Risto Isomäki : kaikki arvostelut

Herääminen pyörittelee Sarasvatin hiekasta ja Frank Schätzingin Pedoista tuttuja maailmanloppukuvioita. Taustalla on luonnollisesti uskottavaa ja tuoreeseen tutkimukseen perustuvaa tiedettä.

Vauhdikas tarina sijoittuu pitkälti Suomeen, joka kärsii kylmyysvaiheen jälkeen hirmuhelteistä. Ihmiskuntaa uhkaa kuivuminen. Isomäki ei kuitenkaan tyydy tähän, vaan sekoittaa mukaan vielä melkoisen scifi-juonen, joka alkaa kuusta löytyvistä mystisistä jäljistä. Tuloksena on vauhdikas, faktojen eteenpäin potkima tarina, ei korkeaa kirjallisuutta, mutta mukavaa scifiviihdettä - no, niin mukavaa kuin uskottava maailmanlopputarina vain voi olla.

Avainsanat: ekologia, ihmiskunnan tulevaisuus, ilmastonmuutos, maailmanloppu, science fiction

Risto Isomäki on pirullisen hyvä kirjailija. Kuten Sarasvatin hiekkaa, myös Litium6 on pelottavan todenmukainen kuvaus mahdollisesta maailmanlopusta. Tällä kertaa juttu pyörii ydinenergian ympärillä: rikolliset ovat varastaneet kuusi tonnia litium 6 -isotooppia ja vähän plutoniumia päälle - ja mitä mukavaa niillä voidaankin tehdä!

Muodoltaan kirja on vauhdikas trilleri, pahimpien ja parhaimpien elokuvakliseiden mukaan. Löytyy vähäeleinen päähenkilö, särmikästä toimintaa ja luonnollisesti pahis, joka pitää sankarille luennon ovelasta juonestaan ennen kuin tappaa tämän.

Näistä viis: tarina on erinomaisen mukaansatempaava ja herättää siinä sivussa ajattelemaan tieteellisen tutkimuksen ja hiljattain avattujen dokumenttien voimalla. Jos haluaa pitää maailmansa miellyttävänä ja vailla inhottavia uhkakuvia, tämäkin kirja kannattaa jättää väliin.

Avainsanat: science fiction, terrorismi, trilleri, ydinsota, ydinvoimalat, Yhdysvallat

Intian rannikolta löytyy ikivanha meren alle hautautunut kaupunki. Grönlannin jäätiköillä tapahtuu kummia ja Karibialla on kummallisia kivenlohkareita. Nämä kaikki liittyvät jotenkin yhteen ja selitys saattaa olla yllättävänkin tärkeä koko ihmiskunnalle...

Ilmastonmuutos on kovasti pinnalla tällä hetkellä. Sarasvatin hiekkaa maalailee uskottavia ja pelottavia tulevaisuudenkuvia, joissa vedenpaisumus uhkaa ihmiskuntaa. Mikä pelottavinta, kirja perustuu oikeisiin faktoihin ja todellisiin uhkakuviin. Kevyttä kesälukemista, siis; en suosittele herkästi ahdistuville. Tällainen ekoscifi onkin mielestäni jotakuinkin kamalinta kauhukirjallisuutta.

Sarasvatin hiekkaa on kiinnostava teoria, tarjoilee kiehtovia faktoja ja toimii romaaninakin ihan tarpeeksi hyvin.

Avainsanat: ekologia, ihmiskunnan tulevaisuus, ilmastonmuutos, maailmanloppu, science fiction, vedenpaisumukset

Novellikokoelma Kristalliruusu (1991) edustaa perinteikästä, tieteen kansantajuistamiseen perustuvaa tieteiskirjallisuutta. Parhaimmillaanhan tässä lajityypissä tiukka järkeily yhdistyy mielikuvituksen lentoon, mutta usein ihmiskuvaus jää heiveröiseksi. Risto Isomäen vahvuutena on tiedetoimittajan avara asiantuntemus, leimallisimpana heikkoutena taas tönköt vuoropuhelut.

Kokoelman alkupuoli tarjoaa jokusen kiintoisan ajatusleikin, joista ei kuitenkaan tahdo iloa irrota. "Etsintä" on turistimatka alitajunnan viidakoihin: psykologisoiva rautalankaväkkyrä, johon on liimattu hyppysellinen unitutkimuksellista tieteiskimalletta. "Komeetta" yrittää suurellisesti nivoa luonnonkansojen myyttejä avaruusseikkailuun, mutta nääntyy taakkansa alle. "Viimeinen tehtävä" saarnaa ekotuhoa ja vastuuta tulevien sukupolvien kohtalosta, mutta vanhojen virheiden märehtimisestä ei tarinallista jännitettä synny. Niminovelli "Kristalliruusu" malttaa jättää maailmanparantamisen vähemmälle suuntautuessaan kvanttifysiikan arvoituksiin, mutta silti kertomus ei ota puhjetakseen kukkaan.

Muutos on melkoinen, kun "Maailmankaikkeuden ympäri 80 vuodessa" ampaisee avaruusmatkalle Einsteinin kunniaksi: katkonaisten päiväkirjamerkintöjen tiiviisti tahdittama kertomus avaa (ainakin näin asiantuntemattomalle lukijalle) huikeita näköaloja suhteellisuusteoriaan. "Puu"-novellissa möyritään maanläheisemmin vieraan planeetan oudon eliöstön seassa, mutta juoni on – kierrätysaineksistaan huolimatta (tai niiden ansiosta?) – mukavan seikkailullinen. Päätösnovelli "Xanadu-kuutio" hiljentyy taas kvanttifysiikan parissa ja punoo tarinaa tuntemattoman kulttuurin jälkeensä jättämästä avaruusrakennelmasta. Se on kokoelman novelleista ehkä täyteläisin hahmotellessaan pääajatuksensa taustaksi myös muita, itsessäänkin kiehtovia kehityskulkuja.

Erityisesti kokoelman alkunovelleja työstettäessä kustannustoimittaja olisi saanut olla jämäkämpi, mutta on hauskaa, että Suomen pienissä tieteisympyröissä on tilaa myös kovalle scifille.

Avainsanat: avaruusmatkailu, ekologia, novellit, science fiction, tieteen yleistajuistaminen