Kolumbialainen nobelisti García Márquez tunnetaan maagisen realismin lumosta. Sadan vuoden yksinäisyys ja Rakkautta koleran aikaan lienevät García Márquezin tuotannosta ne tunnetuimmat teokset: García Márquezin pääteoksena pidetty Sadan vuoden yksinäisyys on paitsi arvostettu nykykirjallisuuden mestariteos, myös miljoonia kappaleita myynyt kaupallinen menestys.
Monet García Márquezin teoksista sijoittuvat samaan maailmaan, kuvitteelliseen Macondon kylään Kolumbiassa, johon kirjailija avaa uusia ovia. Lainatkaamme Nobel-raadin lehdistötiedotetta:
With his stories, Gabriel García Márquez has created a world of his own which is a microcosmos. In its tumultuous, bewildering, yet, graphically convincing authenticity, it reflects a continent and its human riches and poverty.
Perhaps more than that: a cosmos in which the human heart and the combined forces of history, time and again, burst the bounds of chaos - killing and procreation.
Macondo, kylä Kolumbian viidakon sydämessä, toimii miljöönä useille nobelisti Gabriel García Márquezin teoksille. Mamá Granden hautajaiset, kahdeksan novellin kokoelma mestarin varhaisilta ajoilta 1960-luvun alusta, esittelee Macondon vaihtelevassa ajassa vaihtelevien pienten tapahtumien näyttämönä. Hammaslääkäri saa asiakkaakseen kylän pormestarin, verivihollisensa. 94-vuotias paholaisen kolme kertaa kohdannut pappi saa aiheen loistavaan saarnaan. Köyhä mies tekee maailman kauneimman lintuhäkin ja lähtee kauppaamaan sitä mahtimiehen pojalle. Kylän myyttinen äitihahmo ja maiden omistaja Mamá Grande kuolee ja presidentti ja paavi saapuvat todistamaan hautajaisia. Kylän biljardisali joutuu vaikeuksiin, kun ainoan pöydän biljardipallot varastetaan. Ja niin edelleen.
Kolumbialainen nobelisti Gabriel García Márquez on tunnetuimpia nykykirjailijoita. Kukapa everstille kirjoittaisi, joka on kirjoitettu vuonna 1957 ja julkaistu alunperin vuonna 1961, on eräs hänen varhaistuotantonsa pienistä helmistä. Se kertoo vanhasta vallankumoussoturista ja hänen astmaa potevasta vaimostaan, heidän elämästään köyhyydessä pienessä kyläpahasessa, jonne laiva tuo postin kerran viikossa. Eversti odottaa päätöstä hänelle luvatusta eläkkeestä. Odottaa ja odottaa, kuten on tehnyt jo 15 vuotta. Joka perjantai hän menee postikonttoriin, katsoo postinlajittelua ja toivoo, että kirje viimein tulisi. Everstin ja vaimon poika on kuollut taas erään vallankumouksen pyörteissä. Pojalta on jäänyt tappelukukko, jonka varaan eversti ja vaimo pyrkivät rakentavaan tulevaisuuttaan. Kunhan tammikuu tulee, voidaan kukko viedä tappeluun ja tienata paljon rahaa. Siihen asti pärjätään jotenkin muuten.