Kata Kärkkäinen : kaikki arvostelut
Kahdeksas huone
Kini | 6.11.2008 |
Pysyvä linkki arvosteluun |
Hae BookMoochista |
Hae BookPlus.fi:stä |
Hae Amazonista
Tähän kirjaan minä upposin. Kirja osui ja upposi minuun. Tässä mennään Tuusulaan ja siellä Onnelaan ja eletään tätä aikaa ja vuotta 1936 limitysten. Aluksi kappaleittain, mutta sitten jo kesken kappaletta. Välillä ei tiennyt kumpaa aikaa halusi seurata mieluummin, halusi olla nyt ja sitten siellä jossain menneisyydessä.
Tarina kuljettaa ja samalla entisöidään ikkunoita ja käydään astrologisia huoneita läpi, on taiteilijaelämää ja tätä päivää. Mitään ei ole liikaa vaan sillai sopivasti. Sitä kiinnostui, kun kirjalla oli vielä todellisuuspohja, jäi tiedon nälkä, että haluaisi tietää lisää. Mitä kaikkea Tuusulassa tapahtui ja kun seuraavan kerran siellä päin liikkuu, on varmasti poikettava Onnelassa.
Kata Kärkkäinen kuuluu minun suosikkikirjailijoihini, vaikka on myönnettävä, että minulla meni aikaa, ennen kuin saatoin hänen teoksiinsa tarttua. Onneksi mursin sen asenteen.
Avainsanat: etsintä, historialliset romaanit, identiteetti, itsetuntemus, kummitustarinat, naiset, psykologiset romaanit, sisäkertomukset, taiteilijaromaanit
Jumalasta seuraava
Kini | 12.6.2007 |
Pysyvä linkki arvosteluun |
Hae BookMoochista |
Hae BookPlus.fi:stä |
Hae Amazonista
Kata Kärkkäiseen minulla on ollut jonkinlainen ennakkoasenne. Onneksi tartuin tähän kirjaan, joka yllätti minut todella. Juonen kulku pyörii narsismin ympärillä ja juuri kun luulee, että kaikki on jo siinä, kirja pyöräyttää uusiin koukeroihin. Monta, monenlaista ihmissuhdetta käydään läpi ja varsin hyvällä tyylillä.
Päähenkilö on Kia, joka vaikuttaa aluksi määrätietoiselle naiselle, mutta kirjan edetessä ja siinä olevan suhteen jatkuessa, Kian määrätietoisuus häviää. Lukija voi vaan jännittää, kuinka tässä oikein käy. Se juuri pitää koukussa!
En päässyt kyllästymään hetkeksikään ja usein ajatuksissani palaan kirjan ihmisiin.
Avainsanat: henkinen väkivalta, identiteetti, lähisuhdeväkivalta, muotisuunnittelijat, narsismi, parisuhde, persoonallisuushäiriöt, psykologiset romaanit, rakastuminen, ristiriidat