John Irving : kaikki arvostelut

John Irving (alunperin John Wallace Blunt, Jr., s. 1942) on yhdysvaltalainen kirjailija, jonka teoksissa esiintyy usein seksiä, akateemisuutta (Irving kasvoi yliopistoympäristössä), painia, hotelleja, sirkuksia ja karhuja. Irvingin varsinainen läpimurto oli hänen neljäs teoksensa, Garpin maailma, joka ilmestyi vuonna 1978. Se oli myös Irvingin teoksista ensimmäinen, joka suomennettiin, vuonna 1980. Sittemmin valtaosa Irvingin kirjoista on ilmestynyt suomeksi Tammen Keltaisessa kirjastossa.

Irvingin kirjoista on tehty useita elokuvia, joista Robin Williamsin tähdittämä Garpin maailma lienee tunnetuin. Irving vilahtaa itse elokuvassa cameo-roolissa painituomarina. Lasse Hällströmin ohjaama Oman elämänsä sankari (The Cider House Rules) on toinen suosittu Irving-filmatisointi - Irving esiintyy siinäkin pikkuroolissa.

Suomalaisittain mielenkiintoinen on Irvingin vuonna 2005 ilmestynyt Kunnes löydän sinut, jonka tapahtumat vierailevat myös Helsingissä.

John Irvingin juonet, henkilöt ja tilanteiden luominen ei jätä ainakaan minua koskaan kylmäksi. Tätä kirjaa luetaan silmät joka hetki kuopistaan pulpahtamaisillaan.

Sympaattinen perhe elää käsittämätöntä elämää. Päähenkilö John Berryn isällä on utopia hotellista, isosisko on liiankin kiehtova ja pikkusisarukset outoja. Äiti vaikuttaa ainoalta täysjärkiseltä. Lempihahmoni on kuitenkin piereskelevä, kuolemansakin jälkeen kuvioissa viipyilevä musta labradorinnoutaja Suru.

Irvingin kirjoissa esiintyvät melkein aina tekijät paini, saksan kieli ja Itävalta. Niin tässäkin teoksessa.

Kirjallisuusanalyytikot hehkuttavat sitä perhekuvauksena ja kasvukertomuksena. Perhe onkin ehdottomasti keskiössä, hullu perhe. Kai Irvingiä voi siis lukea syvällisenä symbolistina; minä ainakin saan kuitenkin ihan tarpeeksi kicksejä karhuista, Freudista (karhunkesyttäjä-sellaisesta) ja Wienin ykkösluokan huorista sellaisenaankin, enkä pidä tarinaa mitenkään julistuksellisena.

Avainsanat: huumori, Itävalta, pakkomielteet, perhe

Irving hämmästyttää jälleen: 40-luvulla ei ollut helppoa olla yksinhuoltajaäiti. Sairaanhoitaja nimeltään Jenny nyt vain ei halunnut miestä riesakseen ja siksi, (melkeinpä SPOILER!) köh, raiskaa (näkökulmasta riippuen) työpaikallaan lähes vihanneksena makaavan sotamiehen, joka viestii sitä nykyä heiluttamalla päätään ja ääntelemällä "garp".

Että tästä lähdetään. Ehkä jotain voi tuon perusteella myös päätellä Jennyn luonteesta. Hän nimeää yhden yön yksipuolisen suhteen tuloksen sotamies "Garpin" mukaan. Lopputeos sitten tarkastellaankin omintakeisen kasvatuksen tuloksia. Garpin äiti on kirjassa oikeastaan yhtä tärkeä, ellei tärkeämpikin kuin nimihenkilö itse. Onhan hän sentään vahvasti luonut Garpin maailman. Sivuhenkilöt ovat mahtavia: rehtorin psykopaattiset lapset ja jalkapallotähti Roberta... Ja tietenkin luvassa painia, saksaa ja Itävaltaa.

Jos olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan, olet jo menetetty. En halua sinun lukevan tätä kirjaa, jos näet Garpin Robin Williamsina... hyi olkoon! Muutenkin leffa oli kyllä ehtaa TosiJuustoa näyttelijöineen ja juonenoikaisuineen. Monisatasivuinen kirja ironisella otteellaan minuutteihin... Kirja on paljon parempi.

Avainsanat: äitisuhde, huumori, naisasialiike, rakkaus