Dahlin tapaan sadun hahmot eivät ole kovinkaan mustavalkoisen hyviä tai pahoja. Tarinan sankari, kettuisä, on tietenkin pohjimmiltaan ovela rosvo, joka ryöstää elantonsa ilkeiltä isänniltä. Isäntien oikeutta omaisuuteensa ei varsinaisesti oikeuteta, vaan ketun annetaan rauhassa käydä hakemassa kana sieltä, toinen täältä. Mäyrä, järjen ja kohtuullisuuden ääni, kyseenalaistaa kettuisän puuhat, mutta kettu perustelee tekojaan sillä, että isännät ovat vieläkin pahempia, kun haluavat tappaa koko metsän väen. Viinin nautinnot eivät suinkaan ole myöskään metsän väelle vieraita, juopottelevan rotan kohtaaminen kuuluu kirjan hauskimpiin hetkiin.

Quentin Blaken kuvitusta on vielä kehuttava erikseen. Muutamin suttuisin viivoin hahmotellut henkilöt ovat hersyvän humoristisia, mutta hyvin tarkkanäköisesti Dahlin hahmoja karakterisoivia, ja luonnosmaisuudestaan huolimatta (tai ehkä juuri siksi) visualisoivat sopivan vinosti Dahlin kieroutunutta satumaailmaa. Erityisesti kaikki kolme isäntää joutuu melkoisen tylysti Blaken kynän uhriksi. Myös kravattiin ja villatakkiin pukeutunut isämäyrä on ehdottomia suosikkejani.

Vaikka jotkut kriitikot eivät Roald Dahlin makaabereista tarinoista välitäkään ja jopa paheksuvat niitä, niin kaikkiaan Kekseliäs kettu on satu, jota ainakin omille lapsilleni joskus mielelläni lukisin.

© Kirjavinkit, 2008. | Arvostelu Kirjavinkkien sivuilla | Ei kommentteja
Avainsanat: isännät, ketut, maaseutu, metsästys, sadut, veijarit
Muista osallistua kilpailuun!
Kekseliäs kettu BookPlus.fi-kirjakaupassa

Feed enhanced by Better Feed from Ozh