Jose Saramago : kaikki arvostelut

Ollaan samassa kaupungissa, jossa neljä vuotta aikaisemmin ihmiset yksi toisensa jälkeen sokeutuivat (Kertomus sokeudesta). He saivat kuitenkin näkönsä takaisin, ja ikävä episodi kaupungin menneisyydessä yritetään unohtaa.

Nyt tässä kaupungissa pidetään kunnallisvaalit - ja ne tuottavat enimmäkseen tyhjiä äänestyslippuja. Vaalit uusitaan, mutta tyhjiä on vielä enemmän. Poliitikot eivät ymmärrä, mistä on kysymys. Mutta pitäähän hallitsijoiden hallita tilanne. Kaupunki piiritetään, ja hallitus, virkamiehet ja poliisi siirtyvät muualle. Kun kaupungin elämä ei menekään mullin mallin vaan pikemmin entistä mukavammin, hallitus ohjelmoi provokaation. Samalla komisario ja kaksi konstaapelia lähetetään takaisin kaupunkiin hankalana tehtävänään hankkia todisteet, joita ei ole olemassakaan. Kun syyllistä ei ole, se tehdään.

Kirjassa kaupunki ja maa käy vilaukselta ilmi, mutta se ei ole oleellista. Oleellista on, että kyseessä ei ole mikään diktatuuri, vaan demokratia. Vaaleista odotettiin entiseen malliin valtakirjoja valtaan, niin kuin demokratiassa kuuluu. Kun valtakirjat ovatkin kirjaimellisesti tyhjää täynnä, poliitikkojen täytyy pitää kiinni vallastaan lujemmin ottein, lopulta musertavin. Saramago ilakoi vallan ja virkavallan edustajien tyhjäpäisyydellä kunnon satiirikon tavoin. Mutta tarinan lopussa lukijalla ei ole enää hauskaa.

Mitä enemmän Saramagon teoksia luen, sitä enemmän hänestä pidän. Kirjan tai parin verran hänen omalaatuisessa tyylissään on totuttelua, mutta sitten onkin vain virkistävää tavata tekstiä, jonka lukemista kappalejaot ja johtolauseiden ja dialogin turhat välimerkit eivät hidasta! Omintakeista on myös loputon jaarittelu, rönsyily ja selittäminen sekä verbaali nokkeluus, jonka kirjo ulottuu älykkäästä herjasta puujalkavitsiin. Pidän myös siitä, että Saramago ei "opeta" asiaansa. Tässäkin hän jättää lukijan vaille vihjettäkään, miksi ihmiset äänestivät tyhjää.

Tämä kirja ei edellytä Kertomusta sokeudesta luetuksi, mutta se kannattaa joka tapauksessa lukea myös.

Avainsanat: demokratia, kapinointi, lehdistö, politiikka, salaliitot, satiiri, vallankäyttö, yhteiskunta

Historianopettaja Tertuliano Maximo Afonso on hieman masentunut ja piristykseksi hän menee vuokraamaan kollegansa kehotuksesta tietyn elokuvan. Miehen elämä muuttuu kerralla ja lopullisesti, kun hän huomaa elokuvan pienessä sivuroolissa kaksoisolentonsa.

Miehellä on rakastava nainen ja hyvä työpaikka, mutta siitä huolimatta elämän keskipisteeksi nousee nopeasti täysin yhdennäköinen näyttelijä. Saramago kertoo tarinansa tuttuun tyyliin perusteellisesti, hieman ironisesti, mutta samalla hyvin lämminhenkisesti.

Pikkuhiljaa muutkin henkilöt nousevat suurempaan rooliin ja väistämätön alkaa lähestyä. Kirjan loppua kohden vauhti kiihtyy kertomuksen muuttuessa melkeinpä trillerimäiseksi. Loppuratkaisu on huikea ja yllätyksellinen, enkä halua paljastaa siitä mitään. Suosittelen lukemaan itse.

Avainsanat: fantasia, novellit, outous, science fiction, todellisuuden luonne, unet

Kirjailijan kaima Jose-herra on töissä väestörekisterikeskuksessa ja asuu samassa rakennuksessa väliseinän takana. Hän on yksinäinen, hiljainen, kaikin puoli nuhteeton ja luotettu työntekijä. Yhtenä päivänä hän saa sattumalta käsiinsä tuntemattoman naisen henkilökortin, eikä mikään tunnu olevan enää tämän jälkeen entisellään. Päällisin puolin toki, mutta ei Jose-herran sisällä.

Portugalilainen Saramago on kertojana erittäin persoonallinen. Hän käyttää hyvin pitkiä lauseita ja osaa luoda jännitettä kuin huomaamatta. Suurta toimintaa tai vallankumousta ei kirja tarjoile, mutta on silti lähes maaginen pienen ihmisen omituisena kertomuksena.

Kaikkien nimet valloittaa tekstillään ilman minkäänlaisia apukeinoja. Pitkät lauseet, hurjan pitkät kappaleet, hyvin epämediaseksikäs aihe ja arkinen kansi eivät ole markkinavaltteja. Kirjan luettuaan tunteekin tehneensä löydön.

Avainsanat: itsetuntemus, masennus, omatunto, salaisuudet, ulkopuolisuus, yksinäisyys