Jonathan Lethem : kaikki arvostelut



This Shape We’re In

Kansi: This Shape We\'re InTämä on pieni, kummallinen kirja, pienoisromaani oikeastaan. Balkan saapuu cocktailjuhliin ja kertoo käyneensä silmässä. Siellä hän näki isäntäväen pojan, Dennisin, kerjäämässä. Seuraa pienoinen aviokriisi ja perheen isä, herra F., lähtee Balkanin kanssa matkalle kohti silmää hakemaan Dennisiä takaisin. Ja kuinkas sitten kävikään…

This Shape We’re In ei liikoja selittele. Päähenkilöt asuvat “muodon”, jonkinlaisen vartalon, sisällä, mutta siinä ei ole mitään ihmeellistä. Se vain on niin. Matka kulkee elimistössä paikasta toiseen, kenties tavanomaisia latuja, mutta ympäristö luo tarinalle oman surrealistisen valonsa.

Vaan mikäs siinä. Lethemin proosa on iskevää, herra F:n pakonomainen mutta nokkela vitsinvääntö huvittaa ja ennen kaikkea, tarina saa lopussa kaikelle outoudelle niin iskevän selityksen, että pienestä yhdellä kertaa luettavasta jutusta jää varsin hyvä mieli.

Avainsanat: , ,

Musiikkiuutisia

Kansi: Musiikkiuutisia

Musiikkiuutiset on pohjimmiltaan puhdasoppinen kovaksikeitetty dekkari. Kovapintainen yksityisetsivä kertoo tarinaa murhatapauksesta minämuodossa, mukana on viettelijättäriä, gangstereita ja yksityisetsivään nihkeästi suhtautuvia lainvalvojia, joiden moraalinen selkäranka on epäilyttävän joustava.

Ettei nyt ihan tavanomaisuuksiin hukuttaisi, Musiikkiuutiset sijoittuu tulevaisuuteen epämääräiseen dystopiaan, jossa kansalaiset turruttavat itseään laillisilla huumeilla, painettu sana on kielletty, telkkarista tulee vain abstraktia ohjelmaa ja kyseleminen on pahasti poissa muodista. Kansalaisten hyväntahtoisuutta kontrolloidaan karmapisteillä ja jos mokaat, joudut pakastimeen.

Melkoisen sopan Lethem näistä aineksista keitteleekin. Tykkäsin, kirja oli dekkareiden tapaan varsin nopealukuinen ja sikäli mukava välipala, toisaalta suorastaan oudot scifielementit piristivät teosta oikein miellyttävästi. Loppukiepautus oli suorastaan herkullinen.

Avainsanat: , , , , , , ,