Maarit Verronen : kaikki arvostelut

Maarit Verronen on luonut uusimmassa kirjassaan tylyn dystopian. Turvallisuuden nimissä yksityiset turvayhtiöt tekevät mitä haluavat, eikä kukaan vastusta tai jos vastustaa, huonosti käy. Karsintavaihe on paikoin raskasta luettavaa. Välillä suorastaan ihmetyttää, voisiko näin muka käydä, miksei kukaan välitä. Toisaalta kirjan hahmottelema kehitys on helppo uskoa.

Aivan toivotonta tarinaa kirja ei ole. Päähenkilö Lumi tarkastelee tilannetta ulkopuolisena, alhaisen D-tason työntekijänä, mutta arvostetulla vihreällä turvallisuusstatuksella. Lumi seuraa, sopeutuu ja löytää paikoin jopa onnellisuutta kaiken synkkyyden keskellä.

Dystopioita on luettu, mutta tämä toimi. Verrosen kehitelmät ovat lopulta sen verran uskottavia, että maailman voi uskoa. Osa kehityksestä on selvää jatkumoa nykytilanteesta ja erittäin helppoa uskoa, osa taas ylilyövempää, mutta yhtä kaikki huolestuttavaa.

Karsintavaihe on väliin raskas, mutta antoisa lukukokemus.

Avainsanat: dystopiat, science fiction, turvallisuus, yhteiskuntakritiikki

Luoliin hurahtanut opiskelija sijoittaa koko omaisuutensa voidakseen tutkia perusteellisesti Suomesta löytyneen, tarvinneeko edes mainita, että kuvittellisen, kymmeniä kilometrejä pitkän luolaston. Onkalon kartoittamisen ohella seurataan sukutarinan ja tuhansia vuosia sitten eläneen heimon vaiheiden selviämistä. Verrosella tuntuu olevan kiintymys erikoisiin, eristäytyneisiin heimoihin kirjoissaan.

Päähenkilön pakkomielteisyys on jotenkin kiehtovaa, varsinkin, jos sattuu itse olemaan jonkinasteisesti kiinnostunut arkeologiasta ja esihistoriasta. Luola ja ihmiset nykyisyydessä yhtä hyvin kuin menneisyydessä tarjoavat mysteerejä. Mielenkiintoinen kirja ahmaistavaksi muutamassa tunnissa.

Avainsanat: arkeologia, esihistoria, mysteerit, pakkomielteet

Tätä kirjaa et jostain syystä löydä fantasiahyllystä. Verronen kertoo maailmasta, jossa ihminen muokataan fyysisesti muotteihin, jossa ajatukset, teot ja ominaisuudet näkyvät ulkomuodosta. Muottiin pakottaminen tuntuu kovin selvältä vertaukselta omaan maailmaamme. Päähenkilö Ulthyrja Tharabereghist ei sopeudu tiukkaan ja vainoavaan yhteisöönsä tundralla Pimeässä maassa vaan lähtee pois.

Kantavana teemana muottivertaus sinällään on harmittavan tylsä. Jotkut arvostelijat tahtovat nähdä tämän yli hienompiin tulkintoihin, mutta itse en siitä etsinyt sen syvempiä merkityksiä. Maailma on ahdistavan iloton, tai ehkä se johtuu päähenkilön luonteesta. Jotenkin loppuratkaisu kuitenkin helpotti; ei aina kannata juosta jonkin paremman perässä, tyytyväisyys saattaa löytyä lähempää kuin luulisikaan.

Avainsanat: allegoriat, fantasia, hyvän etsintä, kasvukertomukset