Dan Ariely : kaikki arvostelut

Dan Ariely on Massachusetts Institute of Technologyn behavioristisen taloustieteen professori. New Yorkissa syntynyt, mutta Israelissa kasvanut Ariely loukkaantui vakavasti palvellessaan Israelin armeijassa. Vuosikausien tuskalliset palovammahoidot herättivät Arielyn pohtimaan kivun olemusta ja sairaalassa annettavia tuskallisia ja irrationaalisia hoitoja. Tutkittuaan kipua, Ariely jatkoi irrationaalisen käyttäytymisen tutkimista, kuinka ihmiset tekevät aina uudestaan samankaltaisia irrationaalisia ratkaisuja.

Nykyisin Ariely on yksi maailman johtavia behavioristisen taloustieteen asiantuntijoita, vaikka ei olekaan koskaan opiskellut taloustieteitä. Behavioristinen taloustiede kyseenalaistaa perinteisemmän taloustieteen olettamukset siitä, että ihmiset toimivat joka tilanteessa rationaalisesti ja parhaaseen lopputulokseen pyrkien. Pääasiassa kokeelliseen tutkimukseen perustuva tieteenala pyrkii osoittamaan, että ihmisten käyttäytyminen ei ole aina mallien mukaista ja että ottamalla ihmisten irrationaalisuuden huomioon, voidaan saada todenmukaisempia tuloksia. Ariely on julkaissut tutkimustuloksiaan kansantajuisesti teoksessa Predictably Irrational.


Predictably Irrational : The Hidden Forces That Shape Our Decisions

Kansi: Predictably IrrationalPerinteiset taloustieteet odottavat, että ihmiset käyttäytyvät aina täysin rationaalisesti ja tekevät järkeviä ratkaisuja. Arkijärjellä tämä tuntuu erikoiselta, sillä ihmiset ovat yleensä kaikkea muuta kuin järkeviä. Tutkija Dan Ariely on samaa mieltä; lisäksi Ariely vakuuttaa, että ihmisten järjenvastaisuus on itse asiassa ennustettavaa ja toistuvaa.

Kirja käy läpi joukon esimerkkejä eri elämänalueilta. Jokainen esimerkki havainnollistetaan joukolla kokeita, jotka vahvistavat Arielyn sanomaa. Ilmainen on todellakin houkuttelevampaa kuin halpa, kalliimmat lääkkeet todellakin tehoavat paremmin kuin halvat, omistettu asia todellakin koetaan arvokkaammaksi ja niin päin pois. Ihmismielen ennustettava irrationaalisuus käy selväksi.

Predictably Irrational on viihdyttävä kirja, sillä Ariely osaa esittää asiansa sujuvasti. Koeasetelmat ovat mielenkiintoisia. Samalla kirja on varsin opettavainen. Jos esimerkiksi myy jotain, tämä kirja tarjoaa vinkkejä siitä, miten ostajia ohjaillaan ja kuinka tuotteiden arvoa pystyy kohentamaan yksinkertaisin keinoin. Myös omaa päätöksentekotaitoaan pystyy kehittämään kun tunnistaa tässä kirjassa esitettyjä asioita: Ariely neuvoo tapoja olla vähän rationaalisempi päätöksenteossaan.

Tämä on siis kaikin puolin kiinnostava ja opettavainen teos, raikasta käyttäytymistieteisiin nojaavaa taloustiedettä (behavioral economics) hieman Freakonomicsin tapaan (mutta paremmin). Malcolm Gladwellin populaaripsykologia ja päätöksentekopohdiskelu ei ole myöskään tästä kaukana.

Avainsanat: , , , ,