen keinon lentää. Tarinaan mahtuu radikaalia tiedettä, rikollisia, salaperäisiä huumeita, valtava koko kaupunkia uhkaava katastrofi ja paljon kekseliäitä, hauskoja ja koskettaviakin kohtia. Tarina on kauttaaltaan hillitöntä mielikuvituksen lentoa; suosittelen ehdottomasti kaikille omaperäisen kirjallisuuden ystäville.

Avainsanat: , , , , ,

Arkadi ja Boris Strugatski: Miljardi vuotta ennen maailmanloppua

Kansi: Miljardi vuotta ennen maailmanloppuaStrugatski-veljesten kirja kertoo viidestä neuvostoliittolaisesta tiedemiehestä, jotka saavat arvoituksellisen varoituksen. Joku taho haluaa heidän lopettavan tutkimuksensa, tai siltä ainakin vaikuttaa. Miten sellaiseen uhkaan voi reagoida?

Länsimaisen lukijan tekee ehkä mieli lukea uhka ihan Neuvostoliiton sisäisenä - ihmisillä nyt vain oli tapana kadota ja kohdata mystisiä hankaluuksia. En tiedä, mitä Strugatskit tarkoittavat, mutta kirja on kuitenkin viihdyttävä, sopivassa suhteessa vakava ja humoristinen.

Avainsanat: , ,