Stephen King : kaikki arvostelut



Pedon sydän

Yksi osoitus, että King on paljon monipuolisempi kirjailijana kuin usein luullaan. Nimestään huolimatta kyseessä ei ole kauhukertomus tai trilleri, vaan hienoa kuvausta ihmisistä ja heidän elämästään eri aikakausina. Toki Pedon sydämeen mahtuu pahuutta ja raakoja tekojakin, mutta enemmän kuin itse tapahtumat tulevat esille niiden syyt ja seuraukset.

Kirja koostuu viidestä eri tarinasta, jotka kuitenkin kietoutuvat toisiinsa henkilöiden kautta. Pääkertomuksena on eräs Bobbyn lapsuuden kesä ja lopussa ympyrä sulkeutuu. Välissä olevissa tarinoissa esiintyvät osin tutut henkilöt, mutta tapahtumapaikat ja etenkin aikakaudet ovat eri.

King johdattaa tällä kertaa vahvasti ihmismielen ja -luonteen sisään. Kuinka lapsuuden tapahtumat voivat vaikuttaa koko loppuelämään. Myös amerikkalaisuus on vahvasti läsnä, aika usein negatiivisessa valossa.

Kirjoitustyylissä erityismaininnan ansaitseva asia on kursiivien käyttö. Tarinoiden päähenkilöiden todelliset ajatukset tulevat niiden kautta hienosti esiin.

Avainsanat: , , , , , , ,

Kirjoittamisesta

Kansi: Kirjoittamisesta Mainio esimerkki siitä, kuinka opettava kirja voi olla myös hyvin viihdyttävä lukukokemus. Kirjoittamisesta on kaksiosainen teos, jossa King kertoo ensin lapsuudesta ja nuoruudestaan, polustaan kirjailijanuralle. Loppuosa on pyhitetty miehen opeille, vihjeille ja mielipiteille.
King sanoo mitä ajattelee, eikä epäröi kertoa rehellistä mielipidettään kirjoituskursseista tai jostain tunnetusta romaanista. Ironian kohteena on kuitenkin yhtälailla hän itse. Kirjoittamista harrastavalle opus on oiva paketti, joka korostaa sitä, että hyväksi kirjoittajaksi ei voi tulla minkään tietyn kaavan mukaan tai koulun kautta. Kovaa työmoraalia ja paneutumista aiheeseen se vaatii. Vaikeaselkoisimmatkin asiat on kerrottu kingmäiseen tyyliin hyvin lukijaystävällisellä tavalla.

Kingin tuotantoa tuntevalle makupaloja ovat myös esimerkit hänen teoksistaan. Kuinka Piinan idea on lähtenyt lentokoneessa nähdystä unesta tai kuinka hänen oma kesämökkinsä muistuttaa kovasti Kalpean aavistuksen päähenkilön kesämökkiä. King on tunnettu siitä, että hänen kirjansa tai henkilöhahmonsa pohjautuvat harvoin ennakolta mietittyyn juoneen, vaan syntyvät tilanteen mukana.
Suositeltava teos niin kirjoittajille kuin kirjoista kiinnostuneille.

Avainsanat: , , , , , ,

Musta torni (sarja)

Kansi: RevolverimiesMustakaapuinen mies pakenee yli autiomaan, ja revolverimies seuraa häntä. Vaikka mustakaapuinen jäisikin kiinni, se olisi vasta alku pitkälle matkalle, jonka päätepiste on universumeiden ja maailmankaikkeuden ydin, Musta torni. Torni on sortumassa ja uhkaa luhistaa revolverimiehen maailman sekä kaikki muut maailmat. Revolverimies tietenkin uskoo voivansa estää tuhon.

Tarina revolverimiehestä syntyi Kingin päässä yli kaksikymmentä vuotta sitten, ja on elänyt omaa elämäänsä kirjailijan päässä siitä lähtien. Ensimmäinen osa ilmestyi jatkokertomuksena lehdessä, loput päätyivät suoraan kirjoiksi. Sarjan fanin osa ei ole ollut helppo, sillä ensimmäinen osa ilmestyi jo 1982.

Pitkät väliajat lienevät tehneet tehtävänsä, sillä osat ovat melko erilaatuisia. Ensimmäinen tarina on tunnelmoiva, tiivis ja mystinen, ja jättää lukijan janoamaan lisää tietoa Rolandin maailmasta. Seuraavat osat ovat enemmän tiukkaa kerrontaa; tarinan on edettävä.

Yhdyn kuulemaani arvosteluun Kingistä: hänellä on taito kirjoittaa sekä uskomattoman hyviä että uskomattoman kankeita kirjoja. Jos Mustan tornin ensimmäinen osa on taidonnäyte ensinmainitusta, viimeksi lukemani viides osa osoittaa valitettavasti merkkejä jälkimmäisestä. Kokonaisuus on rikkonainen juonensisäisen tarinankerronnan takia. Jos lukijan mielestä henkilöhahmot käyttäytyvät typerästi, voidaan tietysti väittää, että ne eivät vain käyttäydy kuten lukija tahtoisi, mutta sen saa jokainen itse arvostella. Kirjailijan tyyli tehdä viittauksia omien aikaisemmin kirjoittamiensa teoksien henkilöihin ja tapahtumiin jakaa mielipiteet: halpaa vai nerokasta, jopa pitkäjänteistä suunnittelua?

Tähän mennessä ilmestyneet ja luetut Mustan tornin kirjat ovat Revolverimies (Gunslinger), Kolme korttia pakasta (The Drawing of the Three), Joutomaa (The Waste Lands), Velho (Wizard and Glass) sekä vielä suomentamaton The Wolves of the Calla. Vuoden sisällä on tulossa vielä kaksi viimeistä osaa. Viides osa on mahdollista saada käsiinsä Bernie Wrightsonin kuvituksella, mutta jos tätä versiota teosesta voi välttää, se kannattaa mielestäni tehdä, vaikka kauneus onkin toki katsojan silmässä.

Musta torni kannattaa silti fantasiaominaisuuksiensa puolesta ehdottomasti lukea. Luvassa on hiljaisia urotekoja, sympaattisia sankareita, rakkautta ja mielikuvitusta kiihottava salaperäinen, katoava maailma. Ainakin kirjastot luokittelevat kirjat pääasiassa jähmeästi kirjoittajan imagon mukaan eivätkä sisällön mukaan. Siksipä Musta tornikin löytyy kauhuhyllystä.

Avainsanat: , , ,