Boris Akunin : kaikki arvostelut

Boris Akunin -nimen takaa löytyy Georgiassa syntynyt, mutta kaksivuotiaasta asti Moskovassa asunut venäläinen esseisti, kääntäjä ja kirjailija Grigori Tshartishvili. Akunin tarkoittaa japaniksi “pahista”, toisaalta nimi B. Akunin on viittaus anarkisti Mihail Bakuniniin.

Tshartishvili on omalla nimellään toimittanut 20-osaisen japanilaisen kirjallisuuden antologian ja kääntänyt japanilaisia ja englanninkielisiä kirjoja venäjäksi. Akuninin nimellä hän on kirjoittanut ennen kaikkea Erast Fandorinin seikkailuista. Myös sisar Pelagian ja Nicholas Fandorinin, Erastin lapsenlapsen, seikkailuista on syntynyt useampi kirja.

Suomeksi näistä on ilmestynyt viisi osaa Erast Fandorinin seikkailuja, joista kaikista löydät arvostelut tältä sivulta. Venäjäksi Erast Fandorin -tarinoita on yhteensä 12, ja Akuninilla on kuuleman mukaan suunnitelmat vielä ainakin kolmeen.

Boris Akuninin projekti kirjoittaa Erast Fandorin -kirja jokaista dekkarigenren alalajia jatkuu Patasotilaalla. Mikähän tässä sitten on genrenä? Jonkinlainen huijaritarina, sillä pääosassa, Fandorinin lisäksi, on Momus, nokkela huijari, joka vedättää ketä tahansa koska tahansa - jopa Fandorinia!

Kirja on lyhyt, vaivaiset 150 sivua ja siten nopeasti luettu. Paras Fandorin-romaani se ei ole, mutta kuten muutkin, kiinnostava ajankuva ja hyvin kirjoitettu. Suosittelen!

Avainsanat: 1800-luku, dekkarit, Erast Fandorin, huijaukset, petokset, Venäjä

Muista Fandorin-kirjoista tuttu kenraali Sobolev kuolee hotellihuoneeseensa. Kuolemaa ollaan jo julistamassa itsemurhaksi, kun Erast Fandorin haistaa tapauksessa palaneen käryä. Sobolevin kuoleman takana on oltava murhaaja, jonka jäljille Fandorin säntää.

Erilaisten mysteerien parissa askarrellut Fandorin saa tällä kertaa jahdata palkkamurhaajaa. Tällä kertaa myös palkkamurhaajalle annetaan tilaa; tämän tarina kerrotaan pidemmän kaavan mukaan. Ratkaisu tuntuu alkuun tylsältä, mutta kun palkkamurhaajan ja Fandorinin tiet kirjan lopussa kohtaavat, tarina käy taas jännittävämmäksi.

Avainsanat: 1800-luku, dekkarit, Erast Fandorin, palkkamurhaajat, salaliitot, Venäjä

Diplomaatti Erast Fandorin pääsee taas ratkomaan mysteerejä uudessa seikkailussa, joka sijoittuu Venäjän ja Turkin väliseen sotaan. Sota on ainakin tamperelaisille etäisesti tuttu: elokuvateatterina paremmin tunnettu Plevnan kaupunki esiintyy tässäkin kirjassa.

Suosittelen lukemaan Asaselin salaliiton ennen Turkkilaista gambiittia, sillä osa Asaselin salaliitossa esitellyistä henkilöistä esiintyy Turkkilaisessa gambiitissa.

Turkkilainen gambiitti on vähemmän dekkari ja enemmän vakoojaromaani, mutta yhtä lailla varsin nautittavaa luettavaa.

Avainsanat: 1800-luku, dekkarit, Erast Fandorin, sodat, vakoojat, Venäjä

Erast Fandorin seikkailut alkavat tietääkseni tästä kirjasta, jossa Erast Fandorin, vasta rikosetsivän apulainen, näkee selvissä itsemurhissa jotain epäilyttävää. Itsemurhien takaa paljastuukin jotain suurempaa, jota tutkiessaan Fandorin joutuu monenlaisiin seikkailuihin.

Fandorinin seikkailuissa on jotain klassista. Hahmona Fandorin ei ole kaukana vaikkapa Hercule Poirotista. Fandorin on inhimillinen ja mielenkiintoinen sankari. 1800-luvun Venäjä on lisäksi ympäristönä epätavallinen ja kiinnostava. Tsaarinajan Venäjällä riittää salajuonia, korruptiota ja kieroilua, ainakin Akuninin kirjoissa.

Asaselin salaliitto on Leviatanin purjehduksen tavoin joutuisan kevyttä, mutta fiksua luettavaa.

Avainsanat: 1800-luku, dekkarit, Erast Fandorin, salaliitot, Venäjä

Kirja alkaa melkoisella painajaisella. Lordi Littleby on murhattu, samoin kuin yhdeksän lordin palvelijaa. Asunnosta on varastettu arvokas kultainen patsas. Murhaaja teki vain yhden virheen - hän pudotti asuntoon medaljongin, joka paljastaa murhaajan matkustavan Leviatan-höyrylaivan neitsytmatkalla. Tapausta tutkivan komisario Gauchen ei siis auta kuin lähteä matkalle. Laivalla Gauche kohtaa kirjan varsinaisen päähenkilön, venäläisen diplomaatin Erast Fandorinin. Ja koska murhaaja on laivalla, on mahdollisuus uusiin kuolemantapauksiin...

Laivalla Gauche kokoaa kaikki epäillyt yhteen salonkiin matkan ajaksi. Näin tarinasta muodostuu kerrassaan herkullinen klassinen suljetun tilan murhamysteeri. Epäiltyjen joukko on kirjava ja omituinen, kuten asiaan kuuluu. Jokainen matkustaja on jossain vaiheessa lukijan epäilyksen alla ja kun murhaaja lopulta paljastuu, on ratkaisu kerrassaan yllättävä.

Boris Akuninin venäläinen tulkinta klassisesta murhamysteeristä on siis kaikin puolin oivallista ja kevyttä luettavaa. Itse ainakin aion etsiä käsiini muitakin Erast Fandorin -tarinoita, sen verran hyvä mieli tästä jäi.

Avainsanat: 1800-luku, dekkarit, Erast Fandorin, risteilyalukset, suljetun tilan murhamysteerit