Kari Hotakainen : kaikki arvostelut



Syntisäkki

Jumala loi musiikin, ja Piru loi rock-musiikin. Tämä lienee kohtalaisen yleisesti tunnettu fakta. Harva sen sijaan tietää, että nämä työt tapahtuivat itse asiassa 1900-luvun alkuvuosina Suomessa, jossakin Iisalmen ja Kajaanin välillä. Tämä on kuitenkin totta, ainakin mikäli Kari Hotakaista on uskominen.

Hotakainen seuraa useiden kertojanäänten avulla maallikkosaarnaajan ja rengin pojan Juhani Purasen matkaa Takapajulan töllistä Hornankattilan suureksi blues-tähdeksi Kolkko-Joosepiksi. Piru kertoo vaikutuksestaan Juhaniin, kuulijat kommentoivat pirun kertomusta, Kolkko itse selittää tähdeksi tulemista ja tähtenä olemista. Jumalan sanaa kuullaan myös, kuten Jumalan sanan kuulijoitakin. Tuloksena on melkoinen soppa, tiivistempoinen kielellä iloitteleva luomiskertomus tyypilliseen Hotakaisen tyyliin. Hän saarnaa, rähjää, valittaa ja kaahaa. Samalla tulee selvitettyä perinpohjin musiikin aidot perämetsäläiset syntysanat.

Syntisäkki ei kuulu ehkä aivan Hotakaisen parhaimpien teosten joukkoon, mutta hyvän maun se silti jättää. Hotakainen kokeilee erilaisia tyylejä ja näyttää taitonsa persoonallisen proosan kirjoittajana. Hän kirjoittaa vakavissaan pilke silmäkulmassa. Paikoin teksti todella hersyttävän terävää, mikä ei tietenkään Hotakaisen ystäville tule minään yllätyksenä. Jos Hotakainen muuten maistuu, on Syntisäkki taattua laatua.

Avainsanat: , , , ,

Ritva

Ritva Kumpunen on muuten tavallinen talonmiehen rouva Jakomäestä, paitsi että hänestä pursuaa tarinoita. Huoltoasemista pitävä Humppa-Veikko, kolmikulmainen rakennuksia siirtelevä Juntti-Mutteri ja lapiojalkainen Viluttitanssija ovat Ritvan pihapiirin lapsia, jotka rakastavat Ritvan tarinointia. Henkilöt eivät ole ihan tavallisia, mutta eivät kyllä Ritvan tarinatkaan. Madonna-lehmä oppii rakastamaan, Keijo Ilmanen melkein tappaa isän munkin takia, Pertti Jokinen tekee huoltoasemalla kaiken öljynvaihdosta pullansyöntiin. Absurdeja tapahtumia arkipäiväisesti esitettynä.

Kari Hotakainen taitaa ilmeikkään tarinankerronnan. Nyt hän on saanut päästää mielikuvituksensa kunnolla valloilleen, sillä mikään ei ole Ritvalle eikä Ritvan tarinoille mahdotonta. Hotakainen samastuu hienosti päiväkoti-ikäisen lapsen sielunmaisemaan, jossa vaikkapa lännenelokuva tiivistyy siksi Isän videoksi, jossa oli Jake. Hotakainen myös käsittelee viisaasti ja opettavaisesti monia lapsien mieltä askarruttavia asioita, kuten rakkautta ja toisaalta kotoa karkaamista tai kavereiden muualle muuttamista.

Jos Hotakaisen tekstistä yleensä pitää, on Ritvaan helppo ihastua. Hotakaiselle ominaiset tunnelmaa tiivistävät terävä sanailu ja tiukkarytminen virke ovat ilman muuta läsnä myös tässä kirjassa - toki ehkä vähemmän pisteliäinä ja alleviivaavina kuin vaikkapa Finlandia-palkitussa Juoksuhaudantiessä. Huumori on lämpimämpää, lapsenmielisempää. Ritva on mainio lastenkirja aikuisille ja lapsenmielisille, kirja jota ääneen lukiessa viihtyy sekä kuulija että lukija.

Avainsanat: , , ,

Finnhits

Kansi: Finnhits

Tämä hittipaketti on pakko käydä läpi ja ihan miten monta kertaa tahansa. Hotakainen on jälleen pannut parastaan. Oikea kiteytyksen mestari. Pikku hittejä, lyhytproosan herkkupaloja, mehukkaan kuivakkaita hittejä luettavaksi missä tahansa...etenkin hammaslääkärin odotushuoneessa.

Tämä paketti on myös saatavana äänikirjana!

Avainsanat: , ,