William Faulkner : kaikki arvostelut
Villipalmut
Laura | 22.7.2003 |
Pysyvä linkki arvosteluun |
Hae BookMoochista |
Hae BookPlus.fi:stä |
Hae Amazonista
Kaksi täysin erillistä tarinaa kerrotaan palanen kerrallaan. Toisessa esiintyvät epäonniset rakastavaiset, toisessa nuorena tuomittu vanki. Kummassakin tarinassa elämä antaa epäoikeudenmukaisimpia antejaan. Faulknerin “lyyrinen realismi” on kiehtonut muitakin ennen minua, ja voimakkaiden ja erikoislaatuisten henkilöiden kuvaus säväyttää.
Ääni ja vimma
Laura | 7.11.2002 |
Pysyvä linkki arvosteluun |
Hae BookMoochista |
Hae BookPlus.fi:stä |
Hae Amazonista
Maailmankirjallisuuden klassikkoteos vuodessa pitää tulevan kirjastonhoitajan tiellä.
Kirja kertoo Compsonien perheestä, Amerikan Etelässä, suunnilleen aikavälillä 1920-1945. Maailmaa katsotaan Compsonien perheen jäsenten (joihin kuuluvat myös neekeripalvelijat), silmien kautta. Ja koska he eivät ole mikään seesteinen perhe, teos on yhtä hypnoottista sielunmaisemaa. Aika liikkuu eteen- ja taaksepäin varoittamatta ja arvaamatta, henkilöt ovat välillä lapsia ja välillä aikuisia, nimet sekoittuvat eikä kaikkia asioita edes kirjan sivuilla lausuta. Olisikin ihan mahdotonta saada tapahtumista mitään selvää ilman myöhemmin lisättyä liitettä jossa perhe Compson esitellään perinpohjin.
Hahmot ovat niin surkeita ja kohtalot niin satuttavia, ja hulluutta ilmentävä (tai hipova) kirjoitustyyli niin mukaansa tempaava, että luullakseni muistan Faulknerin vielä pitkään.
Avainsanat: hulluus, neekerit, perhe, perikato, sukurutsaus