Zadie Smith : kaikki arvostelut
White Teeth (Valkoiset hampaat)
Johanna | 13.1.2003 |
Pysyvä linkki arvosteluun |
Hae BookMoochista |
Hae BookPlus.fi:stä |
Hae Amazonista
Mainetta niittänyt esikoiskirja kertoo pääosin kahdesta Englannissa asuvasta siirtolaisperheestä, joita kirjan alussa ei yhdistä muu kuin aviomiesten välinen ystävyys. Smith kuitenkin punoo melkoisen juonirakennelman henkilöiden ympärille, kuvaten mm. kulttuurien yhteentörmäystä, maahanmuuttajaperheessä kasvamisen ongelmia, menneisyyden painolastia, biotieteitä, uskonnollisuutta ja fanaattista aktivismia.
Smithin vahvuutena on äärimmäisen elävä ja todentuntuinen henkilökuvaus. Henkilöt ovat inhimillisiä ja ihastuttavan moniulotteisia, sellaisia joista voi pitää vaikkei henkilön toimia henkilökohtaisesti hyväksyisikään. Henkilöitä on paljon ja kerronnan näkökulma vaihtelee, mutta tarina ei silti tunnu sekavalta. Hauska ja oivaltava kirjoitustyyli jättää lukijalle omaa tulkinnanvaraa ja tekee tekstin lukemisesta nautinnollista. Ainakin englanninkielinen alkuteos sai minut hykertelemään useasti.
White Teeth, suomeksi ilmestynyt nimellä Valkoiset hampaat, on suositeltavaa luettavaa kaikille englantilaisuudesta ja monikulttuurisuudesta kiinnostuneille. Näiden henkilöiden juurikanavat ulottuvat syvälle.
Avainsanat: englantilaisuus, menneisyys, siirtolaisuus, uskonnollisuus