Doris Lessing : kaikki arvostelut

Doris Lessing, syntyjään Doris May Tayler, on brittiläinen kirjailija. Lessing on kuitenkin itse syntynyt Persiassa vuonna 1919. Lessingin isä työskenteli Persian keisarillisessa pankissa. Vuonna 1925 Lessingin perhe muutti Zimbabween. Vuoteen 1949 mennessä Lessing oli muuttanut poikansa kanssa Englantiin. Monissa Lessingin kirjoista näkyy kuitenkin Afrikassa vietetty aika.

Lessing voitti kirjallisuuden Nobelin palkinnon vuonna 2007. Ruotsin akatemia kuvasi Lessingiä palkinnon perusteluissa näin: “Naiskokemuksen eepikko, joka on tarkastellut jakautunutta sivilisaatiota epäilyllä, tulella ja visionäärisellä voimalla”. Lessing on voittanut pitkällä urallaan lukuisia muitakin palkintoja.


Unesta päivää päin

Kansi: Unesta päivää päin

Satuin juuri olemaan lukemassa tätä kirjaa, kun tieto Lessingin Nobel-palkinnosta tuli. Scifin ystävänä en voi kuin todeta, että erinomainen valinta! Lessingin palkitseminen on askel siihen suuntaan, että palkinto voidaan antaa myös tieteiskirjailijoille.

Unesta päivää päin on erikoinen teos. Kirja kertoo miehestä, joka löydetään harhailemasta Lontoon kadulta ja sijoitetaan mielisairaalaan. Alkuun mieheen ei saada mitään yhteyttä, sitten pystytään jo puhumaan, jolloin selviää, että mies on hukannut muistinsa. Vaeltelijan henkilöllisyys saadaan selville, jolloin alkaa työ muistin palauttamiseksi.

Samaan aikaan mies vaeltaa mielisairaalan seinien sisällä hieman laajemmissa päänsisäisissä sfääreissään. Nämä fantastiset jaksot tekevät tästä kirjasta tieteiskirjallisuutta: Lessing kuvailee varsin erikoisia ulottuvuuksia. Niiden merkitys jää auki, sinänsä varsin kiinnostavalla tavalla. Samalla ne tekevät kirjasta kenties hieman vaikean: veikkaan, että alun hämäryyden vuoksi kirja on jäänyt monelta kesken. Meno paranee puolenvälin paikkeilla, joten alku kannattaa tapella läpi vaikka sitten vähän selaillen.

Avainsanat: , , ,

Avioliitot vyöhykkeiden välillä

Kansi: Avioliitot vyöhykkeiden välilläAvioliitot vyöhykkeiden välillä on epämääräistä jatkoa Lessingin Shikastalle. Mitään varsinaista yhteyttä kirjoilla ei kuitenkaan ole, joten toisen lukeminen ei vaikuta millään tavalla toiseen.

Avioliitot vyöhykkeiden välillä kertoo kolmannen vyöhykkeen lempeän kuningattaren Al Ithin ja neljännen vyöhykkeen soturihallitsija Ben Atan avioliitosta, joka tapahtuu mystisten Kaitsijoiden käskystä. Kolmas vyöhyke on matriarkaalinen paratiisi, jossa kaikki on sopuisaa ja kaunista. Neljäs vyöhyke taas on sodan ja kaaoksen maa, jossa kaikki miehet ovat armeijassa, joka harjoittelee sotaa, vaikka ei koskaan todella sodikaan.

Tarina Al Ithin ja Ben Atan avioliitosta ja rakkaudesta on samalla tarina sukupuolten välisistä eroista ja eroavista näkemyksistä. Kirja miellyttänee esimerkiksi Ursula Le Guinin tuotantoon mieltyneitä.

Avainsanat: , , , ,

Shikasta : Asia: Kolonisoitu planeetta 5

Kansi: Shikasta : Asia : Kolonisoitu planeetta 5Kirjan koko nimi Canopus Argossa: Arkisto - Asia: Kolonisoitu planeetta 5 Shikasta. Henkilökohtaisia, psykologisia, historiallisia dokumentteja. Vierailijana planeetalla: Johor (George Sherban) Lopun aikojen 87. lähettiläs (aste 9). kertoo varsin tiiviisti mistä kirjassa on kyse. Se on valikoima Canopuksen arkistosta löytyviä Shikastaa käsitteleviä dokumentteja, ennen kaikkea Johorin alias George Sherbanin näkökulmasta. Tästä seuraa se, ettei kirja kerro tapahtumia perinteisen romaanin tapaan, vaan lähestymistapa on enemmän tietokirjallisuuden kaltainen.

Ei kuitenkaan syytä huoleen - ajoittaisesta kuivuudestaan huolimatta Shikasta on varsin kiinnostava kirja, varsinkin kun planeetan oikean luonteen ymmärtää. Tieteiskirjallisuuden maailmoissa liikutaan, selvästikin, mutta itse asiassa suurin osa kirjasta on aika kipakkaa kritiikkiä Maassa vallitsevaa maailmanjärjestystä kohtaan. Minulle kirjan yhteiskunnallinen sanoma sopi mainiosti, joskin minun mielipiteitäni kirja ei muuttanut - suhtaudun jo alunperinkin varsin negatiivisesti asioiden nykyiseen tilaan.

Kirjan loppupuoli, joka käsittelee Johorin matkoja George Sherbanina oli mielestäni jollain tapaa vähemmän vetoavampi kuin kirjan alkuosa, jossa oli enemmän uutta, tuntematonta ja lukemaan houkuttelevaa. Siitä huolimatta kirja jaksoi kiinnostaa loppuun asti, ja odotan mielenkiinnolla miten sarja jatkuu.

Avainsanat: , , ,